19.4.2017
Sinulla töissä –juttusarjassa esittelemme PeeÄssässä erilaisissa tehtävissä ja eri toimipaikoissa työskenteleviä henkilöitä.
– Tykkään työstäni tosi paljon. Kun alkuviikolla olin pari päivää vapaalla, tiistaina jo odotin, että huomenna pääsee töihin.
Jenni Huotari kuvailee näin suhdettaan työhön. Hänen työpaikkansa on Parturi-kampaamo Rasti Kuopiossa.
– Ihan parasta on meidän mahtava työporukka. Ollaan samanhenkisiä, savolaisella huumorintajulla varustettuja ihmisiä, vaikka ei kaikki alkuperäisiä savolaisia ollakaan. Olen saanut työkavereista todella hyviä ystäviä, Jenni Huotari kuvailee.
Toukokuu kiireisintä aikaa
Parturi-kampaamo Rastissa Jennillä on tällä hetkellä 16 työkaveria, kaikki huolella valittuja alansa ammattilaisia.
– Palveluihimme kuuluvat hiusten leikkausten, värjäysten, permanenttien, pidennysten, hoitojen ja kampausten ohella ripsien ja kulmien värjäykset sekä arki- ja juhlameikit. Meillä on todella paljon vakituisia, ja jatkuvasti tulee uusia asiakkaita.
Näin toukokuussa eletään vuoden kiireisintä aikaa.
– Puolet päivästä palvelen ennakkoon ajan varanneita, joista monista olen saanut omia vakiasiakkaita. Toinen puoli työtunneista kuluu nonstop-palvelun kautta tulevien asiakkaiden hiusten parissa. Päivät ovat välillä todella kiireisiä, mutta pitää vain keskittyä yhteen asiakkaaseen kerrallaan.
Parturityö parasta
Mukavimpia ovat Jennin mielestä asiakkaat, jotka kertovat selkeästi, mitä tahtovat hiuksilleen tehtäväksi.
– Tykkään kaikista töistä, mutta kaikkein mieluisinta minulle on miesten hiusten leikkaaminen. Yhä useammat miehet haluavat hiuksiinsa persoonallista tyyliä.
Parturi-kampaamo Rastiin Jenni tuli töihin opintoihin liittyvän työharjoittelun merkeissä reilut kaksi ja puoli vuotta sitten. Harjoittelupesti vaihtui jo parin kuukauden jälkeen vakituiseksi työpaikaksi.
– Haluan ehdottomasti tehdä asiakaspalvelutyötä, jossa opin jatkuvasti uutta ja kehityn ammatillisesti paremmaksi. On mahtava tunne, kun oivaltaa jonkin uuden asian esimerkiksi värien käyttäytymisestä tai erilaisista leikkaustavoista.
Työ vaatii myös taitoa lukea ihmisiä. Yksi asiakas haluaa rentoutua omien ajatustensa kanssa, toinen rupattelee niitä näitä ja kolmas avautuu hyvinkin henkilökohtaisista asioistaan.
– Tykkään jutella asiakkaan kanssa, mutta hän saa tietysti itse päättää, puhutaanko vai ollaanko hiljaa.
Turvallinen olo
Parturi-kampaajaksi Jenni päätyi henkilökohtaisen tarpeen ohjaamana.
– Lähdin opiskelemaan alaa, koska halusin tietää omista hiuksistani enemmän ja ymmärtää, miksi ne eivät tottele minua. Ymmärrys onkin kasvanut todella paljon ja tottelevaisuuskin lisääntynyt.
Kuhmossa ylioppilaskirjoituksiin saakka asunut Jenni muutti Kuopioon ystävänsä innoittamana.
– Kuopio on sopivan kokoinen kaupunki ja ja murre on niin lähellä omaa Kainuun murrettani, ettei väärinymmärryksiä tule. Uskon, että tulen pysymään Kuopiossa ja töissä PeeÄssässä pitkään. PeeÄssän huomassa on turvallinen olo, Jenni kuvailee.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme