Urapolulla Henna Matinniemi


1.2.2021

  • Ikä: 29
  • Koulutus: ravintolakokki, merkonomi, esimiesten perusvalmennus
  • Nykyinen työpaikka: ABC Kiuruvesi

 

”PeeÄssä on maailman paras työnantaja, joka pitää huolta omistaan ja antaa mahdollisuuksia edetä työuralla. Olen siitä oikein malliesimerkki.

Ensimmäinen kokemukseni oman kylän ABC-liikennemyymälästä työpaikkana syntyi Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyön merkeissä 15-vuotiaana. Siitä jäi muistijälki, joka innosti hakeutumaan muutamaa vuotta myöhemmin ravintolakokkiopintojeni työssäoppimisjaksolle samaan paikkaan.

Harjoittelun jälkeen jäin ABC:lle töihin, ja sillä tiellä olen edelleen. Liikennemyymälätyöntekijästä etenin ensin marketvastaavaksi ja viime keväänä minut nimitettiin liikennemyymäläpäälliköksi edeltäjäni jäädessä ansaitulle eläkkeelle.

Pidän siitä, että työssä on jatkuvaa vaihtelevuutta sekä mahdollisuuksia kehittää itseään. Olen saanut kouluttautua työn ohessa merkonomiksi ja päässyt mukaan esimiesten perusvalmennukseen.

On ollut aivan huikeaa huomata, että minähän pärjään tässä tehtävässä. Joka aamu on ihanaa lähteä töihin ja joka päivä hymyilyttää. Olen saanut valtavasti uusia haasteita ja tilaisuuden päästä näyttämään kykyni ja taitoni. Tykkään työssäni ihan kaikesta, toimistohommia myöten.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa uskoa itseensä ja tarttua tilaisuuteen.”