Sinulla töissä – Toni


1.6.2023

Original Sokos Hotel Puijonsarven keittiöpäällikkönä puoli vuotta työskennellyt Toni Karjalainen sanoo saaneensa uudesta työpaikastaan enemmän kuin uskalsi toivoa tai kuvitella.

– Mitä paremmin työpaikkaani tutustun, sitä enemmän siihen ihastun, Toni hymyilee.

Teksti Kristiina Tammitie, kuvat Pentti Vänskä

 

Kuluneet kuukauden Original Sokos Hotel Puijonsarven katon alla ovat olleet Toni Karjalaiselle työntäyteistä, mutta samalla tavattoman mielenkiintoista ja inspiroivaa aikaa.

– Olen vilpittömän ylpeä siitä, että saan työskennellä tässä talossa ja osana Puijonsarven tarinaa. Koko ajan on vahvistunut tunne siitä, että olen löytänyt paikan, joka paitsi ihastuttaa ja innostaa, myös kiinnittää minut hyvin tiiviisti Puijonsarveen. Tunnen oloni päivä päivältä enemmän puikkarilaiseksi, Toni kuvailee.

Hotelli itsessään, mutta ennen kaikkea uudet työkaverit ovat tehneet häneen suuren vaikutuksen.

­– On ollut riemastuttavaa nähdä ja kokea, miten ammattitaitoisia, työlleen omistautuneita ja mukavia ihmisiä hotellissamme on töissä. Monilla on takanaan pitkiä työuria, mikä kertoo työpaikasta hyvin paljon.

Toni myöntää, että ensimmäiset kuukaudet osuuskaupan leivissä olivat aika ajoin jopa hieman kaaottista aikaa ihmiselle, jolla ei aiemmin ollut minkäänlaista kokemusta S-ryhmästä työpaikkana.

– Uudet ihmiset, yrityskulttuuri, suuri organisaatio, osuustoimintayrityksen mukanaan tuomat omaleimaisuudet, verkostot, käytännöt, järjestelmät – kaikki oli ihan uutta ja tuli syliin kerralla. Ainoa vanha tuttu oli sähköpostiohjelma. Mutta siitäkin selvittiin, ja nyt asiat ovat jo vähintäänkin kohtalaisen hyvin jäsentyneet ja otettu haltuun, Toni nauraa.

 

Edustuskokki, keittiömestari, kauppias, yrittäjä…

Chaîne de Rôtisseurs -järjestön ammattilaisjäsenen Chef Rôtisseur -arvonimeä ja käätyjä jo 15 vuotta kantanut Toni Karjalainen on tehnyt koko ikänsä töitä ruoan parissa. Hänellä on kokemusta niin ravintola- kuin kaupan alalta, työntekijänä, esihenkilönä ja yrittäjänä.

Puijonsarveen Tonin tie on kulkenut monen mutkan ja paikkakunnan kautta. Hän on opiskellut kokiksi Kuopion Savoniassa ja keittiömestariksi Perhon liiketalousopistossa Helsingissä.

– Tein pitkän uran Fazerin pääkonttorilla edustuskokkina ja keittiömestarina, siirryin vastaavaan tehtävään Siemensille ja lähdin sitten K-kauppias-uralle, joka vei pääkaupunkiseudulta Etelä-Karjalaan. Useamman kaupan ja liikennemyymäläalalla kuluneen vuoden jälkeen palasimme perheen kanssa kotikonnuille Kuopioon ja perustin kaksi ravintolaa. Erittäin lupaavan alun jälkeen tulikin sitten koronapandemia, johon liittyvät ravintolasulut kävivät kalliiksi tuoreelle yrittäjälle.

 

Paras paikka on keittiö

Tummasävyiset ajat ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Katse on peruutuspeilin sijasta tiiviisti tulevassa.

– Kaikesta selviää ja kaikki järjestyy. Toiveissa oli löytää työpaikka, joka toimeentulon takaamisen ohella tuntuu omalta ja tarjoaa riittävästi haastetta. Nyt voin sanoa, että toive toteutui, sillä olen saanut todella hyvän työpaikan. Hotellimaailma on aina kiehtonut minua, ja näin isossa kompleksissa keittiöpäälliköllä on vastuuta paljon. Oman lisäarvonsa tuo sekin, että kyseessä on ikoninen, laajasti tunnettu ja pitkän historian omaava hotelli, Toni kuvailee.

Hän mainitsee Puijonsarvessa lempipaikakseen – yllätys, yllätys – keittiön.

– Ehdottomasti keittiö, jossa paras hetki on se, kun serviisi on alkamassa. Siinä hetkessä on joka kerta jotain sykähdyttävää.

Toni tunnustaa, että hänellä on sisäinen palo kehittämiseen ja kehittymiseen. Toisaalta kokemus on tuonut mukanaan myös malttia selvittää, kykyä nähdä ja ymmärrystä antaa aikaa.

– Omaa käden jälkeäni on nähtävissä jo muun muassa Ehtan pian käyttöön otettavalla uudella listalla sekä syksyllä talon 150-vuotisjuhlamenussa, mutta taival on vasta alkuvaiheessa. Haluan nähdä talossa koko vuoden kierron ennen mitään suuria linjauksia.

Tonin puhuessa käy selväksi, että tekeepä mitä hyvänsä, hän heittäytyy työhönsä aina täysillä.

– Laitan itseni likoon ja annan itsestäni 110 prosenttia. Nyt minulla on vakaa aikomus luoda pitkä ura PeeÄssällä, koko ikänsä karatea harrastanut Toni kaavailee.

Parhaat raaka-aineet ja niiden saatavuusajat muodostavat sesonkeihin tietynlaisen kierron. – Kyse on ensiluokkaisten raaka-aineiden tunnistamisesta ja oikeanlaisesta valmistamisesta. Ajan hengessä nousee yhä selkeämmin esille ruoan vaikutus hyvinvointiin. Nykypäivänä ruoka toimii mielialan nostajana samalla tavalla kuin alkoholi aiemmin, Toni Karjalainen kuvailee.

Toni valittiin huhtikuussa Suomen kokkimaajoukkueen ydinryhmään, joka vie suomalaista ruokakulttuuria ja -osaamista maailmalle. Lue lisää täältä>>