7.3.2025
Ikä: 44
Koulutus: puutarhuri, tradenomi YAMK
Nykyinen työpaikka: Osuuskauppa PeeÄssä
”Koen olevani työelämässä onnellisessa asemassa. Onnellisessa siksi, että saan aamuisin avata työpaikkani oven tuntien vilpitöntä ylpeyttä työnantajastani ja siitä, mitä edustamme ja mitä teemme. PeeÄssän asiakkuuspäällikkönä ja johtoryhmän jäsenenä toimin tuottamamme asiakasomistajahyödyn portinvartijana. Tehtäväni on muistuttaa asiakasomistajien edusta aina silloin, jos asia uhkaa muilta syystä tai toisesta unohtua. Työnkuvani on todella laaja, eikä yksikään päivä ole samanlainen.
Kun reilut kymmenen vuotta sitten aloitin PeeÄssän asiakkuuspäällikön tehtävässä, silloinen esihenkilöni, toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää ohjeisti minua miettimään kaikkia tekemisiämme aina PeeÄssän asiakasomistajan silmin ja varmistamaan, että toimimme kaikilta osin osuuskaupan arvojen ja toiminta-ajatuksen mukaisesti. Tämä tekee työstäni todella merkityksellistä. Kotiseuturakkaana ihmisenä minulle on tärkeää, että saan tehdä työtä oman alueemme ihmisten hyväksi, yhteistä hyvää tavoitellen. Olemme osuustoiminnan ytimessä, kun pidämme omien asiakasomistajiemme puolta ja autamme heitä niin arjessa kuin juhlassakin.
Koska pelaamme alueen ihmisten rahoilla, meidän pitää olla mahdollisimman kustannustehokkaita. Tulostakin pitää tehdä, sillä se antaa toiminnalle jatkuvuutta ja turvaa tulevaisuutta. Tuloksemme ei katoa jonnekin varakkaiden sijoittajien taskuihin, vaan jää täysimääräisesti omalle alueellemme, tuottamaan omistajahyötyä ihmisille, jotka käyttävät kauppojemme, hotelliemme, ravintoloidemme ja liikennemyymälöidemme palveluja. Hyöty kertyy monista asioista, Bonuksen ja ylijäämänpalautuksen ohella esimerkiksi siitä, että tarjoamme laadukkaita palveluja pysyvästi edulliseen hintaan.
Tällainen yritystoiminta on omien arvojeni mukaista ja tuntuu sydämessä hyvältä. Hurahtamiseni osuustoimintaan ei ole kuitenkaan tapahtunut yhdessä yössä. Ehdin olla peeässäläinen usean vuoden ajan, ennen kuin ässäläistyin toden teolla.
PeeÄssä-urastani kiitos taitaa ainakin osittain kuulua äidilleni, joka ohjasi minua oikealle tielle. Hän ehdotti reilut parikymmentä vuotta sitten, että hakeutuisin ammattikorkeakoulun tradenomiopintoihin liittyvään työharjoitteluun PeeÄssän konttorille.
Uskoin äitiä, ja hyvä niin. Harjoittelujakson jälkeen jäin opintojen ohella töihin konttorin taloustiimiin. Valmistuttuani marketkaupan silloinen toimialajohtaja Kyllösen Vesa pyysi minut assistentikseen ja kannusti pari vuotta myöhemmin hakeutumaan S-ryhmän ja vaativiin asiantuntija- ja johtotehtäviin valmentavaan kenttäkoulutukseen (nykyisin puhutaan S-Trainee-ohjelmasta). Jo kenttäkoulutuksen aikana vuonna 2009 aloitin Pitkälahteen rakenteilla olleen Kodin Terran eli nykyisen Prisma Raudan myyntipäällikkönä. Vastuualueeni oli piha ja puutarha, mikä sopi mainiosti, koska olin ennen tradenomi-opintojani suorittanut Muuruvedellä puutarhatalouden perustutkinnon.
Tykkäsin käyttötavarakaupassa työskentelystä, mutta äitiyslomani aikana työkuviot asettuivat jälleen uuteen järjestykseen. Palasin töihin Terran sijasta uuteen tehtävään PeeÄssän johdon assistentiksi ja toimitusjohtajan sihteeriksi. Kului jälleen pari vuotta, ja minut nimitettiin nykyiseen tehtävääni asiakkuuspäälliköksi. Vastuualueelleni kuuluu myös yritystason viestintä. Aloitin huhtikuun 1 päivänä, joka on esikoistyttäreni syntymäpäivä. Äitini totesi tuolloin, että kaikki hyvät asiat tapahtuvat aprillipäivänä.
Vasta asiakkuuspäällikön tehtävään perehtyessäni oivalsin, miten upeasta yritysmuodosta on kyse. PeeÄssän arvot ja periaatteet kumpuavat kaukaa historiasta yli 120 vuoden takaa, mutta ovat samaan aikaan hienosti kiinni nykypäivässä. Ei ole mikään ihme, että yhteisöllisyyden, tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden korostaminen puhuttelee yhä useampaa suomalaista, mikä näkyy jatkuvasti kasvavana kiinnostuksena asiakasomistajuutta kohtaan.”
Reetan työnkuva on hyvin vaihteleva ja monipuolinen. Kuva on viime keväältä hallinnon heimopäiviltä.
PeeÄssän pitkäaikainen toimitusjohtaja, kauppaneuvos Eero Saukkonen poikkesi Reetan juttusille vain paria kuukautta ennen kuolemaansa kesällä 2023. – Olimme edelläkävijöitä jo vuonna 1986, kun Eero laittoi Bonuksen maksun jalalle meidän osuuskaupassa. Oli pakko keksiä jotain täysin uutta, koska osuuskauppa oli karmeassa jamassa ja osuustoiminnan ydin oli unohdettu. Kiitos, vuosien mittaan on noustu jaloilleen ja ydin on taas löytynyt, Reetta kiittää.
Reetta esittelee oman alueemme superjulkkiksiin kuuluvan neulekuningatar Niina Laitisen kanssa PeeÄssän oman nimikkoneuletta, jonka Niina suunnitteli pari vuotta sitten.
21.3.2025 | Sinulla töissä
19.3.2025 | Tästä ilmoitimme
18.3.2025 | Urapolulla