Vuoden esihenkilö Jonna ei kyllästy kehittämiseen


9.3.2023

PeeÄssän majoitus- ja ravitsemiskaupan Vuoden esihenkilö, ABC Marjahakaa päälliköivä Jonna Ruotsalainen on tehnyt pitkäjänteisesti ja systemaattisesti töitä ABC Liikennemyymälöiden palvelujen parantamiseksi sekä PeeÄssässä että koko ketjussa.

Teksti Kristiina Tammitie, kuvat Pentti Vänskä

Jonna Ruotsalainen on niitä ihmisiä, joiden sisällä elää jatkuva kehittäjä. Vaikka asiakkaat olisivatkin tyytyväisiä olemassa olevaan, Jonnan päässä raksuttaa silloinkin herkeämättä ajatuksia siitä, miten asiat voisi tehdä paremmin, valmistaa esimerkiksi maistuvampaa ruokaa tai tarjota nopeampaa palvelua.

– Minua työssä motivoi se, että pääsen tekemään monipuolisesti erilaisia juttuja, vaikuttamaan asioihin ja jatkuvasti parantamaan omaa ja meidän kaikkien osaamista, Jonna perustelee kehittämisintoaan.

Hän on työskennellyt PeeÄssän ABC Liikennemyymälöissä vuodesta 2011 lähtien.

– Olin ollut aiemmin töissä ABC:llä Joensuussa, joten muuttaessani Kuopioon opiskelemaan restonomiksi pääsin opintojen ohella tekemään kokin hommia ABC Niiralaan. Valmistuttuani minut nimitettiin keittiövastaavaksi, ja kun Niiralan ABC suljettiin, siirryin samaan tehtävään suurempiin ympyröihin ABC Pitkälahteen.

 

Jaetaan kokemuksia ja sparrataan kollegoita

Keittiövastaavilla on käsissään iso osa liikennemyymäläkaupasta, koska he vastaavat ABC:n ruokamyynnistä ja ravintolan tavaratilauksista.

– Aiemmin teimme esimerkiksi meille tärkeiden juhlapyhien ennakot kukin omassa toimipaikassamme, käymättä keskustelua asiakasta keskenämme. Tietojen, kokemusten, ajatusten, ongelmien ja onnistumisten jakaminen ja kollegojen välinen sparraaminen sai alkunsa muutama vuosi sitten. Sykäys tuli siitä, kun ABC-keittiöissä alettiin seuraamaan ja vertailemaan ruokahävikin muodostumista, Jonna kertoo.

Hän otti yhteistyön ja avunannon tiivistämisen omaksi asiakseen – tuloksena pitkäjänteinen ja systemaattinen työ keittiövastaavien johtamisen kehittämiseksi.

– Olen vetänyt nyt jo usean vuoden ajan keittiövastaavien säännöllisiä palavereja, joissa käydään läpi ajankohtaisia asioita ja mietitään, miten voisimme parantaa liikennemyymälöidemme asiakaskokemusta keittiön johtamisen näkökulmasta. Meidän aktiivisuudesta, valikoimien ja tuotteistuksen kehittämisestä sekä ratkaisukeskeisten, positiivisella otteella annettujen kehitysideoiden antamisesta saimme viime vuonna PeeÄssään Vuoden ABC-keittiötyöryhmän tunnustuksen.

 

Makukouluilla laatua keittiöihin

Jonnalla on ollut tärkeä rooli myös PeeÄssän ABC-työntekijöiden ammatillista osaamista vahvistavan ABC Akatemian kehittämisessä.

– ABC Akatemian tavoitteena on varmistaa, että kaikki meidän ihmiset voivat luottaa omaan osaamisensa myös paineisimmissa tilanteissa. Esimerkiksi Akatemiaan liittyvien makukoulujen kautta olemme saaneet vietyä laatua jokaiseen ABC keittiöön. Makukouluissa on tehty noutopöytäruokia ja hiottu niiden reseptiikkaa sekä etsitty keinoja lyhentää asiakkaan odotusaikaa á la carte-annosten, burgerien ja pizzojen osalta.

Vuoden esihenkilön valintaan vaikutti sekin, että Jonna on hakenut keittiötyöryhmänsä kanssa parhaimpia toimintatapoja perehdytykseen sekä monisaamisen kasvattamiseen. Tarvittaessa on henkilökunnalle järjestetty valmennuksia uusista asioista.

– Muun muassa keittiön uudesta varastonhallintajärjestelmästä pidettiin koulutus jokaisessa toimipaikassamme paikan päällä sekä verkossa, jotta järjestelmä saatiin kunnolla käyttöön.

 

ABC Marjahaka nyt kehitystyön alla

Viime vuoden syksyllä Jonnan työkuviot muuttuivat, kun hän siirtyi Pitkälahden keittiöstä ABC Marjahakaan liikennemyymäläpäälliköksi. Iisalmessa hän saa laittaa jälleen kehittämisvaihteensa täysillä päälle, sillä ABC:llä alkavat näinä päivinä varsin mittavat muutostyöt.

– Laitamme 14.3. alkaen ovet kiinni kokonaan vajaaksi pariksi viikoksi, ja senkin jälkeen keittiö pysyy suljettuna toiset pari viikkoa. Avaamme pääsiäiseksi täydellisen muodonmuutoksen kokeneen ABC Marjahaan, jossa ravintolan, keittiön, kaupan sekä varasto- ja taustatilat ovat saaneet kokonaan uuden ilmeen, PeeÄssän Vuoden esihenkilö lupaa.

– Tykkään olla PeeÄssässä töissä. Työ on mielekästä ja saan jatkuvasti kehittää toimintaa ja kehittyä itsekin esimerkiksi erilaisten valmennusten ja koulutusten avulla, Jonna Ruotsalainen kiittää.

 

Asiakkaiden palautteita PeeÄssän ABC Liikennemyymälöiden ruoasta:

 ”Kävin mieheni kanssa syömässä ABC Marjahakassa. Ruoka oli maukas (tilasimme pizzan ja meillä oli salaattipöytä), henkilökunta on tosi ystävällinen ja positiivinen. Tykkäsin eri leipävaihtoehdoista salaattipöydän yhteydessä. Jäi tosi hyvä mieli vierailun jälkeen.”

”Todella maittava lounas. Monipuolinen salaattipöytä. Iso kiitos kokille, joka suurella ammattiylpeydellä laittoi lounaspöytää. Ihan huippu!”

”Lounasruoka oli hyvää, hyvin esille laitettu ja sen sai nopeasti. Hienosti hoidettu kiireen keskellä.”

 ”Aivan mahtava salaattipöytä ja lounaspöytä. Ihana tunnelma ja huomasi, että työntekijät viihtyvät töissä. Se tuo asiakkaalle hyvän mielen.”

 

#tunteella #ylpeästi #toimeliaasti #yhdessä