Mittava uudistus Kuopion Sokoksen Ravintolamaailmaan


29.12.2020

Kuopion Sokoksen Ravintolamaailma uudistetaan talven aikana. Asiakkaille saadaan elämyksellisemmät tilat, uusia kokemuksellisia ravintoloita sekä henkilökunnalle toimivat tarjoilu-, logistiikka- ja tuotantotilat. Ravintolamaailmaan saadaan 124 uutta asiakaspaikkaa. Investoinnin arvo on 1,3 miljoonaa euroa. Ravintoloiden uudistustöiden yhteydessä Sokos kiinteistössä uudistetaan myös lvis-tekniikkaa, joten kokonaisinvestointi Sokos kiinteistössä nousee yhteenlaskettuna 3,1 miljoonaan euroon.

– Ravintolainvestointiin käytetty summa on poikkeuksellisen suuri näin haastavana aikana, mutta varaudumme tulevaisuuteen ja luotan ravintolakysynnän palautumiseen normaalille tasolle Kuopion keskustassa koronan jälkeen. Otamme osaksi Ravintolamaailmaa myös Nina & Henrin vapautuneet liiketilat. Ravintolamaailma tulee uudistuksen myötä saamaan myös uuden nimen. Uudistusten myötä pystymme myös työllistämään lisää henkilökuntaa, kertoo toimialajohtaja Ville Puustinen.

Ravintolamaailman kokonaisuus työllistää tällä hetkellä ympärivuotisesti 63 henkilöä ja on kävijämääriltään Kuopion suurin ravintolayksikkö.

 

Uutena viinibaari, sushibuffet, aasialaisia makuja, kebabia ja toivesalaatteja

Uudistuksessa kaupungin suosituin kahvila Coffee House saa sisäänsä viinibaarin.

– Tehdään baari baarin sisään. Coffarin viinibaarissa on tarjolla vaihtuva valikoima viinejä kaikilta mantereilta. Sen jatkuvasti päivittyvältä viinilistalta löytyy 20 viinin valikoima kypsiä sekä mielenkiintoisia, nykyaikaisia viinejä. Viinibaari tarjoilee viinin ohella myös käsin tehtyjä herkkuja, kuten leikkeleitä, juustoja ja Coffee Housen keittiön pikkuannoksia, kertoo ryhmäpäällikkö Johanna Kämäräinen.

Uutena ravintolamaailmaan on tulossa uniikki gourmet kebabiin keskittyvä ravintola Döner26 sekä Raisu-niminen aasiaravintola, jossa kärkituotteena on sushibuffet.

– Dönerissä haluamme tarjota Kuopion parasta modernia gourmet kebabia. Gourmet tarkoit-taa meille tuoreita, rohkeita ja yksilöllisiä makuja valmiiksi mietittyinä annoksina, 100 pro-senttisesti kotimaista lihaa tuoreilla lisukkeilla kruunattuna lähituottajan meille tuunaamilla kastikkeilla. Osana Döneriä on myös tuotekonsepti GreenBAR, joka on epäilemättä kaupungin maukkain, rohkein ja erilaisuudestaan ylpeä toivesalaattibaari. Se on salaattibaari, joka yhdistää kaupungin ja maaseudun parhaat puolet lautaselle tai mukaan koottuna asiakkaan omien toiveiden mukaisesti, kuvailee innostunut ryhmäpäällikkö Mikko Rosendahl.

– Raisu puolestaan on aasiaravintola, joka uskoo perinteiseen japanilaiseen keittiöön, puhtaisiin ja korkealaatuisiin raaka-aineisiin. Yhdistelemme rohkeasti uusia makuja ja ainesosia. Haluamme luoda mieleenpainuvaa ja loistavaa ruokaa rennon sosiaalisessa tunnelmassa, ihmisläheisen ja asiantuntevan palvelun siivittämänä. Sushibuffet on koko paikan sydän, mutta lämpimässä buffassa löytyvät muun muassa wingsit Aasian tyyliin, autenttiset baobunit ja muita laadukkaita Kaukoidän annoksia juomatuote mukaan lukien, kertoo Rosendahl.

Myös entiset tutut konseptit jatkavat, mutta ne uudistetaan 2020-luvulle. Rossossa terävöitetään pizza- ja grillituotteita sekä miljööuudistuksessa Rosso saa lisää tilaa ja ruokailurauhaa. Keittiö muutetaan avokeittiöksi ja napolilainen pizzauuni nousee ravintolan keskiöön näkymässä salista keittiöön. Ravintolaan tehdään myös kabinetti ryhmäasiakkaita ajatellen. Myös Coffee Housea ja Hesburgeria uudistetaan. Hesburger saa tiloihinsa itsepalvelukassat ja se siirtyy torin puolelle suljettavan Pikku Pietarin pubin paikalle. Uudelleen organisoitumiseen liittyen yhteistoimintaneuvottelut on käyty ja Pikku Pietarin Pubin sulkeminen on osa Ravintolamaailman kehittämissuunnitelmaa.

– Teemme uudistukset vaiheittain ja ensimmäisenä pääsemme avaamaan aasiaravintola Raisun helmikuun lopussa. Teemme kovasti töitä sen eteen, että koko &Joy ravintolamaailman uudistus olisi valmis jo vappuna 2021. Uudistustöiden aikana osa ravintoloista on luonnollisesti hetken tilapäisesti kiinni, mutta pystymme työllistämään koko henkilöstön muihin toimipaikkoihimme, kertoo Kämäräinen.

 

Asiakasomistajien mielipiteistä tukea päätöksiin

Uudistusta suunniteltaessa kysyttiin ravintolamaailmassa asioineiden asiakasomistajien mielipiteitä, millaisissa ravintoloissa he haluaisivat asioida. Kyselyyn saatiin lähes 1 000 vastausta ja ne tukivat suunnitelmia ravintolamaailman tulevaisuudesta.

– Meiltä on kysytty miksi entiset konseptit jatkavat Sokoksen ravintolamaailmassa ja emmekö keksineet sitten mitään uutta niiden tilalle? Yksiselitteinen vastaus tähän on, että entiset konseptit ovat todella suosittuja asiointimääriltään, tulokseltaan ja niillä on vahva brändiarvo jopa kymmenien vuosien ajalta. Olen vilpittömän iloinen, että saamme uudistuksen yhteydessä tuotua myös näitä tutumpia konsepteja nykypäivään ja samalla lanseeraamme pari uutta uniikkiravintolaa sekä kaksi uutta tuotekonseptia asiakkaillemme. Konseptikehitystä olen höystänyt myös ulkopuolelta hankituilla konseptiosaajilla. Haluamme entisestään parantaa asiakkaan päivää sekä tuottaa hyvää mieltä ja makuelämyksiä, summaa Rosendahl.

 

Paikallisia toimijoita mukana uudistuksessa

Paikallisuus on osuuskaupan toiminnassa tärkeää ja sen vuoksi valikoimissa käytetään myös paikallisien toimittajien tuotteita. Lähituottajista on alkuvaiheessa mukana Julkulan Leipomo Kuopio, NakuMajo Varkaus, Savo-Karjalan Liha Kuopio. Myös rakentamisessa käytetään paikallisia urakoitsijoita aina kun se on mahdollista.

Ravintolamaailman konsepteista vastaa PeeÄssä, SOK ja SonFly Oy, sisustussuunnittelusta Jaana Ekman (Visionary Design Partners Helsinki Oy), pääsuunnittelusta yhdessä PeeÄssän kanssa Min-na Kilpeläinen (Rakennussuunnittelutoimisto TURUNEN & RÄISÄNEN Ky) sekä keittiö- ja laite-suunnittelusta Mikael Polón (Metos Oy).