Sinulla töissä – Jetta


9.6.2020

Siilinjärven Vuorelan asukkaat ovat päässeet tänä keväänä tekemään ostoksiaan laajennetussa S-marketissa. Marketpäällikkö Jetta Pöyhönen harmittelee, että koronatilanteen vuoksi avajaisia ei voitu viettää alkuperäisen suunnitelman mukaan. Vielä sekin päivä tulee, jolloin kaupalla voidaan tarjota kakkukahvit ja muuta mukavaa turvallisissa puitteissa ja koko kaupunginosan yhteisenä ilona.

– Haluamme kiittää asiakasomistajiamme siitä, että he ovat käyttäneet palvelujamme niin uskollisesti. Remontin aikanakin myynti vain kasvoi, vaikka paikat olivat välillä melkoisessa myllerryksessä.

Marketpäällikkö kiittelee myös omaa työryhmäänsä, joka on tehnyt reilun vuoden sisällä ”hirmu ison loikan” palvelun ja laadun kokonaisvaltaisessa kehittämisessä.

– Olemme nousseet erilaisilla mittareilla mitaten S-marketien TOP10-listalle valtakunnallisessa vertailussakin, Jetta kehaisee.

 

Lukioaikoina kiireapulaiseksi

Jetta Pöyhönen on ollut PeeÄssässä töissä 15 vuotta, lukioajoista lähtien.

– Tunnen kiitollisuutta siitä, että olen päässyt tekemään monenlaista, etenemään urallani ja saanut sopivalla syklillä uusia haasteita itselleni. Matkan varrella on koko ajan vahvistunut se ajatus, että tämä on minun juttuni.

Ensimmäinen kosketus osuuskauppaan tapahtui Kuopion Prismassa, johon häntä pyydettiin kiireapulaiseksi varastoon purkamaan ja hinnoittelemaan vaatteita.

– Työ jatkui myymälän puolella tavaran hyllyttämisenä ja asiakaspalveluna. Tein töitä ilmeisesti ihan napakasti, koska minulle tarjottiin pidempiaikaista sopimusta. Pari vuotta meni käyttötavarapuolella, ja kun täytin 18-vuotta, pääsin tekemään myös kassatyötä.

Kaupan ala alkoi kokemuksen karttuessa kiinnostaa mahdollisena elämänurana.

– Minulla ei ollut sitä ennen aavistustakaan siitä, mihin suuntaan lähteä lukion jälkeen. Asiakaspalvelu tuntui kuitenkin niin omalta jutulta, että tiesin löytäneeni oikean alani.

Prismasta Jetta siirtyi Sokokselle, joulupakettien tekemisen kautta naisten pukeutumiseen.

– Äitiysloman jälkeen opiskelin yo-merkonomiksi. Minulla oli jo vuosien työkokemus, mutta piti saada myös tutkinto käteen. Valmistuttuani halusin uusia haasteita ja pääsinkin siirtymään Sokoksen kioskiin, jonka avaukseen liittyen olin tehnyt lopputyöni. Mukaan tulivat siinä vaiheessa asiakaspalvelutehtävät myös S-Pankissa ja asiakasomistaja-asioissa.

 

Monta haastetta edessä

Eräänä päivänä Jetan sähköpostiin kilahti viesti, jossa PeeÄssä haki esimiesvalmennettavia päivittäistavarakauppaan.

– Kun ystävä kannusti ja esimiehenkin näytti vihreää valoa, päädyin hakemaan valmennukseen. Haastatteluvaiheessa alkoi tuntua entistä vahvemmin siltä, että esimiestyö on juuri sitä, mitä haluan. Minulla ei tosin ollut mitään ymmärrystä siitä, miten eri maailmaan olin hyppäämässä, mutta vakuutin silti, että ette tule pettymään, jos minut valitsette.

Valmennuksen aikana Jetta pääsi tutustumaan ruokakaupan toimintaan S-marketeissa ja Saleissa, ruohonjuuritasolta aloittaen. Ensimmäinen päällikköpaikka tarjoutui pienessä Salessa jo valmennuksen aikana. Pian Jetalla olikin kaksi, hetken jopa kolme myymälää luotsattavanaan.

– Seuraavaksi siirryin Vehmersalmen Saleen, jossa sain arvokasta oppia siitä, miten valtavasti suositulla kesäpaikkakunnalla asiakas- ja tuotemäärät vaihtelevat vuodenaikojen ja sesonkien mukana.

Vehmersalmelta olikin sitten aika siirtyä Jetan nykyiseen työpaikkaan Vuorelan S-marketiin.

– Ruokakaupassa minua kiehtoo hektisyys ja tietynlainen syke. Olen parhaimmillani silloin, kun tapahtuu paljon asioita yhtä aikaa, tehdään remonttia tai päällä on sesonki, joka kasvattaa niin asiakkaiden kuin tavaran määrää.

Jetta uskoo, että PeeÄssä on hänen työnantajansa myös tulevina vuosina.

– Kun hoidan työni hyvin ja kehitän itseäni ja taitojani opiskelemalla ja työssä oppimalla, uskon saavani tulevaisuudessa vielä monta mielenkiintoista haastetta PeeÄssässä.

PeeÄssä on ollut elämäni ensimmäinen ja ainut työnantaja. Uskon, että pysyn osuuskauppalaisena jatkossakin, koska isossa talossa riittää monenlaista tekemistä ja aina uusia haasteita, Jetta Pöyhönen toteaa.