Sinulla töissä – Laura


19.8.2020

Laura Vuorela on tehnyt 15 vuotta töitä ravintola-alalla ja kerryttänyt kokemusta kymmenistä työnantajista.
– PeeÄssässä henkilöstön kohtelu on vertaansa vailla. Puolen kuun kannustepalkka koronajoustamisesta on tästä mainio esimerkki, Laura toteaa.

 PeeÄssä maksoi elokuun alkupuolella kaikille työntekijöilleen puolen kuun tienestin verran kannustepalkkaa kiitokseksi joustavuudesta ja yhteistyöstä koronapandemian aikana.

– Tämähän on ihan huikeaa! Vaikka PeeÄssän tulos tulee kuluvalta vuodelta jäämään tuntuvasti odotettua heikommaksi, haluttiin työntekijöitä kuitenkin palkita ja kiittää poikkeusolojen työpanoksesta. Lisäksi meillä on valtavan paljon muitakin henkilöstöetuja, joista ravintola- ja kaupan alan ihmiset voivat yleensä vain haaveilla, Laura Vuorela kiittelee.

Hän todella tietää, mistä puhuu.

– Olen ollut ravintola-alalla 15 vuotta, ja kokemusta on kertynyt pienistä yksityisistä työnantajista, suurista vuokratyöfirmoista ja kaikesta siltä väliltä. Minulla on ollut vuosien varrella kymmeniä työnantajia ja toimipaikkoja, joissa olen työskennellyt. Tätä taustaa vasten voin sanoa, että PeeÄssä on ihan huippu työnantaja, jonka palveluksessa toivon olevani tulevaisuudessakin, Laura korostaa.

– Taloudellisten etujen, kuten kannustepalkkioiden sekä tuotteista ja palveluista saatavien alennusten ohella pidän erittäin merkittävänä sitä, että PeeÄssä mahdollistaa halukkaille työntekijöilleen itsensä kehittämisen, uralla etenemisen ja erilaisten työtehtävien kokeilemisen.

 

Työn pitää pysyä mielekkäänä

Syyskuussa tulee kolme vuotta siitä, kun Laura aloitti työt PeeÄssässä, tarkemmin sanottuna Varkauden Rossossa.

– Hain alun perin Varkauden ABC:lle Hesen vuorovastaavaksi. En tullut valituksi, mutta sain Apsin päälliköltä vinkin, että paikalliseen Rossoon etsitään tarjoilijaa. Kävin haastattelussa ja sain paikan siltä istumalta. Tartuin tilaisuuteen, vaikka olinkin työskennellyt aiemmin esimiestehtävässä.

Reilu vuosi sitten Laura sai toivomaansa lisävastuuta, kun hänet nimettiin Rosson vuoropäälliköksi. Viime syksystä lähtien hän on toiminut myös PeeÄssän matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialalle perustetussa vastuullisuustyöryhmässä ravintoloiden ja kahviloiden edustajana.

– Lisäksi vedän PeeÄssän sometiimiä, jossa ohjeistan ja annan vinkkejä markkinoivaan sometyöhön. Pidän työstäni valtavan paljon ja siihen on kova palo. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että koen työn mielekkääksi ja saan oppia joka päivä jotain uutta, vaikka vain pienenkin asian.

Laura tunnustaa olevansa kova kyseenalaistamaan tekemisiä ja asioita.

– Vaadin selityksen, miksi joku tietty asia tehdään tietyllä tavalla, eikä selitykseksi riitä, että näin on aina tehty. Minun pitää ymmärtää asioiden ja tekemisten taustat ja vaikutukset suurempaan kokonaisuuteen. Haluan tietää kaikesta kaiken, koska tietoa ei ole koskaan liikaa, Laura hymyilee.

 

Kaupasta uusi ulottuvuus

Tänä vuonna Laura on päässyt toden totta oppimaan uutta. Kun Rosso laitettiin keväällä koronan takia kiinni, Laura siirtyi töihin seinän toiselle puolelle Päiviönsaaren Saleen. Kevään ja alkukesän aikana hän teki satunnaisia vuoroja myös Kommilan S-marketissa.

– Olen nopea sopeutumaan uusiin tilanteisiin, joten hyppy päivittäistavarakaupan puolelle oli mukavaa ja tervetullutta vaihtelua. Olin ihan into pinkeänä.

Kahden ja puolen kuukauden kauppapestiä Laura kuvailee mahtavaksi kokemukseksi.

– Pääsin näkemään, kokemaan ja oppimaan kaupasta ihan uuden ulottuvuuden. Oli todella opettavaista ja silmiä avaavaa nähdä, miten paljon marketeissamme tehdään hommia asiakasomistajiemme eteen ja miten mielenkiintoisia ovat kaupan tilausjärjestelmät. Yllättävintä oli työn fyysisyys sekä se, miten valtavan paljon pienessäkin kaupassa on valikoimaa ja tavaravirtaa, Laura toteaa.

Monien työkavereidensa tapaan hän arvioi, että viime kuukaudet ovat hitsanneet peeässäläiset entistä paremmin yhteen yli toimialarajojen.

– Ollaan yhtä osuuskauppaa ja samojen asiakasomistajien palvelemiseksi hommia tehdään, Laura kiteyttää.

Laura tekee Rossossa sekä sali- että keittiövuoroja.

-Salessa työskentely on kasvattanut osaamistani todella paljon. Aion jatkossakin tehdä töitä myös kaupan puolella.

 

Teksti Kristiina Tammitie, Kuvat Pentti Vänskä ja Laura Vuorela