1 § Toiminimi ja kotipaikka
Osuuskunnan toiminimi on Osuuskauppa PeeÄssä ja sen kotipaikka o n Kuopio. Näissä säännöissä
osuuskunnasta käytetään nimitystä osuuskauppa.2 § Toiminnan tarkoitus
Osuuskaupan tehtävänä on liiketoimintaa harjoittamalla tuottaa palveluja ja etuja jäsenilleen ja näin
edistää jäsentensä taloudellista hyvinvointia. Osuuskauppa voi tuottaa palveluja tytäryhteisöjensä
avulla tai muulla tavalla.3 § Toimiala
Osuuskaupan toimialana on:
1) vähittäis- ja tukkukauppa
2) matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä palvelutoiminta,
3) osuuskauppa voi rakennuttaa, omistaa ja vuokrata kiinteistöjä sekä omistaa ja käydä kauppaa
arvopapereilla.4 § Osuuskauppa osana S-ryhmää
Osuuskauppa on Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (jäljempänä SOK) jäsen.
S-ryhmällä tarkoitetaan SOK:ta ja sen jäsenosuuskauppoja ja niiden tytäryhtiöitä sekä yhteisöjä,
joista ne yksin tai yhdessä omistavat yli 50 % tai joissa niillä yksin tai yhdessä on määräysvalta.
Päätös, jolla osuuskauppa eroaa SOK:n jäsenyydestä, on tehtävä kahdessa perättäisessä edustajiston
kokouksessa. Päätös on pätevä vain, jos se jälkimmäisessä kokouksessa tehdään yksimielisesti.
Tämän sääntöjen kohdan 4 muuttaminen on tehtävä kahdessa perättäisessä edustajiston
kokouksessa. Päätös on pätevä vain, jos se jälkimmäisessä kokouksessa tehdään yksimielisesti.5 § Jäsenyyden hakeminen ja alkaminen
Jäsenyyttä haetaan osuuskaupan hallitukselta kirjallisesti. Osuuskaupan jäseneksi voidaan hyväksyä ja
jäsenenä voi olla vain yksityishenkilö, joka sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä sekä maksamaan
osuuden merkintähinnan. Hallitus päättää hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä.
Jäsenyys alkaa, kun hakemus on hyväksytty ja osuusmaksusta on maksettu vähintään 20 euroa.
S-ryhmässä osuuskaupan jäsenestä käytetään myös ilmaisua asiakasomistaja tai omistaja.6 § Osuus ja osuusmaksu
Jokaisella osuuskaupan jäsenellä on yksi osuus. Osuudella ei ole nimellisarvoa. Osuudesta maksetaan
osuuskaupalle merkintähintana sata (100) euroa. S-ryhmän osuuskaupoissa merkintähinnasta
käytetään nimitystä osuusmaksu.
Osuusmaksusta tulee maksaa liittymisen yhteydessä vähintään kaksikymmentä (20) euroa. Loppuosa
jäsenen on suoritettava viimeistään kahden vuoden kuluessa liittymispäivästä kertyvistä
ostohyvityksistä, maksutapaeduista, ylijäämänpalautuksista, ja/tai rahana, osuuskaupan hallituksen
päättämällä tavalla.
Osuudesta maksettava osuusmaksu merkitään kokonaisuudessaan osuuskaupan sijoitetun vapaan
oman pääoman rahastoon.7 § Eroaminen
Jäsenellä on oikeus erota osuuskaupasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osuuskaupalle. Jäsenyys
päättyy, kun osuuskauppa on vastaanottanut eroamisilmoituksen.8 § Erottaminen
Jäsen voidaan erottaa osuuskaupasta:
1) jos hän on laiminlyönyt osuusmaksun maksamisen tai muun jäsenyydestä johtuvan
velvollisuutensa tai
2) jos hän aiheuttaa osuuskaupalle haittaa tai vahinkoa.
Erottamisesta päättää hallitus. Jäsenelle ilmoitetaan erottamisperusteesta vähintään kuukautta
ennen erottamista käsittelevää kokousta. Ilmoitus toimitetaan jäsenluetteloon merkittyyn tai muuten
osuuskaupan tiedossa olevaan osoitteeseen. Erotetulla jäsenellä on oikeus vaatia erottamispäätöksen
siirtämistä edustajiston kokouksen päätettäväksi. Vaatimus on esitettävä kuukauden kuluessa siitä,
kun erottamispäätöksestä on ilmoitettu erotetulle jäsenelle jäsenluetteloon merkittyyn tai muuten
osuuskaupan tiedossa olevaan osoitteeseen.9 § Osuusmaksun palauttaminen
Mikäli osuuskaupan jäsen kirjallisesti ilmoittaa haluavansa erota osuuskaupan jäsenyydestä,
osuuskaupalla on velvollisuus hankkia eroavan jäsenen osuus.
Mikäli jäsen on erotettu osuuskaupasta osuuskuntalain ja näiden sääntöjen mukaisesti, on
osuuskaupalla velvollisuus lunastaa erotetun jäsenen osuus.
Osuuden hankinta- ja lunastushinta on osuudesta maksetun osuusmaksun määrä, ja se maksetaan
jäsenelle viipymättä, kun osuuskauppa on saanut eroilmoituksen tai erottamispäätöksen jälkeen.
Osuusmaksun hankinta- ja lunastushinta maksetaan osuuskaupan sijoitetun vapaan oman pääoman
rahastosta.10 § Kuolleen jäsenen oikeudenomistajan oikeudet ja osuusmaksun palauttaminen
Mikäli kuolleen jäsenen oikeudenomistaja, jolle oikeus kuolleen jäsenen osuuteen on siirtynyt, liittyy
vuoden kuluessa kuolinpäivästä osuuskaupan jäseneksi, siirtyvät maksamatta olevat kuolleen
jäsenen osuuteen liittyvät taloudelliset oikeudet osuuskaupan jäseneksi liittyneelle
oikeudenomistajalle.
Mikäli kuolleen jäsenen oikeudenomistaja kirjallisesti vaatii osuusmaksun palauttamista, on
osuuskaupalla velvollisuus hankkia oikeudenomistajan osuus.
Mikäli kuolleen jäsenen oikeudenomistajat eivät vuoden kuluessa kuolinpäivästä vaadi osuudesta
maksetun osuusmaksun palauttamista, on osuuskaupalla oikeus lunastaa kuolleen jäsenen osuus.
Osuuden hankinta- ja lunastushinta on osuudesta maksetun osuusmaksun määrä ja se maksetaan
kuolleen jäsenen oikeudenomistajalle viipymättä, kun osuuskauppa on vastaanottanut osuusmaksun
palautusvaatimuksen tai lunastamispäätöksen jälkeen.
Osuusmaksun hankinta- ja lunastushinta maksetaan osuuskaupan sijoitetun vapaan oman pääoman
rahastosta.11 § Edustajisto
Osuuskaupan jäsenten päätösvaltaa kaikissa osuuskunnan kokoukselle kuuluvissa asioissa käyttää
osuuskunnan kokouksen sijasta edustajisto. Osuuskaupan jäsenet valitsevat edustajiston
vaalijärjestyksen mukaisesti osuuskaupan jäsenten keskuudesta. Edustajistoon valitaan 60 jäsentä.
Lisäksi valitaan varajäseniä vaalijärjestyksen mukaisesti.
Edustajiston jäsenet ja varajäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Edustajiston jäsenten
toimikausi alkaa ja edellisen edustajiston toimikausi päättyy, kun vaalilautakunta on julistanut vaalin
tuloksen.
Hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen ei voi toimia edustajiston jäsenenä. Jos edustajistoon valittu
henkilö kuuluu tai valitaan hallitukseen tai hallintoneuvostoon, hän on pysyvästi estynyt toimimaan
edustajistossa, ja hänen tilalleen edustajistoon kutsutaan varajäsen.
Mikäli edustajiston jäsen on estynyt pysyvästi saapumasta edustajiston kokoukseen, kutsutaan hänen
tilalleen varajäsen.12 § Edustajiston kokoukset
Edustajiston kokoukset pidetään hallintoneuvoston kutsusta kahdesti vuodessa osuuskaupan
kotipaikassa tai muussa hallintoneuvoston määräämässä paikassa. Kevätkokous on pidettävä ennen
kesäkuun ja syyskokous ennen joulukuun loppua.
Kevätkokouksessa:
1) päätetään tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta
2) päätetään taseen osoittaman ylijäämän käytöstä
3) päätetään vastuuvapaudesta hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle
4) valitaan nimeämisvaliokunta valmistelemaan hallintoneuvoston jäsenten ja tilintarkastajien
valintaa sekä edustajiston ja hallintoneuvoston jäsenten palkkioperusteita ja määrää
5) esitetään toimitusjohtajan katsaus ja
6) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Syyskokouksessa:
1) päätetään edustajiston jäsenten, hallintoneuvoston, puheenjohtajien ja jäsenten palkkioista
sekä tilintarkastajien palkkioperusteista seuraavalla tilikaudella
2) valitaan tarvittavat hallintoneuvoston jäsenet
3) valitaan tarvittaessa tilintarkastajat ja varatilintarkastajat
4) esitetään toimitusjohtajan katsaus osuuskaupan kuluvan vuoden toiminnasta ja
5) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.13 § Kokouskutsu
Kutsu edustajiston kokoukseen on lähetettävä kirjallisesti edustajiston jäsenen ilmoittamaan
osoitteeseen vähintään seitsemän päivää ennen kokouspäivää, jollei laki edellytä pidempää
kutsuaikaa. Kutsu voidaan lisäksi asettaa myymälöihin jäsenten nähtäväksi ja/tai julkaista lehdessä.
Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.14 § Edustajiston kokousmenettely
Kokouksen avaa hallintoneuvoston puheenjohtaja.
Edustajisto valitsee kokoukselle puheenjohtajan, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
Kokouksesta laaditaan pöytäkirja, jonka puheenjohtaja ja pöytäkirjan tarkastajat allekirjoittavat.
Kokouksessa käsitellään vain ne asiat, jotka on kokouskutsussa mainittu ja/tai, jotka sille lain tai
sääntöjen mukaan kuuluvat.
Edustajiston kokouksessa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Edustajiston kokouksen päätökseksi tulee
ehdotus, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä, jollei OKL:ssa tai näissä säännöissä toisin
määrätä.
Äänestys toimitetaan avoimena äänestyksenä, ellei edustajiston kokous toisin päätä. Vaalissa
valituksi tulee eniten ääniä saanut tai jos valitaan useita henkilöitä, eniten ääniä saaneet äänimäärän
mukaisessa järjestyksessä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla, muissa asioissa
kokouksen puheenjohtajan äänellä.15 § Hallintoneuvosto
Hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista 19 valitsee edustajisto. Osuuskaupan henkilöstö valitsee
henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain mukaisesti edustajikseen
hallintoneuvostoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Hallintoneuvoston jäsenet valitaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Vuosittain jäsenistä on
erovuorossa noin yksi kolmasosa.
Hallintoneuvostoon tulee valita sellaisia osuuskaupan jäseniä, joilla on riittävä hallinnollisten ja
liiketaloudellisten asioiden tuntemus ja jotka edustavat mahdollisimman monipuolisesti osuuskaupan
jäsenistöä. Henkilöä ei voida valita hallintoneuvoston jäseneksi, jos hän täyttää 68 vuotta ennen
toimikauden alkua.16 § Hallintoneuvoston kokoukset
Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan kalenterivuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja vähintään
yhden varapuheenjohtajan.
Hallintoneuvosto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta vähintään kolme kertaa vuodessa.
Kokouskutsu lähetetään vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Hallintoneuvosto on
päätösvaltainen, kun kokouksessa on paikalla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja heidät mukaan
lukien yhteensä yli puolet jäsenistä.
Hallintoneuvoston päätökseksi tulee se ehdotus, jota enemmistö on kannattanut, tai jos äänet
menevät tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan tai
varapuheenjohtajan vaalissa ratkaistaan vaali arvalla.
Hallintoneuvoston kokouksesta laaditaan pöytäkirja, jonka allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja
ja vähintään yksi hallintoneuvoston valitsema jäsen.
Hallintoneuvosto voi kutsua hallituksen jäsenet, tilintarkastajat ja muita henkilöitä hallintoneuvoston
kokouksiin.
Hallintoneuvosto hyväksyy itselleen työjärjestyksen.17 § Hallintoneuvoston tehtävät
Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa osuuskaupan
hallintoa. Hallintoneuvosto voi antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja
periaatteellisesti tärkeitä.
Hallintoneuvosto:
1) valitsee toimitusjohtajan, päättää hänen palkkauksensa perusteet ja tekee
toimitusjohtajasopimuksen sekä päättää toimitusjohtajan erottamisesta,
2) valitsee hallitukseen kalenterivuodeksi kerrallaan 4-6 jäsentä ja päättää heidän palkkionsa,
3) päättää osuuskaupan toimialan puitteissa asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa
supistamista tai laajentamista,
4) vahvistaa osuuskaupan keskeiset strategiat sekä taloudelliset tavoitteet,
5) vahvistaa hallituksen työjärjestyksen,
6) antaa lausunnon tilinpäätöksestä edustajiston kevätkokoukselle,
7) valitsee S-vaalilautakunnan,
8) valitsee osuuskaupan edustajat SOK:n kokouksiin sekä
9) valmistelee edustajiston kokouksessa käsiteltävät asiat, laatii esityslistan sekä määrää
edustajiston kokouksen ajan ja paikan.18 § Hallintoneuvoston puheenjohtaja
Hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävänä on laissa määriteltyjen muiden tehtävien lisäksi:
1) valmistella yhdessä hallituksen kanssa hallintoneuvoston kokouksessa käsiteltävät asiat,
2) olla läsnä hallituksen kokouksissa,
3) sopia yhdessä hallintoneuvoston varapuheenjohtajien kanssa toimitusjohtajan palkkaeduista
hallintoneuvoston päättämien palkkausperusteiden mukaisesti
4) kutsua koolle edustajiston kokous hallintoneuvoston puolesta osuuskuntalain ja näiden
sääntöjen mukaisesti.19 § Hallitus
Hallitukseen kuuluu toimitusjohtaja ja 4-6 hallintoneuvoston kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemaa
jäsentä. Hallituksen jäsenillä tulee olla liiketaloudellisten ja hallinnollisten asioiden hyvä tuntemus ja
heidän tulee olla osuuskaupan jäseniä ja toimikauden alkaessa alle 68-vuotiaita.
Hallituksen puheenjohtajana on toimitusjohtaja. Hallitus valitsee kalenterivuodeksi kerrallaan
keskuudestaan varapuheenjohtajan. Varapuheenjohtaja ei saa olla osuuskaupan palveluksessa.
Toimitusjohtaja valmistelee ja kutsuu puheenjohtajana koolle hallituksen kokoukset. Hallitus on
päätösvaltainen, kun yli puolet sen jäsenistä, mukaan lukien puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja,
on paikalla. Hallituksen päätökseksi tulee se ehdotus, jota enemmistö on kannattanut, tai jos äänet
menevät tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni.
Lisäksi hallituksen kokouksiin osallistuvat hallintoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.
Hallituksen kokouksista laaditaan pöytäkirja, jonka allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja
vähintään yksi hallituksen siihen valitsema jäsen.20 § Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on huolellisesti toimien edistää osuuskaupan etua. Se huolehtii osuuskaupan
hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus hoitaa osuuskaupan asioita lakien,
näiden sääntöjen, edustajiston ja hallintoneuvoston päätösten sekä hallintoneuvoston antamien
ohjeiden mukaisesti. Hallintoneuvosto vahvistaa hallituksen työjärjestyksen.Hallituksen tehtäviin kuuluu:
1) päättää jäsenhakemusten hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä,
jäsenetujen periaatteista sekä jäsenten erottamisesta,
2) pitää osuuskaupan jäsenistä osuuskuntalain mukaista jäsenluetteloa,
3) huolehtia siitä, että osuuskaupan kirjanpidon sekä varainhoidon valvonta on asianmukaisesti
järjestetty,
4) päättää osuuskaupan strategiasta ja taloudellisista tavoitteista,
5) antaa hallintoneuvostolle sen kokouksissa kaikki ne tiedot, jotka ovat tarpeen
hallintoneuvoston tehtävien hoitamisessa,
6) päättää edustamisoikeuksien antamisesta,
7) päättää lainojen ottamisesta ja myöntämisestä sekä vakuuksien antamisesta,
8) päättää rahoitus- ja sijoituspolitiikasta,
9) päättää merkittävistä investoinneista ja realisoinneista,
10) laatia toimintakertomus, tilinpäätös ja konsernitilinpäätös sekä ehdotus toimenpiteistä,
joihin vahvistetun taseen tai konsernitaseen mukainen ylijäämä antaa aihetta.21 § Toimitusjohtaja
Osuuskaupalla on toimitusjohtaja, jonka tehtävänä on hoitaa osuuskaupan juoksevaa hallintoa
hallituksen ja hallintoneuvoston antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtajan
tehtävänä on huolellisesti toimien edistää osuuskaupan etua. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että
osuuskaupan kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Toimitusjohtajan ollessa estyneenä hänen sijaisenaan toimii hallintoneuvoston valitsema sijainen.22 § Toiminimen kirjoitus
Toimitusjohtaja, hallituksen jäsenet ja hallituksen siihen oikeuttamat henkilöt edustavat
osuuskauppaa kaksi yhdessä.23 § Tilikausi
Osuuskaupan tilikausi on kalenterivuosi.24 § Tilintarkastus
Osuuskaupalla on yksi tai kaksi tilintarkastajaa, joista yhden tulee olla Keskuskauppakamarin
hyväksymä tilintarkastaja tai KHT-yhteisö.
Tilintarkastajat valitaan edustajiston syyskokouksessa. Tilintarkastajien toimikausi jatkuu toistaiseksi.25 § Vararahasto ja muut rahastot
Osuuskaupalla on vararahasto. Taseen osoittamasta tilikauden ylijäämästä on siirrettävä
vararahastoon vähintään 10 % sen jälkeen, kun ylijäämästä on vähennetty taseen mukainen tappio
edellisiltä tilikausilta, kunnes vararahasto vastaa vähintään 10 % taseen loppusummasta. Kun
vararahasto on noussut täyteen määräänsä, voidaan siihen edelleenkin siirtää tilikauden ylijäämästä
edustajiston kokouksen päättämä määrä. Lisäksi vararahastoon voidaan siirtää jakokelpoisesta
ylijäämästä edustajiston kokouksen päättämä määrä.
Osuuskaupalla voi olla myös muita rahastoja.26 § Ylijäämän jakaminen
Edustajisto päättää ylijäämän käytöstä. Edustajisto voi hallituksen esityksestä päättää ylijäämän
jakamisesta:
- osuusmaksun korkona,
- sen mukaan kuinka jäsen on tilikauden aikana käyttänyt osuuskaupan tuottamia palveluita
(ylijäämänpalautus).
Edustajisto ei saa päättää ylijäämää jaettavaksi hallituksen ehdottamaa tai hyväksymää määrää
enempää.27 § Osuusmaksun koron ja ylijäämänpalautuksen maksaminen
Osuusmaksun korko ja ylijäämänpalautus maksetaan jäsenen tilille S-Pankki Oy:ssä tai muulla
hallituksen päättämällä tavalla.
Osuusmaksun korkoa voidaan maksaa vain niille jäsenille, joiden osuusmaksu on kokonaan maksettu
tilikauden viimeisenä päivänä ja joiden jäsenyys jatkuu jossain S-ryhmän osuuskaupassa.
Ellei jäsenen osuusmaksu ole täysin suoritettu, siirretään ylijäämän palautuksesta enintään
osuusmaksusta maksamatta oleva määrä osuusmaksun suoritukseksi.28 § Osuuskaupan antamat lahjat
Hallitus voi päättää lahjan antamisesta yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen, jos
lahjan määrää voidaan käyttötarkoitukseen sekä osuuskaupan tilaan ja muihin olosuhteisiin katsoen
pitää kohtuullisena.29 § Välimiesmenettely
Riidat, jotka koskevat
-näiden sääntöjen tai osuuskuntalain noudattamista osuuskaupan toiminnassa tai
-osuuskaupan toimielinten päätöksiä tai
-osuuskaupan toimitusjohtajan, hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenen toimintaa,
toimitusjohtajan, hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenen asemassa, ratkaistaan
välimiesmenettelyssä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan.
Välimiesmenettely järjestetään osuuskaupan kotipaikassa ja se käydään suomenkielellä.
Tämä määräys välimiesmenettelystä sitoo osuuskauppaa, jäsentä, hallitusta, hallintoneuvostoa,
hallituksen tai hallintoneuvoston jäsentä, toimitusjohtajaa ja tilintarkastajia.
