Vuoden parhaat onnistujat


30.3.2021

PeeÄssä on palkinnut vuoden 2020 asiakaspalvelijat, esimiehet ja työryhmät. Tässä valinnat perusteluineen sekä palkittujen mietteitä tunnustuksen saamisesta ja sen taustoista.

Vuoden esimies: Marita Karppinen. Kuva: Pentti Vänskä

Vuoden esimies: Marita Karppinen, ravintolamaailmapäällikkö ravintolamaailma Iisalmi

Maritasta näkyy vahva kehittämisen tahtotila yhdistettynä jäätävän kovaan ammattitaitoon. Ammattilainen isolla A:lla. Maritan johtaman ravintolamaailman kaikki tunnusluvut ovat kohdallaan ja työyhteisötutkimuksessa näkyy systemaattinen kehitys. Iisalmen Buffa ja Presso ovat ykkösinä ketjujen yhteisissä myyntikisoissa ja kampanjoissa.

– Tämä tunnustus on tullut minulle, mutta ansio siitä kuuluu koko hienolle työryhmälleni. Teen työtä sydämelläni ja antaumuksella, hyvin kokonaisvaltaisesti. Olen koko pitkän työurani ajan tehnyt sitä, mikä on oikealta tuntunut, aina jokaista ihmistä arvostaen. Esimiehenä olen halunnut pitää yllä sellaista ilmapiiriä, että jokaisesta tuntuu mukavalta tulla töihin, Marita kertoo.  

Vuoden työryhmä: Ravintolamaailma Ykkösrasti Kuopio. Kuva: Pentti Vänskä

Vuoden työryhmä: Ravintolamaailma Ykkösrasti

Toimintaa arvioivassa mittaristossa Ykkösrastin ravintolamaailman luvut näyttävät pelkkää vihreää suoraa. Plussatulokseen päästiin jopa koronavuoden aikana. Erityismaininnan ansaitsevat poikkeuksellisen hyvät tulokset työyhteisö- ja asiakastyytyväisyystutkimuksissa. Asiakkaille annetut lupaukset toteutetaan tinkimättömästi.

– Onnistumistemme suurin selitys on varmastikin se, että meillä on aivan huikea työilmapiiri. Ydinporukka on pysynyt aika pitkään samana, mutta myös uudet tulokkaat otetaan avosylin vastaan ja mukaan ryhmään. Olemme kuin yhtä suurta perhettä, jossa kaikki tukevat toisiaan ja antavat parastaan. Asiakkaamme huomaavat hyvän työfiiliksellemme, samoin sen, että olemme pitäneet koronavuoden aikana jatkuvasti huolta turvallisesta asioinnista, vuoropäällikkö Henna Nousiainen arvioi työryhmän menestyksen syitä.

Vuoden asiakaspalvelija: Kassu Roivainen, Rosso Iisalmi. Kuva: Pentti Vänskä

Vuoden asiakaspalvelija: Kassu Roivainen, Rosso Iisalmi

Kassu on todellinen asiakaspalvelun ammattilainen, joka saa runsaasti nimettyä asiakaspalautetta työstään Koljonvirrassa. Hän hoitaa kaikki tilanteet Rossossa mallikkaasti ja ammattitaidolla, omaa poikkeuksellisen hyvän pelisilmän ja huomioi jokaisen asiakkaan kiitettävästi.

– Haluan olla ihminen ihmiselle, rakentaa palvelutapahtumaa asiakasta aidosti kuuntelemalla, jotta hänelle jää hyvä mieli ja ikävämpikin päivä kääntyy paremmaksi. Tällainen lähestyminen on minulle luontaista, eli olen vain oma itseni. Asiakkaille hyvän fiiliksen tuottamisen ohella minua innostavat työkaverit, jotka ovat kuin omaa perhettä, aina käsi ojossa auttamassa. Vuoden asiakaspalvelijan palkinnon saaminen on iso asia. Tuntuu, että olen oikeasti saanut hyvää aikaan, hymyilee Kassu.

Vuoden asiakaspalvelija ABC: Jenni Heikkinen, ABC Marjahaka. Kuva: Pentti Vänskä

Vuoden asiakaspalvelija ABC: Jenni Heikkinen, ABC Marjahaka

Jenni kohtaa asiakkaat ammattitaidolla ja sympaattisella otteella. Jennin ote on tuottanut huikean määrän kiittävää asiakaspalautetta, jossa hänet on mainittu nimeltä. Jenni on ottanut roolia Marjahaan palvelun kehittämisessä siinä määrin, että hänet valittiin esimiestiimiin uudeksi palveluvastaavaksi.

– Ihan epätodellinen olo. Meiltä olisi moni muukin ansainnut tämän palkinnon, mutta tietysti tuntuu hyvältä, punastuttaa ja hymyilyttää, että valinta osui kohdalleni. Minulle asiakkaan huomioiminen on sydämen asia. Rakastan tätä työtä erityisesti silloin, kun saan pahalla mielellä olevan asiakkaan jatkamaan meiltä eteenpäin hymyillen. Nyt, kun olen kaiken lisäksi päässyt tavoittelemaani tehtävään ja esimiesvalmennukseen, olen todella onnellinen, kuvailee palveluvastaavana vuoden alussa aloittanut Jenni.

Vuoden asiakaspalvelija: Heidi Klementti, Emotion Matkus. Kuva: Pentti Vänskä

Vuoden asiakaspalvelija: Heidi Klemetti, Emotion Matkus

Intohimo alaa kohtaan sekä valtava halu kehittyä työssä on Heidissä silmiinpistävää. Hän seuraa ja opiskelee alaa aktiivisesti, jakaen oppimaansa tietoa työkavereilleen. Heidi on omalla esimerkillään ohjannut koko työryhmää parempaan palveluun. Asiakas on Heidille tärkein, siitä hän ei tingi. Heidi saa työstään valtavan paljon positiivista asiakaspalautetta.

– Minulla on sisäsyntyinen kiinnostus sekä ihmisiä että tätä alaa kohtaan. Tunnen joka päivä kiitollisuutta siitä, että saan tehdä tällaista työtä ihanien asiakkaiden ja ihan parhaimpien työkavereiden kanssa, oppia koko ajan uutta ja kehittää itseäni. Seuraan kauneuden ja hyvinvoinnin trendejä tosi tarkkaan. Lisäksi olen parhaillaan kauneusneuvojavalmennuksessa. Kun kaiken lisäksi minut valittiin vuoden asiakaspalvelijaksi, on työni ihan parasta, mitä voi olla, hehkuttaa Heidi.

Vuoden esimies: Samu Salminen, S-market Petonen. Kuva: Pentti Vänskä

Vuoden esimies: Samu Salminen, S-market Petonen

Hienon henkilökohtaisen kasvutarinan esimieheksi toteuttanut Samu on luotsannut S-market Petosta onnistuneesti remontin jälkeen, parantanut myymälän tulosta merkittävästi ja saanut yksikön hyvälle kasvu-uralle. S-market on Suomen paras koko ketjua koskevassa Laadun kolmiloikka -kehittämishankkeessa. Työryhmän työtyytyväisyys on S-marketien parhaimmistoa.

– Menin aika tavalla hämilleni kuulleessani valinnastani. Harvoin menen sanattomaksi, mutta tämä oli sen verran iso asia, että veti hiljaiseksi. Vuoden esimieheksi minut on nostanut ihan loistava työryhmä, joka pelaa hienosti yhteen. Palkinto kuuluu ehdottomasti koko porukalleni. Marketpäällikön tehtävässä minua kiehtovat monet asiat, muun muassa oman työn tulosten näkyminen sekä työtehtävien vaihtelevuus, Samu pohtii.

Vuoden työryhmä: S-market Maaninka. Kuva on otettu viime kesänä, jolloin kasvosuojainten käyttö ei PeeÄssässä ollut pakollista.

Vuoden työryhmä: S-market Maaninka

Myymälässä on jatkuvasti hyvä saatavuus ja hoidontaso kunnossa. Työryhmä on luonut toimipaikkaan hyvän tunnelman, haluten jatkuvasti ja pitkäjänteisesti kehittää palvelua paremmaksi. Asiakkaat antavat S-marketista paljon positiivista palautetta, mikä näkyi myös asiakastyytyväisyystutkimuksessa loistavana arvosanana. Henkilöstön työtyytyväisyys on parantunut edellisestä vuodesta huomattavasti. (Kuva on otettu viime kesänä, jolloin kasvosuojainten käyttö ei PeeÄssässä ollut pakollista)

– Meillä oli erittäin tapahtumarikas vuosi. Vanhan myymälän lopettaminen ja uuden avaaminen yhdistettynä koronan mukanaan tuomiin haasteisiin, epävarmuuksiin ja muuttuviin toimintatapoihin, vaati koko työryhmältämme tavattoman paljon venymistä, joustamista ja jaksamista. Tämä tunnustus on meille kunnianosoitus, joka lämmittää kaikkien tiimiläistemme mieltä todella paljon, marketpäällikkö Minna Törhönen toteaa.

Vuoden työryhmä: Elli-tiimi, Henna Nyman, Henriikka Hiltunen, Johanna Kämäräinen ja Sirpa Suhonen. Kuvasta puuttuu Sirpa Suhonen.

Vuoden työryhmä: Elli-tiimi – Henna Nyman, Henriikka Hiltunen, Johanna Kämäräinen ja Sirpa Suhonen

Elli -tiimi huolehti ensiluokkaisesti PeeÄssän henkilöstöstä koronakeväänä. Tilanne vaati nopeaa reagointia, kun lähes koko matkailu- ja ravitsemisalan henkilöstö siirrettiin lomautusten välttämiseksi työskentelemään vähittäiskauppaan. Yhteistyössä toimipaikkojen esimiesten kanssa tiimi löysi kaikille työtä. Muutos suoritettiin sekä inhimilliset seikat että tavoitteet huomioiden kiitettävästi. Kevään nopealla ja päättäväisellä työllä kylvettiin siemen siihen, että koronavuonna 2020 peeässäläisten työtyytyväisyys sekä moniosaaminen kasvoivat.

– Etsimme keväällä neljän pitkän päivän ja melkoisen puhelinrallin aikana 300 peeässäläiselle korvaavaa työtä marketkaupasta. Työ oli hyvin motivoivaa ja palkitsevaa, koska pystyimme varmistamaan koko henkilöstöllemme toimeentulon jatkumisen. Koronavuosi on tehnyt meidät vahvemmiksi ja osoittanut, mihin me peeässäläiset kykenemme yhteen hiileen puhaltaessamme, matkailu- ja ravitsemiskaupan keskitetyn työvuorosuunnittelutiimin jäsen Johanna Kämäräinen luonnehtii.