Samu Salminen PeeÄssän liikennekaupan toimialapäälliköksi


17.12.2024

Osuuskauppa PeeÄssän liikennekaupan toimialapäälliköksi on nimitetty Samu Salminen. Samu aloittaa uudessa tehtävässään joustavasti tammikuun 2025 aikana.

Samulla on pitkä kokemus esihenkilötehtävistä PeeÄssän vähittäiskaupassa ja S-market ketjussa. Tällä hetkellä Samu työskentelee S-market Kuopion marketpäällikkönä ja on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

PeeÄssän liikennekaupan toimialapäällikkönä Samu vastaa kuuden ABC-liikennemyymälän, polttonestejakelun, sähköautolatauksen, autopesun ja polttoöljymyynnin toiminnasta ja tuloksesta. Toimialan liikevaihto on yli 150 miljoonaa euroa vuodessa ja se työllistää noin 230 henkilöä. Lisäksi Samu liittyy mukaan PeeÄssän matkailu-, ravitsemis- ja liikennekaupan johtoryhmään sekä PeeÄssän laajennettuun johtoryhmään.

– Lähden innostuneena kohti tätä uutta tehtävää ja uusia haasteita. Jotain tuttua ja paljon uutta, yhdessä osaavan PeeÄssän ABC-heimon kanssa, Samu kertoo.

– Olen todella iloinen, kun saamme Samun vahvistamaan MaRan ja liikennekaupan johtoryhmäämme. Samulla on vahva osaaminen marketkaupasta ja hänen myötään saamme varmasti uusia näkökulmia ABC-sisäkauppaamme, unohtamatta liikenteen energioita ja muita palveluita, kertoo PeeÄssän toimialajohtaja Aleksi Vuorinne.