Rahaa jaossa! Ylijäämänpalautus 3%


26.3.2021

PeeÄssä maksaa omille asiakasomistajilleen viime vuodelta 3% ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajan tekemistä ostoista, mikäli osuuskaupan tuloksesta investointien jälkeen jää rahaa eli ylijäämää. Osuuskaupan tulosta käytetään aina sen asiakasomistajien hyväksi, joko toiminnan kehittämiseen investointeina tai ylijäämänpalautuksena. Ylijäämänpalausta maksetaan yhteensä yli 14 miljoonaa euroa.

 

Mitä ylijäämänpalautus on ja miksi sitä maksetaan?

Ylijäämänpalautusta maksetaan, jos osuuskaupan toiminta on tuloksellista siinä määrin, että sillä on voitu tehdä tarvittavat investoinnit toimipaikkaverkostoon ja palveluiden kehittämiseen ja sen jälkeen jää ylimääräistä rahaa. Nimensä mukaisesti osuuskaupan tulosta eli ylijäämää palautetaan osuuskaupan omistajille heidän ostojensa suhteessa. Mitä enemmän keskität, sitä enemmän hyödyt.

Ylijäämän maksaminen vuosittain ei ole automaatio vaan vuosien määrätietoisen ja tehokkaan tekemisen tulos. Sen maksamisesta päättää vuosittain osuuskaupan edustajisto, jolle hallitus ja hallintoneuvoston tekee esityksen.

 

Miten ylijäämänpalautus kertyy?

Ylijäämänpalautusta maksetaan PeeÄssän asiakasomistajille vuoden 2020 aikana PeeÄssän omista toimipaikoista tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Ylijäämänpalautus ei siis kerry yhteistyökumppaneilta tehdyistä ostoista eikä alkoholi- ja tupakkaostoista.

 

Milloin ylijäämänpalautusta maksetaan?

Vuoden 2020 osalta ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajien S-tileille 20.5.2021. Tarkista maksetun ylijäämänpalautuksen summa kätevästi S-mobiilista!