24.3.2022
Varkauden ja Iisalmen Prismoihin viime syksynä avatut parturi-kampaamo Rimmaamot ovat mainio esimerkki siitä, miten PeeÄssässä palveluja kehitetään asiakasomistajien toiveita ja tarpeita kuunnellen.
PeeÄssän oman Rimmaamo-konseptin kehittämisen ja kahden uuden toimipaikan avaamisen taustalla olivat asiakasomistajilta tulleet lukuisat toiveet hiusalan palvelun monipuolistamisesta. Sokoksen Hyvä Olo -parturi-kampaamo sekä parturi-kampaamo Rasti saivat Kuopiossa rinnalleen kolmannen asiakasomistajia palvelevan parturi-kampaamon Rimmaamosta. Vastaavasti Varkaudessa tarjolla on kaksi vaihtoehtoa, kun Emotionin parturi-kampaamon lisäksi hiusalan ammattilaisia löytyy Prisman Rimmaamosta. Kaikista parturi-kampaamopalveluista kertyy Bonusta normaaliin tapaan.
Miehiä ja naisia yhtä paljon
– Asiakkaat ovat tykänneet Rimmaamoista todella paljon. On kätevää, kun hiukset saa kuntoon samalla, kun käy Prismassa ostoksilla tai ravintolamaailmassa syömässä. Tarjoamme nopean ja helpon asioinnin lisäksi hetken rentoutuksen alan ammattilaisten käsissä, ryhmäpäällikkö Tarja Koponen kuvailee.
Varkaudessa Rimmaamo on niin näkyvällä paikalla Prisman kassalinjastoa vastapäätä, ettei sen avaamista kukaan päässyt ohittamaan huomioimatta asiaa. Kuopion Prismassa Rimmaamon sijainti kiinteistön pohjoispäässä Alkon entisellä paikalla vaati sen sijaan vähän pidemmän ajan, ennen kuin asiakkaat alkoivat sen löytää.
– Asiakasmäärät kasvavat kuitenkin molemmissa pisteissämme nyt hyvää vauhtia. Asiakkaista miehiä ja naisia on aika tarkasti puolet ja puolet. Yhä enemmän asiakkaiksi tulee myös kokonaisia perheitä.
Rimmaamot toimivat ilman ajanvarausta vuoronumeroperiaatteella, keskittyen 15–45 minuutin palveluihin, kuten hiusten leikkauksiin, pikakampauksiin sekä ripsien ja kulmien kestovärjäyksiin.
Turvallista asiointia
PeeÄssän kaikissa parturi-kampaamoissa kiinnitetään paljon huomiota hygieniaan ja turvalliseen asiointiin.
Henkilökunta käyttää aina maskia, mikäli kasvosuojaimien käytöstä on suositus päällä. Lisäksi asiakaspaikat sekä työskentelyvälineet, kuten kammat, harjat ja sakset desinfioidaan jokaisen asiakkaan jälkeen.
– Saamiemme palautteiden perusteella uskon, että olemme saaneet asioinnin turvallisuuden huolellisen vaalimisen ansioista paljon uusia asiakkaita, Tarja arvio.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme