17.6.2021
Kuopion Prisman jättimäinen uudistusurakka etenee suunnitellusti vaihe vaiheelta kohti maalia. Yksi asiakkaiden odottama ja toivoma uusi ja uppee asia on toukokuussa valmistunut laaja pikakassa-alue.
Kuopiolainen Erkka Korpinen on poikennut Prismaan yhdessä Ellamarian ja Elielin kanssa pikaisesti ostoksille ennen lasten kaverin syntymäpäiville lähtemistä. He suuntaavat kierroksen päätteeksi epäröimättä pikakassa-alueella, jossa lapset hoitavat tuotteiden viivakoodien skannauksen tottuneen oloisesti.
– On tää vähän kivaa, Eliel toteaa toimenpiteen lomassa.
– Minusta kyllä paljon kivaa, Ellamaria kommentoi vieressä.
Lasten isä on samoilla linjoilla.
– Tykkään pikakassoista kovasti ja käytän niitä aina, jos ei ole järkyttävän paljon tavaraa kärryssä, Erkka Korpinen kertoo.
Hän pitää tärkeänä sitä, että pikakassa-alueella on aina useampi myyjä paikalla.
– Kerran omenamehu tuli piipattua kahteen kertaan. Nopeasti tuli myyjä paikalle korjaamaan asian.
Yllättävän helppoa
Prismassa säännöllisesti asioivat Anneli ja Veikko Korhonen kertovat harkinneensa pikakassan käyttämistä muutamaan kertaan, mutta eivät kuitenkaan ole aiemmin siihen uskaltautuneet. Tällä kertaa suunnittelu etenee toteutusvaiheeseen, kun kassa-alueella päivystävä myyjä Peppi Lyyra lupautuu opastamaan pariskuntaa laitteen käyttöön.
– Sehän olikin yllättävän helppoa. Hyvin osattiin, eikä tarvinnut jonotella ollenkaan, kuopiolaispariskunta kehuu maksamisen jälkeen.
He arvelevat suunnistavansa myös seuraavalla Prisma-käynnillä pikakassalle.
– Oikein hyvä uusi palvelu. Tässä on mukavan väljää, joten turvavälit on helppo säilyttää. Ja kun käyttää tällaista hihnallista kassaa, mahtuu hyvästi isommatkin ostokset, Anneli Korhonen arvioi.
Pikakassalla voi maksaa kaikki tuotteet
Peppi Lyyra ei ylläty lainkaan asiakkaiden pikakassakehuista. Hän on niihin jo tottunut.
– Näistä on tykätty erittäin paljon. Meillä on nyt 15 pika- eli itsepalvelukassaa, joista kuusi on hihnallisia ja loput pöytämalleja. Kaikki ostokset, punalaputettuja alennustuotteita sekä alkoholipitoisia juomia myöten, voi maksaa pikakassalla. Vapaana oleva kassa on helppo huomata yläosassa olevan tolpan vihreästä valosta. Keltaisen valon palaessa kassalla on maksutapahtuma kesken ja punainen valo kertoo meille myyjille, että apuamme tarvitaan.
Pikakassat eivät vähennä myyjien työtä
Jotkut asiakkaat karttavat itsepalvelukassoja, koska he uskovat niiden vähentävän myyjien tarvetta kaupassa. Kuopion Prismaan on kuitenkin todellisuudessa palkattu tänä vuonna lisää väkeä töihin, ja parhaillaankin on rekrytointi menossa. Asiakkaiden omatoiminen maksaminen ei vie myyjiltä työtä, vaan muuttaa sen muotoa, mahdollistaen monipuolisemmat ja vaihtelevammat työtehtävät.
– Itse tykkään todella paljon pikakassa-alueella työskentelystä. Tässä saa liikkua, ja samalla pystyy auttamaan asiakkaitamme ja juttelemaan heidän kanssaan mukavia, Peppi hymyilee.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme