Sinulla töissä – Anni


25.8.2022

Anni Narsakka muutti Uudesta-Seelannista Kuopioon ja aloitti PeeÄssän henkilöstön työterveyshuollosta vastaavan S-Työterveyden työpsykologina.

Teksti Kristiina Tammitie | Kuvat Pentti Vänskä

­Anni Narsakka on syntynyt Simpeleellä, opiskellut Joensuussa ja asunut monessa paikassa, Suomessa viimeksi Savonlinnassa. Kuopioon muuttolaatikot tulivat kuitenkin viime vuoden lopulla maapallon toiselta puolelta Uuden-Seelannin pääkaupungista Wellingtonissa.

– Opiskeluaikainen haaveeni toteutui, kun sain pitkään kestäneen prosessin jälkeen oikeuden psykologin ammatin harjoittamiseen Uudessa-Seelannissa, jonne muutimme it-alalla työskentelevän mieheni kanssa.

Reilun vuoden jälkeen kypsyi kuitenkin päätös Suomeen palaamisesta.

– Veri veti takaisin Savoon, jossa päädyimme asettumaan hyviä työ- ja asumismahdollisuuksia tarjoavaan Kuopioon. Sattui vieläpä niin sopivasti, että S-Työterveydessä oli päätetty samaan aikaan vahvistaa PeeÄssän henkilöstön mielenhyvinvointipalveluja. Palaset loksahtivat paikoilleen, kun tulin valituksi työpsykologin tehtävään, kertoo Anni, joka toimii lisäksi opettajana avoimessa yliopistossa sekä yrittäjänä alan ammattilaisten verkostossa.

Kriisi toisensa perään

Anni toteaa, että mielenterveyden oireet ovat todellinen haaste suomalaiselle työelämälle, kun kriisi seuraa toistaan. Ilmastokriisi, korona, Ukrainan sota ja kiihtyvä inflaatio ovat peräkkäin ja päällekkäin luoneet epävarmuutta ja turvattomuutta sekä horjuttaneet tulevaisuudenuskoa. Erityisesti nuorten ahdistus ja masennus on lisääntynyt, koska luotto omaan pärjäämiseen kasvaa vasta iän myötä.

Ajan ilmiö näkyy Annin työssä joka päivä.

– Ihmiset jaksavat kuormittavaa tilannetta yleensä hyvin, kun he tietävät, milloin se päättyy. Nyt kuitenkin maailmantilanne on sellainen, ettei helpotuksen maaliviivaa näy, mikä kasvattaa kuormaa, toisilla toki enemmän ja toisilla vähemmän. Kokemus omien voimavarojen riittämisestä tai riittämättömyydestä on monen tekijän summa, hän kuvailee.

Työpaikkakäynnit parasta

PeeÄssässä mielenterveyden haasteista johtuvia poissaoloja on systemaattisten ja pitkäjänteisten toimintamallien ansiosta keskimääräistä vähemmän. Liki parin tuhannen työntekijän yhteisössä on silti työpsykologin oven takana jatkuva jono. Vastaanoton lisäksi Anni tapaa peeässäläisiä työpaikkakäynneillään. Tiimien parissa tehtävä työ onkin erityisen mielenkiintoista, koska silloin hän pääsee vaikuttamaan laajemman joukon hyvinvointiin.

– Ryhmäkokoontumisissa jutellaan työyhteisön kuulumisista, työn vaateista ja pelimerkkien riittävyydestä, arkihuolista ja voimaannuttavista ilon hetkistä. Tärkeitä aiheita ovat myös oman työn hallintaan liittyvät asiat, samoin työstä irrottautumisen keinot. Kun ihmisillä on vilpitön halu tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, työn unohtaminen ja palautuminen ei aina tahdo onnistua.

PeeÄssän esihenkilöitä Anni auttaa kaikissa työyhteisön johtamiseen liittyvissä asioissa. Työryhmät muuttuvat yhä monimuotoisemmiksi ja yksilöllisten tarpeiden huomiointi esimerkiksi työvuorojen suunnittelussa korostuu, mikä luo paineita päälliköille.

– Toivon voivani tarjota mahdollisimman konkreettisia arjen työkaluja kaikille kohtaamilleni peeässäläisille. On hyvin innostavaa kokea se hetki, jolloin ihminen oivaltaa jotain itselleen tärkeää ja hänen silmiinsä syttyy valo, Anni hymyilee.

Ammattilaisten kanssa on ilo työskennellä

Puolen vuoden kokemuksella Anni toteaa, että PeeÄssällä on vilpitön halu huolehtia henkilökuntansa jaksamisesta kokonaisvaltaisesti. Mielen hyvinvoinnistakin puhutaan avoimesti, keskeisenä osana työterveyttä. Työterveystiimi ja PeeÄssän HR-asiantuntijat tekevät tiivistä yhteistyötä, käyttäen, muokaten ja kehittäen jatkuvasti erilaisia malleja työntekijöiden fyysinen ja psyykkinen jaksaminen tukemiseksi.

– S-Työterveydessä on todella ammattitaitoinen asiantuntijatiimi, jossa on ilo työskennellä, Anni Narsakka kiittelee.

Anni Narsakka työskentelee S-Työterveydessä työpsykologina. Hänen asiakkaitaan ovat PeeÄssän sekä osuuskaupparyhmän logistiikkayhtiön Inexin Kuopion terminaalin työntekijät.

 

Miten sinä voit auttaa työkaveria, jonka mieli kaipaa huolenpitoa?

Työpsykologi Anni Narsakan vinkit:

  1. Kysy mitä kuuluu. Usein mieltä askarruttavista aiheista puhuminen kirkastaa ajatuksia ja asettaa ne parempaan järjestykseen.
  2. Kuuntele. Ole läsnä ja keskity siihen, mitä työkaverisi vastaa. Jokainen meistä haluaa tulla ymmärretyksi ja kuulluksi.
  3. Vahvista toivoa. Rohkaisemalla ja kannustamalla annat toivoa paremmasta. Älä vähättele työkaverin ongelmia, sillä ikinä ei voi tietää, minkälaisessa elämäntilanteessa hän on tai minkälaista kuormaa hänellä on matkassaan.

– Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Parasta ovat työpaikkakäynnit, joiden merkeissä pääsen auttamaan yksilön sijasta koko työryhmää.