PeeÄssä palkitsevin osuuskauppa


4.9.2020

Osuustoimintalehden tekemässä osuuskauppavertailussa PeeÄssä on sijoittunut Pohjois-Karjalan Osuuskaupan kanssa jaetulle ykkössijalle.

Osuuskauppavertailussa kaupat arvioidaan viidellä liiketoiminnan mittarilla: liikevaihdon ja jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, liikeylijäämä suhteessa taseen keskiarvoon ja liikevaihtoon sekä kaupan omavaraisuus. Osuuskauppa sai pisteitä joka osa-alueesta sen mukaan, kuinka hyvin se oli pärjännyt muiden osuuskauppojen joukossa. Parhaan kymmenyksen (kahden parhaan) joukkoon pääsystä sai kymmenen pistettä, toiseksi parhaaseen kymmenykseen sijoittumisesta yhdeksän pistettä ja niin edelleen.

Huomionarvoista on, että PeeÄssä on erityisen ansioitunut hyvän tuloksensa jakamisesta omille asiakasomistajilleen, sillä lähes parin kymmenen miljoonan ylijäämän palautukset olivat jo toista vuotta peräkkäin aivan omaa luokkaa muihin osuuskauppoihin verrattuna.

PeeÄssä on myös tehnyt jatkuvaa työtä investointiensa kanssa. Verkoston kehittämistä myös maakunnassa pidetään tärkeänä. Yhtenä suurimpana investointina lienee lähiaikoina Varkauteen nouseva uusi Prisma. Myös Pielavesi, Maaninka ja Vehmersalmi on lähiaikoina saaneet täysin uudet myymälät. Investoinneissa korostetaan vastuullisuutta. Myös sähköautojen lataustolppia rakennetaan vauhdilla PeeÄssän toimipaikkoihin.

Myymälöiden uudistamisten lisäksi Tahkon kehittämistä jatketaan, jonne on rakentumassa tislaamoravintola Olvin kanssa yhteistyössä.

 

Lue lisää vertailusta Osuustoimintalehdestä.