Neulomon tarina jatkuu Prismoissa


15.4.2019

Suomalaisen vaatebrändin Neulomon toiminta jatkuu vahvasti kotimaisin voimin. Tuotteet valmistetaan Orivedellä, Aitoossa ja Nivalassa. Ensimmäiset tuotelanseeraukset saapuvat Prismoihin kevään aikana. Menestystä haetaan panostamalla perusvaatteisiin, laatuun, istuvuuteen ja edulliseen hintaan.

Kauppoihin tulee laadukkaita perustuotteita kuten t-paitoja ja tunikamalli, jotka sopivat kaikkien suomalaisten vaatekaappeihin. Toukokuussa valikoima täydentyy värikkäämmillä paidoilla ja tunikoilla. Vaatteet tulevat Prismoihin myyntiin yksinoikeudella.

– Olemme tehneet Neulomon kanssa pitkään yhteistyötä ja haluamme jatkaa sitä nyt myös uuden omistajan kanssa. Neulomon vaatteiden laatu on hyvä ja ne ovat suomalaista työtä. Tätä asiakkaat arvostavat. Vaatteet ovat nyt edullisempia ja sopivat aiempaa laajemmalla asiakasjoukolle, pukeutumisen valikoimajohtaja Päivi Hole S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Neulomon uusi omistaja Tam-Silk on tunnettu naisten aluspukeutumisen tuotteista ja nyt Neulomo täydentää yrityksen tuotekirjoa. Tuotanto on aluksi pientä ja se kasvaa vaiheittain. Menestymisen reseptissä on mukana start up -henkisyyttä ja kokemusta it-alalta.

– Meille on tuttua rakentaa kannattavuutta haasteellisessakin markkinatilanteessa. Uskon, että vaateteollisuudessa on alkamassa sama trendi kuin it-alalla oli, jossa tuotantoa on alettu siirtää ulkomaille ulkoistamisen jälkeen takaisin Suomeen. Ihmiset ymmärtävät ekologisuuden merkityksen vaateteollisuudessa, Tam-Silkin hallituksen puheenjohtaja Tuomo Saarni kertoo.

Neulomon vaatteiden tuotanto on taidonnäyte suomalaisten pienyritysten yhteistyöstä. Neulokset tekee Orneule Orivedellä, neulokset värjätään ja pestään Värisävyssä Nivalassa, painokuosit painetaan Aitoossa Printscorpiossa.

Kokoonpanovaihe tehdään tällä hetkellä Tallinnassa Nanson vanhalla neulomolla, mutta tavoitteena on siirtää tuotanto Kangasalle Tam-Silkin tehtaalle vuoden loppuun mennessä.

– Me haluamme palvella suomalaista naista, joka on kiinnostunut monikäyttöisesti hyvänolon pukeutumisesta. Naista, joka on ”minut itsensä kanssa”. Neulomoa voi käyttää arkena ja juhlassa. Toisaalta haluamme tehdä mukavia vaatteita. Muodin edessä ei tarvitse uhrata hyvää oloa, joka vaatteessa pitää olla, Saarni kuvaa.