Tervon männyn kolmas elämä


Tervon uuden Salen tummalla lautaseinällä komeilee paikallisen teollisen muotoilun taidonnäyte. Jukola Industries on ikuistanut Tervon kuuluisan männyn Iisveden Metsän sahalta hankittuun kuusipaneeliin.

10.7.2024

Teksti: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä

Esihistorialliselta ajalta asti asuttua Tervon kylänraittia hallitsi muinoin, jopa vuosisatojen ajan, Tervonsalmen rannalla kasvanut ikihonka. Kun salmen yli ryhdyttiin rakentamaan puista siltaa, vesistön ylityksen parhaaksi lähtöpaikaksi arvioitiin männyn juurien vahvistama rantatörmä.

Silta valmistui, liikenne lisääntyi, hevoset vaihtuivat autoihin ja komea mänty jatkoi kasvuaan – kunnes sen kohtaloksi koitui uuden sillan rakentaminen vuonna 1976. Puu kaadettiin, mutta kokonaan siitä ei raaskittu luopua: petäjä siirrettiin Eeva Ryynäsen ateljeehen Lieksaan, jossa taiteilija työsti siitä Satupuu -teoksen. Puu sai jatkoajan veistoksena Tervon kunnantalon edustalla aina vuoteen 2014, jolloin se jouduttiin poistamaan pahoin lahonneena.

Tältä Tervon mänty näytti viimeisinä vuosinaan ennen kuin se kaadettiin. Arkistokuva.

Innovaatio yhdistää nykytekniikan perinteiseen puunveistotaitoon

Nyt Tervon mänty elää kolmatta elämäänsä, tätä nykyä uuden Salen seinällä. Maaliskuussa avatun myymälän julkisivuun sisäänkäynnin viereiseen pystypaneelipintaan on jyrsitty kuva puusta. Työn on toteuttanut Konnevedellä toimiva, vuonna 2017 perustettu Jukola Industries. Viitisentoista ihmistä työllistävä yritys suunnittelee ja toteuttaa erilaisia kuvioituja puupintoja innovatiivisena alan edelläkävijänä.

– Olemme kehittäneet korkealaatuisen puunleikkausmenetelmän, joka mahdollistaa grafiikan, tekstin ja erilaisten kuvien tuottamisen puupinnoille. Kyse on uuden sukupolven puusepäntyöstä, joka toteutetaan algoritmien ja automatiikan avulla. Koneellinen tuotanto on merkittävästi nopeampaa ja edullisempaa kuin taltalla ja vasaralla muotoileminen, Jukola Industriesin perustaja ja toimitusjohtaja Jouni Lehmonen kertoo.

Männyn oksia pikselöitynä kuusipaneeliin.

Männyn ikuistamiselle kannatusta monelta suunnalta

Jukola Industries on aiemmin tehnyt lähiseudulle Konneveden Salen seinälle kuvan kunnan vaakunaa koristavista tukkisaksista. Seinästä on sittemmin tullut suosittu selfie-kuvien ottopaikka.

– Kun Tervoon ruvettiin suunnittelemaan uutta Salea, ehdotin jotain vastaavaa. Sekä kunta että paikallinen kulttuuriseura kannattivat Tervon nähtävyyksiin kuuluneen männyn ikuistamista seinälle, ja idea hyväksyttiin myös PeeÄssän suunnalla. Paikallisuutta korostaa sekin, että työ on toteutettu Iisveden Metsän pontattuun kuusipaneeliin.

Jouni Lehmonen korostaa, että toteutetut puupinnat tukevat asiakkaan omaa identiteettiä.

– Koneistomme on huippuluokkaa ja geometrinen designimme sekä korkealaatuinen tekninen tuotantomme pystyy toteuttamaan suunnittelun sekä ratkaisut moniin eri ympäristöihin.

Jukola Industriesin puunkäsittelytaitoja voi ihailla jo lukuisissa S-ryhmän kiinteistöissä eri puolilla Suomea, muun muassa ABC Nurmeksen kahvi- ja ruokalinjastoissa, Joensuun Kauppahallin ulkoseinissä sekä Sokos Hotellien sisustuksissa Bomballa, Lappeenrannassa, Oulussa ja Turussa.

– Vaikka suurin osa puupinnoistamme on ympäri maata ja maan rajojen ulkopuolella, on aina erityisen hienoa, kun pääsemme näyttämään osaamistamme omilla kotikulmillamme, toimitusjohtaja hymyilee.