27.6.2023
”Aloitin PeeÄssässä henkilöstöjohtajana kuluvan vuoden alussa, eli takana on nyt puoli vuotta peeässäläisenä. Ensimmäisten kuukausien perusteella olen todennut, että PeeÄssä on toimelias ja pitkästä historiastaan huolimatta kyvykäs organisaatio elämään ajassa. Peeässäläiset ovat ihania immeisiä, joiden joukkoon olen kokenut olevani tervetullut.
Minulle merkityksellistä työssä on se, että saan kokea uutta, oppia ja kehittyä – ja pystyn mahdollistamaan saman myös muille. Myös osuustoiminnallinen arvopohja on tärkeää. Haluan tehdä töitä sellaisessa yrityksessä, jonka arvot tuntuvat omilta ja niiden takana voi seistä pystypäin. PeeÄssän arvoista #toimeliaasti, #ylpeästi, #tunteella ja #yhdessä on helppo tykätä. Nämä kaikki ovat läsnä yhtä aikaa tekemisissäni ja kohtaamisissani.
Olin edellisessä tehtävässäni Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa palveluliiketoimintojen toimialajohtajana lähes yhdeksän vuotta ja koin saavuttaneeni sen, mitä se minulle ja minä sille mahdollisti. PeeÄssässä kiinnosti ja innosti uudistettu strategia, yritys- ja johtamiskulttuurin muutosmatka, mahdollisuus päästä tekemään töitä Parhaan Elämän Edelläkävijyyden edistämiseksi Savossa sekä mahdollisuus kehittyä siinä samalla itse paremmaksi versioksi itsestään niin johtajana kuin ihmisenä.
HR-toimintojen kasvanut painoarvo yrityksen menestyksessä houkutti myös haasteena. Olemme entistä enemmän siirtyneet maailmaan, jossa työntekijät valitsevat työnantajansa. Inhimillisestä johtamisesta on tullut perusta kestävälle ja tulokselliselle liiketoiminnalle ja siksi ihmisasioista on tullut liiketoiminnan ”kovia” asioita.
Me PeeÄssässä haluamme tarjota henkilöstöllemme ylivertaisen työntekijäkokemuksen. Keskeisiä asioita tavoitteen saavuttamisessa ovat muun muassa johtamisosaamisen kehittäminen ja esihenkilötyön tukeminen, henkilöstön työkyvyn ja työssä suoriutumisen varmistaminen, jatkuva ja laadukas perehdytys, osaamisen kehittäminen työuran eri vaiheissa sekä palkitsemisen uudistamisen. Ylivertaisen työntekijäkokemuksen tekijöistä yksi tärkeimpiä on rehti ja reilu työkaveruus, jossa yhteiset arvomme tulevat arjessa näkyviksi. Erinomaisesta työkaveruudesta meillä jokaisella on vastuu jokaisessa työvuorossa jokaisen työkaverin kohdalla.
Haluamme arvojemme näkyvän myös odotukset ylittävinä asiakaskohtaamisina. Avoimuuden kulttuuria johtamalla ja kehittämällä haemme työyhteisöihimme luovuutta, suvaitsevaisuutta ja rentoutta, joka näkyy toivottavasti jokaisessa asiakaskohtaamisessa, jokaisena päivänä ja hetkenä kaupoissamme, ravintoloissamme, hotelleissamme, parturi-kampaamoissamme, liikennemyymälöissämme, asiakasomistaja- ja S-pankkipisteissämme sekä myös konttorilla.”
3.12.2024 | Tästä ilmoitimme
1.12.2024 | Tästä ilmoitimme
29.11.2024 | Parhaan elämän edelläkävijä Savossa | Vähittäiskauppa