Uusi Varkauden Prisma on avattu


12.11.2020

Asiakasomistajien palvelut paranivat kertaheitolla, kun uusi Prisma avattiin tänään Varkaudessa. Uusi Prisma on edeltäjäänsä huomattavasti suurempi. Prisman kokonaispinta-ala tulee olemaan yhteensä 12 500 neliötä. Valikoima kasvaa 7 000 tuotteella ja siihen kuuluu yli 22 000 tuotetta.

Uuden Prisman rakentaminen on iso investointi Varkauden alueen palveluihin ja se on myös alueen asiakasomistajien paljon toivoma uudistus. Investoinnin arvo on noin 20 miljoonaa euroa ja se palvelee asiakasomistajiamme pitkälle tulevaisuuteen. Valikoima kasvoi erityisesti käyttötavaran osalta. Valikoimassa on huomioitu asiakkaiden toiveita, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.

Palvelutiski on uudessa Prismassa nykyaikainen Ruokatori ja  se kasvoi valikoimaltaan huomattavasti. Erityisesti hedelmä- ja vihannesosastolla tuotteiden esillepanoihin on kiinnitetty huomiota. Myös palvelutuote valikoima kasvoi, sillä myymälän leipäosaston yhteydessä on uusi Fazerin jauholeipomo ja Sushi-piste. Uudessa Prismassa on myös entistä paremmat S-pankin palvelut.

Asioinnin helppous korostuu hyvin uudessa Prismassa. Asioinnin helppous alkaa jo tilavalta parkkipaikalta ja jatkuu myymälän leveillä käytävillä ja itsepalvelukassoilla. Helppoutta arvostaville uuteen Prismassa on saatu myös Kauppakassi-palvelu kotiinkuljetus- ja noutopalveluineen. Palvelua on kuitenkin sitä haluaville saatavilla, sillä Varkauden uusi Prisma tulee työllistämään noin 100 palvelualan ammattilaista. Lapsiperheitä ajatellen Prismassa on myös lasten leikkipaikka ja nykyaikaiset lastenhoitotilat.

Prisman yhteydessä asiakasomistajia palvelee myös Presso kahvila ja PizzaBuffa. Presso on vieraanvarainen ja viihtyisä kahvila, joka tarjoaa parhaimman kahvihetken sekä tuoreita paikan päällä valmistettuja makeita ja suolaisia leivonnaisia. PizzaBuffa on koko perheen suosikki, josta saa takuutuoreet ja mehevät pizzat. Runsas ja monipuolinen salaattibuffet sekä noutopöytä palvelee joka päivä lounasajasta aina iltaan saakka.

 

Lue lisää uudesta Varkauden Prismasta:

Energiatehokas Varkauden uusi Prisma

Varkauden Prisman juuret ulottuvat viiden vuosikymmenen päähän

Varkauden uusi Prisma -5 päivää avaukseen

 

Uutena palveluna Prismassa on Konnichiwa sushi-baari.

 

Tervetuloa ostoksille parhaaseen Prismaan! Toivottaa prismajohtaja Outi Rojo.

 

Uusi uljas hedelmä- ja vihannesosasto. Heviä!