Urapolulla hotellipäällikkö Tatu Ahonen


21.4.2021

  • Ikä: 30
  • Koulutus: ylioppilastutkinto, turvallisuusalan perustutkinto, restonomi
  • Nykyinen työpaikka: Original Sokos Hotel Puijonsarvi

”Tulin PeeÄssään töihin vuonna 2015. Minulle tarjottiin Original Sokos Hotel Puijonsarven vastaanotosta yövuorojen tekijän paikkaa. Olin aiemmin opiskellut restonomiksi ja työskennellyt kilpailevassa hotelliketjussa, mutta vakituinen työ houkutteli Sokos Hotelliin ja PeeÄssään. Parin vuoden jälkeen etenin vastaanoton vuoropäälliköksi ja vuoden 2019 lopulta alkaen olen toiminut hotellipäällikön vanhempainvapaan tuuraajana.

Sijaisuutta hakiessani pohdin ensin, että olenko hieman kokematon tehtävään tai tuleeko se liian aikaisin. Nämä pohdinnat oli hyvä käydä läpi, mutta nyt voin todeta, että näin ei ollut. Tietojeni mukaan valintaani vaikutti ainakin se, että voisin tuoda toiminnan kehittämiseen uudenlaisia ajatuksia ja näkökulmia.

Hotellipäällikön työssä minua kiehtoo monipuolisuus ja tietynlainen ennakoimattomuus, joka haastaa ja motivoi. Koskaan ei aamulla tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Hotellissa on esillä elämän koko kirjo, ja teemme aina parhaamme asiakkaidemme onnellistamisen eteen, savolaisen lupsakkaasti tietenkin. Tilanteet, tapahtumat ja ratkaistavat asiat vaihtelevat laidasta laitaan, pitäen hotellipäällikön mielen virkeänä.

Kuluneiden Puijonsarvi-vuosieni aikana olen löytänyt paikkani. Olen asettunut Kuopioon ja PeeÄssään, enkä halua lähteä minnekään. PeeÄssä on monella tavalla arvioituna todella luotettava työnantaja, joka pitää huolta henkilöstöstään ja menee koko ajan eteenpäin, kannustaen ja auttaen myös työntekijöitään kasvamaan, kehittymään ja etenemään urallaan.”