Uusi Prisma Varkauteen


9.12.2019

Asiakasomistajien palvelutarjonta paranee Varkaudessa huomattavasti, kun PeeÄssä rakentaa kaupunkiin uuden Prisman. Prisman laajenevien palveluiden lisäksi saman katon alle saadaan myös uutta ravintolatarjontaa. Prisman avajaisia vietetään vuoden 2020 loppupuolella.

Uusi Prisma tulee olemaan edeltäjäänsä huomattavasti suurempi. Prisman kokonaispinta-ala tulee olemaan yhteensä 12 500 neliötä.

Palvelut paranevat ja miljöö raikastuu

Palvelut paranevat uudessa Prismassa, kun valikoima kasvaa merkittävästi. Päivittäistavarakaupan valikoima kasvaa 7 000 tuotteella ja siihen tulee kuulumaan yhteensä yli 22 000 tuotetta. Prisman käyttötavarakaupan valikoima kasvaa erityisen paljon. Varkaudessa astutaan kokonaan uudelle aikakaudelle. Valikoima tulee syvenemään kodin osastolla, naisten ja miesten pukeutumisessa sekä erityisesti lastenvaatteiden alueella. Valikoimassa tullaan huomioimaan erityisesti asiakkaiden toiveita.

Myymälämiljöö muuttuu uuden Prisman myötä raikkaampaan suuntaan. Palvelutiski uudistuu nykyaikaiseksi Ruokatoriksi ja kasvaa valikoimaltaan huomattavasti. Erityisesti hedelmä- ja vihannesosastolla tuotteiden esillepanoihin kiinnitetään erityistä huomiota. Myös palvelutuotteet lisääntyvät, sillä myymälän leipäosaston yhteyteen saadaan uusi Fazerin jauholeipomo. Uuteen Prismaan saadaan myös entistä paremmat S-pankin palvelut.

 

Arjen ja asioinnin helpottaminen

Erityisesti asioinnin helppous korostuu uudessa Prismassa. Asioinnin helppous alkaa jo tilavalta parkkipaikalta ja jatkuu myymälän leveillä käytävillä ja itsepalvelukassoilla. Helppoutta arvostaville uuteen Prismaan saadaan myös Kauppakassi-palvelu kotiinkuljetus- ja noutopalveluineen. Varkauden uusi Prisma tulee työllistämään noin 90 palvelualan ammattilaista.

Tarvitsemme uuteen Prismaan 10-15 uutta, innokasta asiakaspalvelijaa. Heidän rekrytointinsa aloitetaan keväällä 2020, kertoo prismajohtaja Outi Rojo.

Lapsiperheitä ajatellen Prismaan rakennetaan myös lasten leikkipaikka ja nykyaikaiset lastenhoitotilat.

 

Vastuullinen investointi

Rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota vastuulliseen rakentamiseen ja ympäristöasioihin. Tavoitteena on lisätä uudistuvan energian käyttöä entisestään koko PeeÄssän alueella. Uuden Prisman katolle rakennetaan aurinkopaneelit, oma aurinkovoimala, jonka teho tulee yltämään 20 prosenttia Prisman energian kulutuksesta aurinkoisena kesäpäivänä.

Myymälän käyttämästä sähköstä 27 prosenttia saadaan tuulisähköstä.

Valaistus rakennetaan energiatehokkailla led-valoilla. Asioinnin mukavuutta lisäävät myös energiatehokkaat kylmäkalusteet, kun uudet ovelliset kylmäkalusteet pitävät viileän ilman kalusteiden sisällä ovien ansiosta. Kylmäkalusteissa käytetään kylmäaineena ympäristölle haitatonta hiilidioksidia.

Uuden Prisman rakentaminen on meille iso investointi, mutta se on myös asiakasomistajien paljon toivoma uudistus Varkaudessa. Sillä parannetaan lähialueen palveluita merkittävästi. Uusi myymälä palvelee asiakasomistajiamme pitkälle tulevaisuuteen. Pelkästään tämä Prisman investoinnin arvo on 20 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi kehitämme eri puolilla toimialuettamme Pohjois-Savossa 17 miljoonan euron investoinneilla. Rakentaminen työllistää Pohjois-Savossa keskimäärin 100 henkilöä vuodessa, summaa vähittäiskaupan toimialajohtaja Juha Riikola.

Vanha Prisma on rakennettu 45 vuotta sitten ja sekä kiinteistö että sen tekniikka on kaikilta osin hyvin vanhentunut. Uusi Prisma tuo meidät energiankäytössä aivan uudelle tasolle ja voimme aidosti puhua energiatehokkaasta yksiköstä. Investoinnit ympäristövastuullisiin laitteisiin on 3 miljoonaa euroa. Niiden kautta tavoittelemme 30 prosentin sähkön säästöä verrattuna Vanhaan Prisman energian kulutukseen ja 10 prosentin säästöjä jätteiden vähentämiseen, kuvailee kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa.

 

Ravintolapalveluita Prisman yhteyteen

Prisman yhteyteen avataan Presso kahvila ja PizzaBuffa. Palvelut täydentyvät Presso -kahvilalla ja PizzaBuffalla. Presso on vieraanvarainen ja viihtyisä kahvila, joka tarjoaa parhaimman kahvihetken sekä tuoreita paikan päällä valmistettuja makeita ja suolaisia leivonnaisia. PizzaBuffa on koko perheen suosikki, josta saa takuutuoreet ja mehevät pizzat. Runsas ja monipuolinen salaattibuffet sekä noutopöytä palvelee joka päivä lounasajasta aina iltaan saakka.

On hienoa täydentää Varkauden ja lähiympäristön kahvila- ja ravintolatarjontaa näillä kahdella ravintolalla. Ne ovat hyvä lisä asiakasomistajien palvelutarjontaan Varkaudessa. Presso ja Buffa ovat kävijämäärältään suosituimpia ravintoloita, joiden asiakastyytyväisyys on korkea, kertoo majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ville Puustinen.

 

Osana vetovoimakeskusta

Prisma tulee olemaan osa Varkauden uutta vetovoimakeskusta. Alueelle tulee Prisman lisäksi vapaa-ajan palveluja, jotka on suunnattu erityisesti lapsille, lapsiperheille ja nuorille. Vetovoimakeskus sijaitsee valtatien 5 varressa, valtatien ja Jäppiläntien eritasoliittymän välittömässä läheisyydessä.

 

Pääurakoitsija ja suunnittelija

Hankkeen KVR-urakoitsijana toimii Lehto Tilat Oy ja pääsuunnittelijana on Suunnitteluhuone Oy / Mikko Juntura ARK SAFA.

Yhteistyö kaavoituksen ja hankkeen etenemisen osalta on sujunut Varkauden kaupungin kanssa hyvässä yhteistyössä ja työt alueella ovat käynnistyneet.