28.11.2017
Lapsiperheiden ruokaostoksissa alikorostuvat tuore kala, hedelmät, vihannekset ja ruisleipä. Muroja, vanukkaita, nuudeleita ja ranskanperunoita sen sijaan syödään huomattavasti keskivertoa enemmän. S-ryhmän analysoiman ostodatan perusteella myös herkuttelutuotteita, kuten makeisia ja snackseja ostetaan lapsiperheisiin huomattavasti muita talouksia enemmän.
– Monet perheet ostavat jo nyt monipuolista ja terveellistä ruokaa. Voisimme kuitenkin tehdä terveellisemmistä valinnoista vielä nykyistä houkuttelevampia. Kauppa on luontevasti ihmisten arjessa mukana. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Niinpä tartumme haasteeseen, lupaa SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.
S-ryhmä on tänään julkaissut sarjan aloitteita. Ne on työstetty yhdessä ravitsemustieteen opiskelijoiden ja huippuasiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on auttaa lapsiperheitä tekemään terveellisiä valintoja ja vauhdittaa uudenlaisia tuote- ja viestintäinnovaatioita koko ruokaketjussa.
Aloitesarja nostaa keskusteluun esimerkiksi valmisruuan, kasvisten käytön lisäämisen, herkkujen uudelleenmäärittelyn ja kotimaisen kalan arvostuksen palauttamisen.
Muutoksen tekemiseen vaaditaan inspiroivia ja innostavia tuotteita, jotka synnyttävät uudenlaisen ”haluun ton!” -ilmiön.
– Tarvitaan lisää terveellisempiä vaihtoehtoja, jotka ovat samaan aikaan sekä hyvän makuisia, helposti valmistettavia, houkuttelevia että edullisia. Tätä yhtälöä voidaan ratkoa kehittämällä tuotteita ja valikoimia sekä synnyttämällä iloisen oivalluksen iloa lasten ja vanhempien välillä, innostaa kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu SOK:sta.
Hyvä esimerkki täysin uudenlaisesta tekemisestä on Retki kauppaan. Ideana on tarjota koululaisille mahdollisuus tutkia sitä, mistä ruoka tulee, mikä on terveellistä ja miten kauppa voi toimia paremmin juuri lasten vinkkelistä.
– Meillä on kasvamassa uudenlainen sukupolvi. Yksi kesällä julkaisemamme Ruokamanifestin kantavista teemoista on: Rakasta ruokaasi, tunne se. Lasten kautta tämä on mitä hedelmällisintä tehdä todeksi, Ilkka Alarotu summaa.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme