Finnforel on kasvattanut ja jalostanut kotimaista kirjolohta Varkaudessa vuodesta 2017 lähtien. Ekologiset, terveelliset ja nopeasti paketista pöytään päätyvät Saimaan Tuore -tuotteet ovat järkiruokaa parhaimmillaan.
31.5.2024
Teksti: Kristiina Tammitie | Kuvat: Pentti Vänskä
Saimaan Tuore -tuotteet ovat muutamassa vuodessa valloittaneet S-kauppojen kalahyllyt kautta valtakunnan. Meille pohjoissavolaisille Saimaan Tuore tarkoittaa paitsi tuoretta ja helppoa arkiruokaa, myös lähiruokaa aidoimmillaan. Siksi tuotteet löytyvät PeeÄssän Prismoista, S-marketeista ja Saleista Tiältä päin -hyllynreunamerkinnällä varustettuna.
Esimerkiksi Varkauden Prisman valikoimissa ovat kaikki oman kaupungin kalafirman tuotteet: kirjolohifileet sinkku- ja perhepakkauksina, maustamattomina, valmiiksi maustettuina ja savustettuina.
Uusin tulokas on kirjolohen fileejauheliha, jolla halutaan saada ihmiset lisäämään hyviä rasvahappoja ja tärkeitä vitamiineja sisältävää kirjolohta ruokavalioonsa.
– Jauhelihalla tavoittelemme erityisesti uusia asiakkaita, jotka ovat vieroksuneet kalaa esimerkiksi ruotojen pelossa tai valmistustaitojen puuttumisen vuoksi. Kalahyllyn äärellä asiakkaiden keski-ikä on aika korkea, mutta toivomme, että nuoret ikäluokat uskaltautuvat ostamaan kirjolohen fileestä valmistettua jauhelihaa, joka sopii niin pastaan, tortilloihin kuin makaronilaatikkoon, myyntijohtaja Kimmo Jokinen kuvailee.
Uusia tuotteitakin on työn alla, mutta niistä ei puhuta vielä sen enempää.
Perinteiseen kalankasvatukseen verrattuna tämä meidän systeemi tarvitsee 99 prosenttia vähemmän uutta vettä.
Markkinointipäällikkö Antti Hannuniemi kertoo Finnforelin tekevän koko maailman tasolla tulevaisuuden ruokaa.
– Tuotteemme ovat helppoja, vastuullisia, terveellisiä ja sataprosenttisesti kotimaisia. Saatavuus on taattu ja kasvatusolosuhteiden muuttumattomuus takaa tasaisen korkean laadun. Eikä hintakaan heittele, vaan pysyy sellaisena, että kala on kaikkien ostettavissa.
Kiertovesikasvatus on kestävää kalataloutta
Ympäristön, kalojen ja työntekijöiden hyvinvoinnista kertovan ASC-sertifikaatin viime vuonna saaneen Finnforelin salaisuus on kiertovesikasvatus, joka on ainut kestävä ratkaisu kalanviljelyn ympäristöhaittojen poistamisessa.
Kala-altaissa lainehtii Saimaan vesi, mutta sisätiloissa vettä kierrätetään ja puhdistetaan jatkuvasti, eikä järjestelmästä päädy päästöjä luontoon lainkaan. Koko tuotantoketju on tarkkaan mietitty: jalostuksen ja kasvatuksen ohella mätituotanto ja kalojen rehun valmistus on omissa käsissä.
Kalojen kasvusta ja terveydestä huolehditaan puhdistamalla ja hapettamalla virtaavaa vettä jatkuvasti. Laitoksessa kiertävä vesi vaihtuu altaissa kerran tunnissa. Uutta vettä tarvitaan Saimaasta kuitenkin vain yksi prosentti.
– Tulovesi puhdistetaan juomakelpoiksi ja poistuvasta vedestä suodatetaan ravinteet, eikä se kuormita ympäristöä. Vesi pidetään optimaalisen lämpöisenä, eli sitä joko lämmitetään tai jäähdytetään tarpeen mukaan. Osa käytettävästä energiasta tuotetaan aurinkovoimalla, kertoo kasvatuksen päällikkö Aleksei Khoduev.
Varkaudessa reilut 60 henkilöä työllistävän Finnforelin liikevaihto oli viime vuonna 5,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna luku tulee yli kolminkertaistumaan uuden viljelylaitoksen ansiosta. Vanhan kasvattamon rinnalla on otettu käyttöön uusi laitos, joka nostaa markkinoille tuotavan kalamäärän lähes kolmeen miljoonaan kiloon.
Finnforelin tavoitteena on viedä suomalaista kirjolohta maailmallekin. Ensivaiheessa katseet ovat Euroopan ja Lähi-idän markkinoilla. Toisaalta konsepti voidaan myös monistaa niin, että tuotanto tapahtuu paikallisesti, Varkauden esimerkin mukaisesti luontoa kuormittamatta.
– Kiertovesijärjestelmä mahdollistaa kalan kasvatuksen myös siellä, missä vettä ei ole niin rajattomasti käytettävissä. Perinteiseen kalankasvatukseen verrattuna tämä meidän systeemi tarvitsee 99 prosenttia vähemmän uutta vettä, Kimmo kertoo.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme