S-market Maaninka uudistuu syksyn aikana


12.8.2019

S-Market Maaningan rakentaminen aloitetaan syksyn aikana
Uusi myymälä tulee tarjoamaan entistä laajemman päivittäistavaravalikoiman. Tuotevalikoimassa otetaan huomioon alueen asiakasomistajien valikoimatoiveet ja valikoima kasvaa 2 000 uudella tuotteella. Polttoainejakelu keskeytyy rakentamisen ajaksi. Uusi ABC polttoainejakelu avataan ensi kesään mennessä uuteen paikkaan S-Market tontille.


Energiatehokkaampi ja ympäristöystävällisempi myymälä
– Uusi myymälä on valmistuttuaan energiaa- ja ympäristöä säästävä nykyaikainen ruokakauppa, jossa ostamisen helppouteen on kiinnitetty erityisen paljon huomiota. Hiilidioksidi-kylmälaitos, ovelliset kylmäkalusteet ja ledivalaistus ovat esimerkkejä ympäristöystävällisistä ratkaisuista, joihin myymäläuudistuksessa tehdään, kuvailee vähittäiskaupan toimialajohtaja Juha Riikola.


Uuden S-Marketin kokonaisenergiansäästö verrattuna entiseen on lähes 50 prosenttia. Myymälän jätteiden kierrätystä helpotetaan ja tehostetaan edelleen. Myös asiakkaiden käyttöön tulee omaa kierrätyspiste. Varastotilat tulevat vastaamaan nykyistä tarvetta.


Nykyaikaisempi ilme
Uudessa myymälässä raikas yleisilme.
– Uuden myymälän ilme on avara ja nykyaikainen. Myymälän värimaailma noudattelee skandinaavista, hillittyä linjaa, toteaa Riikola.


Uutena myymälään tulee myös pikakassat. Kaupan palvelujen lisäksi myymälästä löytyvät myös Veikkaus ja pakettiautomaatti.
– Rakennettava myymälä parantaa Maaningan päivittäistavarakaupan palveluja nykyaikaisen myymälän ja laajemman valikoiman myötä, toteaa Riikola.

Investointi maksaa kokonaisuudessaan 3,3 miljoonaa euroa. S-Market Maaninka työllistää investoinnin jälkeen noin 10 henkilöä.


Uusi S-Market avataan asiakkaille maaliskuussa ja virallisia avajaisia vietetään keväällä 2020.