8.5.2024
Osuuskauppa PeeÄssä maksaa asiakasomistajilleen perjantaina jättipotin rahaa. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille tänä vuonna yhteensä 18 miljoonaa euroa. Ylijäämänpalautusta maksetaan 3% PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2023 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista.
PeeÄssän omistajille on tulossa TUPLAtilipäivä perjantaina 10.5., kun asiakasomistajille palautetaan kuukausittain maksettavan Bonuksen lisäksi yhteensä 18 miljoonaa euroa ylijäämää. Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva tapa palauttaa osa osuuskaupan tekemästä tuloksesta, eli ylijäämästä, takaisin omistajille.
– Osuuskaupan tulos palautuu aina alueen asiakasomistajille esimerkiksi investointien tai ylijäämänpalautuksen kautta. Ylijäämänpalautus on erityisesti nyt tärkeä piristysruiske asiakasomistajiemme talouteen, onhan osuuskaupan sääntömääräinen tehtävä edistää omistajiensa taloudellista hyvinvointia. Toivomme, että se tuo helpotusta mahdollisimman monen asiakasomistajan arkeen, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Ylijäämän suuruuteen jokainen asiakasomistaja voi omalla kohdallaan vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan PeeÄssään. Lopullisen päätöksen ylijäämänpalautuksen maksamisesta tekee aina osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.
– Ylijäämänpalautuksen maksaminen ei ole itsestäänselvyys. Sen takana on vuosien määrätietoinen työ osuuskaupassamme. Kustannustehokkaalla toiminnallamme varmistetaan edulliset hinnat, hyvä palvelu, investointien tekeminen palveluihin ja kaiken kukkuraksi tämä ylimääräinen palkitseminen. Tämän vuoden aikana maakunnan palveluiden kehittämiseen käytetään noin 38 miljoonaa euroa. Näihin investointeihin on varattu rahaa jo aiempina vuosina, joka tekee ylijäämän maksamisesta mahdollista, kun rakentamista ei ole tehty lainarahalla, kertoo Mikko.
Milloin ja mihin ylijäämänpalautus maksetaan?
Ylijäämänpalautus maksetaan PeeÄssän asiakasomistajien S-tileille keskiviikkona 10. toukokuuta.
Mistä ylijäämänpalautusta kertyy?
Ylijäämänpalautusta maksetaan PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2023 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta eivät kerrytä ylijäämänpalautusta.
Paljonko ylijäämänpalautusta on tulossa?
Ylijäämänpalautusta maksetaan 3% PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2023 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Asiakasomistajat voivat arvioida sen summaa laskemalla omat PeeÄssän toimipaikoista tehdyt Bonusostot viime vuodelta esimerkiksi S-mobiilista.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme