Urapolulla – yritysmyyntipäällikkö Viivi Nissinen


23.11.2023

  • Ikä: 43
  • Koulutus: tarjoilija, hotellivirkailija, vuoropäällikkö, baarimestari, restonomi, esimiehen erikoisammattitutkinto sekä erilaisia esihenkilövalmennuksia. Viimeisin Kauppakamarin avainasiakkuusvalmennus.
  • Nykyinen työpaikka: Osuuskauppa PeeÄssä / S-Business Oy / PeeÄssän kaikki toimialat

 ”On kulunut yli 25 vuotta siitä, kun sain ensikosketukseni PeeÄssään työntekijänä. Tulin vuoden 1998 lokakuussa yhtenä maanantaina työharjoitteluun Amarilloon ja perjantaina sain jo palkkaa. Minut laitettiin silloisen Freetimen tiskille perjantairuuhkaan. Ei ollut hajuakaan mitä on Jäger, mutta siitä se lähti. Ensimmäiset vuodet tein töitä henkilöstövuokrausfirman kautta, paikkoina Amarillo ja sen kyljessä O`Connels Irish Bar, Wanha Satama sekä Puijonsarven yökerho, jossa maanantaiyötkin oltiin 04 saakka töissä, kun tupa oli täynnä. Aamuisin paistelin vieläpä Toivalan Essolla munkkeja. Samaan aikaan opiskelin ja valmistuin tarjoilijaksi sekä hotellivirkailijaksi silloisesta hotelli- ja ravintolaoppilaitoksesta Savoniasta.

Vuoden 2001 marraskuussa tein työsopimuksen PeeÄssälle, ja pääsin saman tien vuoropäällikkövalmennukseen. Vuoropäällikkönä tein töitä talvet Amarillossa ja Rossossa, kesät Wanhassa Satamassa. Työvuorojen välissä suoritin baarimestarin erikoisammattitutkinnon. Muutama tytärkin syntyi 2000-luvun alkuvuosina – tätä nykyä hekin rahoittavat opintojaan työskentelemällä Amarilloissa, toinen Kuopiossa ja toinen Rovaniemellä.

2008 sain ensimmäisen esihenkilöpaikkani Amarillossa vt. ravintolapäällikkönä. Hieman sen jälkeen Kuopion Viinijuhlat tuli mukaan kuvioihin, samoin Wanhan Sataman ravintolapäällikkyys, jota hoidin yhteen putkeen seitsemän kesää. Opiskeluita jatkoin työn ohessa restonomin tutkinnon sekä esimiehen erikoisammattitutkinnon verran. Minulle jatkuva opiskelu on ollut työnimua ja työmotivaatiota vahvista asia. Innostun aina uuden oppimisesta.

2017 minua pyydettiin siirtymään talvikuukausiksi Tahkolle ravintolapäällikön hommiin. Sain mahdollisuuden palvelujen kehittämiseen täydellä sydämellä. Ravintola Hillsidessa tehtiin yhdessä työryhmän kanssa isoja muutoksia ja kansa löysi syömään. Talvet Tahkolla tarjosivat monipuolisia päällikön tehtäviä, kun Break Sokos Hotel Tahkon erilaiset liikeideat toivat sykettä arkeen. Erityisesti tuosta ajasta on jäänyt mieleen koko talon huikea yhteishenki, ja paikka on minulle tärkeä edelleen.

Vuoden 2019 lopulla minua pyydettiin matkailu- ja ravintolakaupan myyntipäällikön tehtävään. Pääsin opettelemaan syvemmin hotellipuolen kuvioita ja suurempien tapahtumien toteutusta. Ihmisten parissa työskentely on aina ollut lähellä sydäntäni, ja nyt isojen tiimien vetäminen vaihtui tiiviiseen työskentelyyn asiakkaiden parissa. Osasta asiakkaista on tullut jopa ystäviä vuosien varrella. Jäin pois Viinijuhla-tiimistä ja keskityin pelkästään PeeÄssän hotellien ja kokouspalvelujen myyntiin.

Eteen tuli mahdollisuus laajentaa osaamistani muille toimialoille, kun S-Business tuli mukaan kuvioihin 2021 keväällä. Enpä olisi ennakkoon uskonut juttelevani asiakkaiden kanssa Nero Dieselistä ja pakastimien malleista, mutta niin siinä on käynyt.

Työssäni kulkevat nyt mukana kaikki osuuskaupan toimialat. Tietoa on oltava valtavasti, kun asiakkaana on kokonaisia kaupunkeja, yksinyrittäjiä ja kaikkia siltä väliltä. On aivan huippua tarjota asiakkaille hyviä etuja toimipaikoistamme ja ilmaisia S-Business-asiakkuuteen liittyviä palvelujamme.

Joka aamu on aivan mahtavaa lähteä töihin, eikä mikään päivä ei ole samanlainen. Meillä on PeeÄssällä aivan loistava tekemisen meininki.  Lähes 2 000 työkaverin verkosto on äärimmäisen tärkeä. Saan aina ammattitaitoista apua, kun törmään erilaisiin kysymyksiin palveluistamme tai tuotteistamme.”

Viivi kiertää paljon pitkin Pohjois-Savoa asiakkaiden luona, mutta osuu väliin ajoittain myös toimistopäiviä. – Yritysten kanssa neuvotellaan esimerkiksi polttonestesopimuksista ja verkkokauppa-asiakkuuksista. On todella mukava tutustua erilaisiin maakunnassamme toimiviin yrityksiin.