13.12.2018
Vuoden 2018 Ässäpäällikkö Sanna Tikkanen on Kuopion Amarillon kantava voima, joka suhtautuu työhönsä suurella intohimolla.
S-ryhmässä palkitaan vuosittain erityisen ansioituneita esimiehiä Ässäpäällikön tittelillä. Tänä vuonna Helsingin Musiikkitalossa S-Päällikköpäivät huipentuivat 17 Ässäpäällikön palkitsemiseen. Heidän joukossaan oli Kuopion Amarillon ravintolapäällikkö Sanna Tikkanen.
– Meitä S-ryhmän päälliköitä oli juhlassa paikan päällä 1 700. Vetää todella nöyräksi, kun tästä joukosta tulee valituksi palkitun yhden prosentin joukkoon, Sanna kuvailee.
Valinnan perusteluissa hänen todetaan olevan aina etulinjassa johtamassa joukkoon. Amarillon kantava voima toimii yrittäjämäisellä otteella, tuloksellisesti ja tehokkaasti, työryhmäänsä kannustaen ja valmentaen, mutta myös vaatien kaikilta parhaansa tekemistä.
Pois ei päivääkään
Sannan tie Musiikkitalon lavalle starttasi Varkaudesta 2000-luvun alkupuolella, restonomiopintoihin liittyvän harjoittelun merkeissä.
– Olen sillä tiellä edelleen. Tarjoilijasta etenin ensin vuoro- ja sitten ravintolapäälliköksi. Vastuullani oli Rosson lisäksi Walter Pub ja myös Vesileppiksen ravintolat, ennen kuin hotelli vaihtoi omistajaa.
Reilut kaksi vuotta sitten syksyllä Sanna sai puhelun esimieheltään, joka tarjosi hänelle tilaisuuden päästä luotsaamaan Suomen ensimmäistä uuden konseptin mukaista Amarilloa. Muutaman tunnin mietittyään Sanna vastasi rohkeasti kyllä.
– Siitä alkoi jäätävä hullunmylly, kun lähdettiin tekemään uutta ravintolaa ja rohkeasti muuttamaan vanhoja käytäntöjä. Sain 46 työntekijän työryhmän, josta en ennestään tuntenut ketään. Alku oli todella haasteellista ja päivät venyivät pitkiksi, mutta en vaihtaisi yhtäkään niistä pois. Uudesta Amarillosta alkoi hurja ammatillinen kasvuni, Sanna kiittelee.
Rakkaudesta lajiin
Amarillo on liikevaihdoltaan PeeÄssän suurin ympäri vuoden avoinna oleva ravintola. Sannan vetovastuulla ravintolan myynti on kasvanut sekä asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys noussut.
– Minulla on aivan upea työryhmä, jota ilman en Vuoden Ässäpäällikön titteliä olisi saanut. Haluan tehdä työtäni työryhmäni keskellä ja omalla esimerkilläni. Miten voisin vaatia sataprosenttista heittäytymistä ja oman persoonan peliin laittamista, jos en itse toimisi samalla tavalla, Sanna kysyy.
Hän sanoo kuuluvansa niihin onnellisiin ihmisiin, joilla työ on yhtä kuin intohimo.
– Teen tätä rakkaudesta lajiin. Siirtyessäni Amarilloon monet kollegat totesivat, että nyt sait johdettavaksesi oman näköisesi paikan ja he olivat siinä todellakin oikeassa. Olen ammatillisesti kotonani, juuri siellä missä haluan olla. Joskus taidan olla vähän liiankin sitoutunut työhöni, mutta Amarillo on kuin oma lapseni, äärimmäisen rakas ja tärkeä.
Matka juurille
Sannan intohimoinen suhde työhön näkyy vapaa-ajallakin. Varattuna on ystävän kanssa matka Meksikoon, jonka rikkaasta ruokakulttuurista Amarillo ammentaa runsaasti vaikutteita.
– Täytyyhän minun nähdä, missä lapseni juuret ovat! Rakastan matkustamista, josta voin ammentaa ideoita myös työhöni.
Ravintolapäällikkö luottaa siihen, että homma pelaa Amarillossa sujuvasti, vaikka hän itse on kymmenen tuhannen kilometrin päässä.
– Olin alkuvuodesta Thaimaassa ja porukka pärjäsi silloinkin hyvin. Minulle on ollut aiemmin vaikeaa delegoida tehtäviä, mutta parin viime vuoden aikana olen oppinut, että vastuun jakaminen nostaa työntekijöistä mahtavasti esiin uusia taitoja, kykyjä ja voimavaroja, Sanna perustelee.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme