Mene Etusivulle
11.10.2017

UUTINEN

S-ryhmän myynti kasvoi – myös loppuvuodelle odotetaan kasvua

S-ryhmän tammi–syyskuun veroton vähittäismyynti kasvoi 2,4 prosenttia ja oli 8 342 miljoonaa euroa. Marketkaupan lisäksi myynti kasvoi useilla muilla liiketoiminta-alueilla.– Kotimaan päivittäistavarakauppamme kasvaa edelleen alan markkinakehitystä vauhdikkaammin. Lisäksi olen tyytyväinen koko vuoden jatkuneeseen vahvaan kasvuumme erityisesti ABC-ketjussa ja Sokos-tavarataloissa, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.Alkuvuonna ja elokuun lopussa jatkettu hintojen laskeminen tuki S-ryhmän Suomen päivittäistavarakaupan hyvää kehitystä. Myynti kasvoi 2,0 prosenttia ja oli 5 147 miljoonaa euroa.Myös käyttötavarakaupassa S-ryhmä on pärjännyt hyvin alan muuhun markkinaan verrattuna. Alan yleiseen kehitykseen vaikutti kylmä ja sateinen kesä. S-ryhmän rautakaupan myyntiin vaikutti lisäksi myyntineliöiden väheneminen.Pääjohtaja Heikkilä odottaa ryhmän myynnin kehittyvän myönteisesti myös loppuvuonna.–   Arvioimme, että joulukauppamme käy tänä vuonna edellisvuotta vilkkaammin. S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–9/2017
Liiketoiminta-alueMyynti (milj. €, sis. koko S-ryhmä)Muutos tilanteeseen 1–9/2016 (%)
Marketkauppa*5 801+1,6
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa1 233+6,6
Matkailu- ja ravitsemiskauppa*598+1,7
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa212+1,2
Rautakauppa141-10,2
Muut357+9,4
S-ryhmä yhteensä8 342+2,4
*Lukuun sisältyvät myynnit Baltiassa ja Venäjällä.

KATEGORIAT

  • Muut