Taksvärkillä torjutaan nuorten syrjäytymistä


6.9.2018

Lukuvuonna 2018–2019 Taksvärkkiä tekevät suomalaisnuoret ehkäisevät sambialaisten nuorten syrjäytymistä. Osa osuuskaupoista tarjoaa jälleen Taksvärkki-paikkoja ja antaa nuorille mahdollisuuden tutustua erilaisiin kaupan alan töihin.

Vuosittain järjestettävässä Taksvärkki-keräyksessä yläkoululaiset, lukiolaiset ja muut toisen asteen oppilaitosten opiskelijat lahjoittavat päivän palkan kehitysyhteistyöhön Taksvärkki ry:lle. Samalla nuoret pääsevät tutustumaan työelämään.

S-ryhmän eri toimipaikkoihin otettavien taksvärkkiläisten määrä vaihtelee toimipaikan työtilanteen ja työnohjauksen mahdollisuuksien mukaan. Nuoren kannattaa ottaa reippaasti yhteyttä suoraan toimipaikan esimieheen hyvissä ajoin ennen varsinaista Taksvärkki-päivää. Taksvärkki jatkuu toukokuun loppuun 2019 saakka.

Tukea sambialaisille nuorille

Tällä kertaa Taksvärkki-kampanjan teemana on: Ole rohkea. Tavoitteena on lopettaa syrjintä yhdessä Sambian nuorten kanssa. Keräysvaroin tuetaan sambialaisia nuorisoneuvostoja, joiden jäsenet puolustavat heikossa asemassa olevien oikeuksia ja inspiroivat muita nuoria toimimaan syrjintää vastaan tietoa jakamalla.

Puolet Sambian väestöstä on alle 16-vuotiaita. Moni lapsista ja nuorista ei saa tarvitsemaansa koulutusta ja terveydenhoitoa. Neljäsosa 15–19-vuotiaista tytöistä on saanut jo lapsen. Taksvärkin kautta suomalaiset nuoret puolustavat kehitysmaiden nuorten oikeuksia.

Lisätietoa: www.taksvarkki.fi