9.1.2024
Teksti: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä
Matti Piirosen kotoa Heinävedeltä löytyy kirjahyllystä mappi täynnä paikallista ja maakunnallista osuuskauppahistoriaa. Huolellinen mies on arkistoinut tunnollisesti kaikki osuuskaupan edustajiston ja hallintoneuvoston jäsenille lähetetyt aineistot, infokirjeet sekä kokousten esityslistat.
– Lähdin ensimmäisen kerran edustajiston vaaleihin ehdokkaaksi vuonna 1987, osuuskaupan Heinäveden myymälän hoitajan kannustamana. Tulin ensimmäisellä yrittämällä valituksi, ja siitä alkoi pitkä luottamustehtäväkausi. Olin ensin Kuopion Osuuskaupan edustajistossa neljän vuoden ajan ja sitten PeeÄssän hallintoneuvostossa alusta alkaen siihen asti, kun tuli sääntöjen mukainen ikäpykälä vastaan, Matti kertoo.
Merkityksellinen näköalapaikka
Matti laskee istuneensa 20 vuoden aikana 79 PeeÄssän hallintoneuvoston kokouksessa. Poissaoloja oli vain kolme kertaa, ja silloin esteellisyydet olivat painavia.
– Koin hallinnossa mukana olemisen hyvin tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Erityisesti arvostan sitä, että osuuskaupassa korostuu yhdessä tekeminen ja me-ajattelu, nykypäivänä muutoin vahvasti vallalla olevan minä-ajattelun sijasta.
Matilla on tärkeä viesti kaikille pohjoissavolaisille PeeÄssän omistajille juuri nyt, kun osuuskauppavaalit ovat käsillä ja ehdokasasettelu alkanut.
– Ehdottomasti kannattaa asettua ehdokkaaksi. Osuuskaupan luottamustehtävät tarjoavat erinomaisen näköalan yhteiskuntaan, palvelualoihin, omaan maakuntaamme ja niihin palveluihin, joita täällä tarvitsemme. Vaikuttaminen hallinnossa ei ole vain virallisten päätösten tekemistä, vaan siihen sisältyy paljon oman lähipiirin ihmisten kuuntelua ja yhteisen hyvän vahvistamista.
PeeÄssän perustamispäätös tehtiin 29.1.1991 klo 19.14
Matti Piirosen osuuskauppamappi tarjoaa mielenkiintoista luettavaa, erityisesti PeeÄssän syntyajoilta 1990-luvun taitteesta, kun Kuopion Osuuskauppaa ja Osuuskauppa Koljonvirtaa liitettiin yhteen. Hallinnossa mukana olevat osuuskauppojen jäsenet pidettiin hyvin kartalla fuusion valmistelusta ja etenemisestä.
– On päädytty selvittämään mahdollisuutta perustaa Pohjois-Savoon kokonaan uusi maakunnallinen osuuskauppa. Ennakkolaskelmien valossa näyttäisi siltä, että uusi osuuskauppa olisi useita miljoonia markkoja tehokkaampi vuositasolla kuin nykyiset osuuskaupat yhteensä. Tämä merkitsisi edessä olevassa kansantalouden suhdannevaiheessa merkittävää lisäkilpailuetua, jonka turvin voitaisiin varmistaa tarvittava kasvukehitys terveellä liiketoimintarakenteella. Samalla se turvaisi myös omistajaetujen edelleen kehittämisen, edustajiston jäsenille kirjelmöitiin lokakuussa 1990.
Edustajiston infokokous järjestettiin reilua kuukautta myöhemmin marraskuussa.
– Viralliset päätökset maakuntaosuuskaupan perustamisesta tehtiin joulukuussa ja tammikuussa kahdessa edustajiston kokouksessa, Matti kuvailee.
Hänen tekemistään kokousmuistiinpanoista käy ilmi, että PeeÄssän perustamiselle nuija kopautettiin pöytään 29.1.1991 klo 19.14. Kellonajan perään Matti on kirjoittanut ”Yksimielinen päätös.”
50 vuotta omistajana
Matti on ollut osuuskaupan omistaja 50 vuotta. Hän hankki vuonna 1974 jäsenkirjan Heinäveden Osuuskauppaan, joka liittyi 1982 Varkauden Talousosuuskauppaan ja edelleen Kuopion Osuuskauppaan 1984. Jäsenyys on säilynyt katkeamattomana, vaikka osuuskaupan toimialue ja nimi on vaihtunut neljään kertaan.
PeeÄssän ensimmäiseltä vuosikymmeneltä 1990-luvulta Matin mieleen on jäänyt erityisesti aika, jolloin Heinävedelle suunniteltiin uutta myymälää. Vihreästä mapista löytyy paksu pinkka paperia aiheeseen liittyen, sillä hanke sai kilpailijoiden taholta osakseen oikeusasteisiin yltänyttä vastusta ja pitkittyi usealla vuodella. Hallintoneuvoston paikallisjäsen oli myrskyn silmässä ottaessaan kantaa uuden myymälän puolesta kahvipöytäkeskusteluissa, toriparlamenteissa ja paikallislehden sivuilla. Hän oli itse mukana myös rakennuspaikan mittaamisessa ja merkitsemisessä niin, ettei menty varmasti senttiäkään viereisen, rakennuskaavassa toriksi vahvistetun alueen puolelle.
– Loppujen lopuksi siinäkin kävi hyvin. PeeÄssä pääsi rakentamaan kylän keskelle uuden S-marketin, jonka kokoa oli tarkkaan punnittu peilaten ennusteita 20 ja 30 vuoden päähän. Avajaisissa maaliskuussa 1999 pääsin silloisen toimialajohtajan Tapio Kankaanpään kanssa kättelemään ja toivottamaan tervetulleeksi uuteen myymälään yli tuhat ihmistä. Menneistä muistuttaa vielä S-marketin vieressä kasvava puu, jonka marketpäällikkö nimesi valaistusta asennettaessa Matin männyksi, metsätalouden parissa työuransa tehnyt Matti Piironen myhäilee.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme