Asiakaspalvelun superammattilaiset vuosimallia 2021


15.3.2022

PeeÄssä palkitsee vuosittain parhaat osaajansa Vuoden asiakaspalvelija-tittelillä. Myös työryhmien ja esihenkilöiden palkitsemisessa korostetaan asiakastyytyväisyyttä. PeeÄssä on täynnä asiakaspalvelun taitajia, joten valituksi tuleminen edellyttää todellista superammattilaisuutta.

 

Vuoden asiakaspalvelija Lilli Mustonen, Coffee House

”Lilli on asiakaspalvelija isolla sydämellä. Hän huomioi jokaisen asiakkaan yksiköllisesti varmistaen, että jokainen saa parhaimman asiakaskokemuksen sekä laadukkaat tuotteet suosittelujen kera. Kiireisinäkin aikoina Lillin hymy valloittaa sekä asiakkaat että työkaverit. Lilli on pidetty työkaveri ja aina valmis auttamaan.”

– Tuntuu ihanalta, että oma intohimo asiakaspalveluun välittyy muille ihmisille. Tällainen tunnustus kannustaa, motivoi ja antaa uskoa, että teen hyvää työtä. Palveluala on minun juttuni. Haluan tehdä työtä, jossa pääsen ilahduttamaan ihmisiä, Lilli kertoo.

Hän kuvailee Coffee Housen asiakkaita kivoiksi ja ystävällisiksi. Toki joskus eteen tulee pahantuulinenkin asiakas, mutta hänenkin päivän Lilli yrittää aina kääntää paremmaksi.

– Coffee House tuntuu todella omalta paikalta, jossa pystyn käyttämään vahvuuksiani ja olemaan oma itseni. Todella iso merkitys on myös työryhmällä, tai ennemminkin työperheellä, jonka jäseniä tapaan myös vapaa-ajalla.

 

Vuoden asiakaspalvelija Timo Leskinen, Prisma Kuopio, Ruokatori

”Tällä rautaisella ammattilaisella on asiakaspalvelutaito hyppysissä. Palvelua hän tekee savolaisella lupsakkuudessa ja hyvällä huumorilla höystettynä. Loistavia kiitoksia ja palautteita palvelusta vauvasta vaariin.”

Timo Leskinen on ilahduttanut Prisman asiakkaita Ruokatorilla vajaat kolme vuotta, mutta mestaritason ruokaosaamista hänelle on kertynyt vuosikymmenten ajalta.

– Kun on savolaista ja karjalaista sukujuurta, ei liene ihme, että tykkää asiakaspalvelusta. Aina riittää asiakkaiden kanssa jutunjuurta, niin ruoasta kuin muustakin, Timo hymyilee.

Hän arvioi asiakkaiden ruokatietoisuuden kasvaneen, mikä edellyttää tiskin takana yhä vahvempaa osaamista.

– Hifistelijät ovat aika harvassa, mutta ruoanlaittovinkkien ohella erikoisruokavaliot ja allergiat ovat jokapäiväinen aihe. Myös luomua sekä tuotteiden alkuperää kysytään entistä useammin.

– Valtavan paljon on tullut asiakkailta onnitteluja ja kommentteja, että palkinto tuli oikeaan osoitteeseen. Tuntuuhan se mukavalta, kun tietää tekevänsä asioita oikein, Timo toteaa.

 

Vuoden työryhmä Original Sokos Hotel Puijonsarvi Reception

”Kaikkien aikojan matkailukesän läpivienti on loistava onnistuminen erikoisien aikojen keskellä. Henkilökunta on joustanut hiljaisena aikana lähtemällä ennakkoluulottomasti uusiin työtehtäviin kaupan puolelle ja kiireiseen aikaan tekemällä pitkiä päiviä aina hymy huulilla – jarrua ja kaasua vuorovedoin oli vuoden 2021 teema. Vastaanotto on onnistunut luomaan turvallisen, positiivisen ja odotuksia ylittävän asiakaskokemuksen.”

 

– Aivan ehdottomasti täyden kympin suoritus aikana, jolloin normaalisesongille tyypillinen ennustettavuus katosi, eikä meillä ollut ennakkotietoa asiakasvirroista kuin päivä, pari kerrallaan. Ennennäkemättömässä tilanteessa kiihdytettiin nollasta sataan hetkessä ja nostettiin asiakastyytyväisyyttä entisestään keskittymällä oleelliseen ja jättämällä kaikki ei niin kiireelliset tekemiset taka-alalle, hotellipäällikkö Tatu Ahonen kehuu joukkoaan.

Kesä myös osoitti, mitä talon sisällä käytetty termi ”Poikki Puikkarin” käytännössä tarkoittaa.

– Muiden osastojen väki oli ja on tietysti edelleen aina valmis tulemaan vastaanottoon avuksi, Tatu kiittelee.

 

Vuoden työryhmä, Sale Päiväranta

”Eivät uudet puitteet aina tee myymälästä hyvää, vaan hyvän voi luoda vanhastakin myymälästä asiakaspalvelulla. Myymälästä välittyy hyvä tunnelma ja oikea lähikauppafiilis. Vuoden aikana toimipaikka on saanut runsain määrin erinomaisia asiakaspalautteita.”

Sale-päällikkö Janita Sallinen antaa täyden tunnustuksen työryhmälleen, joka on todellakin sisäistänyt hyvän palvelun reseptin.

– Emme vain hyllytä tavaraa ja rahasta, vaan kyse on kokonaisvaltaisesta asiakaskohtaamisesta, johon sisältyy tärkeä sosiaalinen puoli. Meillä on paljon vakiasiakkaita, joista monelle kauppamme tarjoaa päivän ainoan hetken toisen ihmisen kohtaamiseen ja keskusteluun. Meillä onkin totuttu siihen, että työskentelyn lomassa ehditään aina vaihtaa kuulumiset asiakkaan kanssa. Se on sitä kyläkauppafiilistä, joka työryhmämme palkitsemisen perusteissa mainitaan, Janita arvioi.

Moniosaava työryhmä on palkintonsa ansainnut.

– Kaikki haluavat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, kehittää toimintaa ja huolehtia asiakkaistamme, tarjota apua ja palvella iloisella otteella.

 

Vuoden esihenkilö Marjo Pekkarinen, ABC Pyhäjärvi

”Haasteellisista ajoista huolimatta yksikkö on Marjon ohjauksessa ollut huippuvireessä niin työyhteisötutkimuksessa kuin asiakastyytyväisyydessäkin. Marjon sitkeys ja sitoutuminen työhön näkyy. Lisäksi Marjolla on tunnusluvut erittäin hyvin hallinnassa. Asiakastyytyväisyydessä ABC Pyhäjärven vahvuuksia ovat mm. siisteys, tuotevalikoima ja viihtyisyys.”

”Haasteellisista ajoista huolimatta yksikkö on Marjon ohjauksessa ollut huippuvireessä niin työyhteisötutkimuksessa kuin asiakastyytyväisyydessäkin. Marjon sitkeys ja sitoutuminen työhön näkyy. Lisäksi Marjolla on tunnusluvut erittäin hyvin hallinnassa. Asiakastyytyväisyydessä ABC Pyhäjärven vahvuuksia ovat mm. siisteys, tuotevalikoima ja viihtyisyys.”

Joukkonsa puolesta syteen ja saveen menevälle Marjolle Vuoden esihenkilön titteli oli täydellinen yllätys.

– Ihan puskista tuli tämä asia. Olen tehnyt työni niin hyvin kuin osaan, mutta niin ovat varmasti kaikki kolleganikin. Viimeiset pari vuotta ovat olleet haastavia aikoja meille kaikille, Marjo muistuttaa.

Hän korostaa, että vuoden esihenkilöksi ei kukaan pääse ilman osaavaa ja työstään tykkäävää työryhmää. Tuoreimmassa työyhteisötutkimuksessa Pyhäjärven ABC:n kokonaistyytyväisyysindeksi olikin huippukorkealla, peräti, 90,8 (asteikolla 0–100).

– Minulla on aivan jäätävän hyvä, sisukas ja taitava porukka, jossa arvostetaan omaa ja toisten työtä.

 

Vuoden esihenkilö Laura Salminen, S-market Pitkälahti

”Laura on luonut toimipaikkaan hienon asiakaspalvelun kulttuuriin. Tästä osoituksena on se, että asiakastyytyväisyys on jatkuvasti hienolla tasolla, PeeÄssän S-marketien korkein. Laura on johtanut joukkoaan hyvin ja systemaattisesti omalla tyylillään. Työryhmästä huokuu mainio fiilis.”

– Meillä on noin 60 hengen työryhmä, johon tarvitaan jatkuvasti uusia ihmisiä. Rekrytoinnissa olen korostanut, että haemme asiakaspalvelijoita, emme myyjiä. Palveluhenkisyys on ehdottomasti meidän työntekijöiden, niin uusien kuin kokeneidenkin, tärkein ominaisuus. Kaiken muun voi oppia, mutta halu palvella pitää tulla sydämestä, Laura korostaa.

Asiakaspalvelun merkitystä hän korostaa omassa johtamisessaan väsymättä.

– Pidämme asiakkaamme tyytyväisinä arkisilla tekemisillä, eli huolehtimalla siitä, että meiltä saa tarvitsemansa tuotteet, ei joudu jonottamaan kassalle ja palvelu hoidetaan hyvin.

Laura on kiitollinen siitä, että asiakkaat osaavat nykyään antaa hyvästä palvelusta myös palautetta.

– Kiitosta tulee paljon monen kanavan kautta. Se vahvistaa työryhmän onnistumisen tunnetta ja positiivista fiilistä.

Vuoden esihenkilö -palkinto kuuluu Lauran mielestä ehdottomasti koko työryhmälle.

– Tunnustus kertoo yhdessä onnistumisesta, hän painottaa.