PeeÄssän päivittäistavarakauppa kovassa kasvussa


5.8.2020

Asiakasomistajien määrä kasvoi. Liikevaihto pysyi kokonaisuudessaan edellisen vuoden tasolla. Päivittäistavarakaupan liikevaihto kasvoi 8,4 prosenttia. Koronarajoituksista huolimatta lomautuksilta vältyttiin. Investoinneissa jatkettiin energiatehokkuuden kehittämistä.

Asiakasomistajia palkittiin osuuskaupan palveluiden käyttämisestä

Tammi-kesäkuussa asiakasomistajille maksettiin S-Etukortin käyttämisestä Bonusta ja maksutapaetua lähes 11 miljoonaa euroa. Ylijäämänpalautusta maksettiin toukokuussa PeeÄssän asiakasomistajille edelliseltä vuodelta huikeat 18,8 miljoonaa euroa. Yhteensä asiakasomistajille siis maksettiin rahana heidän tileilleen, Bonusta, maksutapaetua ja ylijäämänpalautusta, noin 30 miljoonaa euroa.

Uusia asiakasomistajia liittyi 2016. Pohjois-savolaisista talouksista neljässä viidestä on S-Etukortti.

 

Liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla

Alkuvuoden aikana PeeÄssän liikevaihto pysyi kokonaisuutena lähes edellisvuoden tasolla ja oli 285 miljoonaa euroa. Alkuvuoden kaupankäyntiin vaikutti vahvasti koronan tuomat muutokset.

Päivittäistavarakaupan liikevaihto oli 200,9 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 8,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Päivittäistavarakaupassa erityisen voimakas kasvu alkoi maaliskuussa. Taloudellisesti epävarmoina aikoina asiakkaat arvostavat runsaan valikoiman lisäksi normaalia enemmän edullisia hintoja. Ruoan verkkokaupan kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti maalis- ja huhtikuussa, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen

Myös rakennustarvikekauppa kävi reippaasti alkuvuoden aikana, kasvua oli 35 prosenttia. Vastaavasti muotikauppa, erityisesti tavarataloissa, hyytyi koronapandemian alussa lähes kokonaan. Se kuitenkin lähes saavutti normaalin tason jo kesäkuussa. Kokonaisuudessaan käyttötavarakauppa pääsi pieneen kasvuun (+0,3%) alkuvuonna liikevaihdon ollen 24,9 miljoona euroa.

Polttonestetoimialalla liikevaihto pieneni vähentyneen henkilöautoliikenteen seurauksena ja maailmanmarkkinahinnan laskun johdosta 15,8 prosenttia. Liikevaihto oli 43,7 miljoonaa euroa. Polttonesteiden litrakehitys oli -8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Eniten koronan aiheuttamista muutoksista kärsi ravintolat ja hotellit. Ravintoloita aloitettiin sulkemaan maaliskuu loppupuolella. Majoitus- ja ravitsemistoimialalla rajoitusten purku alkoi kesäkuun alkupuolella vaiheittain.

Majoitustoimialan liikevaihto pieneni lähes 45 prosenttia ja oli 3,4 miljoonaa euroa. Ravintoloiden liikevaihto pieneni lähes 40 prosenttia ja oli 10,7 miljoonaa euroa.

Ravintoloiden ja hotellien myyntiä luonnollisesti supistivat kiinniolot ja rajoitukset. Kevään aikana muun muassa työmatkustajien ja tapahtumien puuttuminen vaikutti rajusti koko hotelliverkostoon, kertoo toimialajohtaja Ville Puustinen.

PeeÄssä alkuvuoden operatiivinen tulos oli 7,5 miljoonaa euroa. Se on yli 3,3 miljoonaa euroa suunniteltua sekä 3 miljoonaa euroa edellisvuotta huonompi. Tulosheikennyksestä hieman yli miljoona euroa tulee rahoitustuottojen pienentymisestä.

Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa saavutettuun tulokseen voidaan olla hyvin tyytyväisiä. Onnistuimme sopeuttamaan toimintaamme muuttuneeseen tilanteeseen kuitenkaan lomauttamatta tai irtisanomatta henkilökuntaa. Vähittäiskauppa pystyi jopa parantamaan hienosti tulostaan, ravintola- ja majoitustoimiala taas kääntyi rajoitusten vuoksi tappiolle hyvin kehittyneen edellisvuoden jälkeen, summaa toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää.

 

Henkilöstö siirtyi työskentelemään marketkauppaan

PeeÄssä sulki ravintolat ja kahvilat maaliskuun lopulla ja siirsi koko ravintolahenkilöstön marketkaupan yksiköihin. Noin 300 peeässäläistä perehdytettiin uusiin tehtäviin marketkaupassa turvaamaan ruokahuoltoa.

Olimme keväällä erittäin poikkeuksellisen tilanteen edessä. Tällä isolla toimenpiteellä vältimme henkilöstön lomautukset ja tuettiin marketkaupassa kasvanutta henkilöstötarvetta. Haluamme edelleenkin kiittää henkilöstöämme upeasta yhteistyöstä ja joustavuudesta. He työskentelevät haasteellisissa olosuhteissa kaiken tämän keskellä, kertoo henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen.

Poikkeusoloista huolimatta alkuvuoden aikana kattavien työsuhteiden määrää pystyttiin kasvattamaan. Kesän aikana toimipaikkoihin pystyttiin myös työllistämään lähes 350 nuorta, joista valtaosalle PeeÄssä tarjoaa elämän ensimmäisen työpaikan. PeeÄssä on yksi Pohjois-Savon suurimmista työnantajista.

 

Investointeja energiatehokkuuteen ja sujuvampaan asiointiin

Alkuvuoden aikana tehdyissä toimipaikkauudistuksissa panostettiin energiatehokkaampiin ratkaisuihin ja sujuvampaan asiointiin. S-market ketjussa miljööuudistuksia tehtiin useisiin myymälöihin toimialueella. Vehmersalmelle ja Maaningalle avattiin alkuvuoden aikana täysin uudet ja selvästi entisiä energiatehokkaammat myymälät. Uusien myymälöiden katolle on asennettu käyttöön myös aurinkopaneelit. PeeÄssän käyttämästä sähköstä jo 60 prosentti saadaan uusiutuvista energialähteistä. Loppuvuoden aikana avataan uusi S-market Pielavedelle ja Prisma Varkauteen.

 

Loppuvuoden näkymät

Myynnin odotetaan lähestyvän normaalia tasoa loppuvuoden aikana myös majoitus- ja ravitsemiskaupassa. Loppuvuoden osalta on kuitenkin ratkaisevaa se, onnistumme me Suomessa omilla toimillamme välttämään nyt jo hieman orastavan toisen aallon. Tällä on iso merkitys meidän kaikkien talouteen, ei vain yksittäisten yritysten. Tähän me voimme omilla toimillamme kaikki vaikuttaa, toteaa toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää, p. 044 719 7200, tapio.kankaanpaa@sok.fi

vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen, p. 050 573 0770, jouni.ruotsalainen@sok.fi

majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ville Puustinen, p. 044 719 7996, ville.puustinen@sok.fi