Kauneimmat joululaulut kaikuivat viidellä Apsilla yhtä aikaa


20.12.2019

Sadat ihmiset kokoontuivat samana päivänä ja samaan kellonaikaan PeeÄssän ABC-liikennemyymälöihin laulamaan kauneimpia joululauluja.

Torstai 19.12. ABC Pitkälahteen on puoli viidestä lähtien virrannut väkeä tasaiseen tahtiin ja pöydät ovat täyttyneet yksi toisensa jälkeen. Kallaveden seurakunnan kirkkoherra Matti Pentikäinen jakaa pöytiin Kauneimmat joululaulut -vihkosia. Kanttori Mari Vuola-Tanila järjestelee nuottikirjojaan Original Sokos Hotel Puijonsarvesta lainatun pianon äärellä ja varmistaa, että seurakunnan nuorten laulukuorolle varattu tila mikrofoneineen on kunnossa.  

 

Pysähtyminen kiireen keskellä

Kellon tullessa viisi Matti toivottaa ihmiset tervetulleiksi kautta historian ensimmäiseen Pitkälahden Apsin Kauneimmat joululaulut -tapahtumaan. Mari istahtaa pianon ääreen ja aloittaa yhteislaulun, johon yleisö yhtyy saman tien.

Seuraavan puolitoistatuntisen aikana ehditään vihkosta laulaa suurin osa lauluista. Väliin kuullaan kuoron esityksiä. Kukaan ei lähde kesken kaiken pois. Tapahtumasta ennakkoon tietämättömät ohikulkijatkin pysähtyvät kuuntelemaan ja osallistumaan. Hymy nousee liki jokaisen kasvoille.

Viimeiseksi lauletaan seisaaltaan Maa on niin kaunis. Lähtiessään monet käyvät varta vasten kiittämässä niin seurakunnan edustajia kuin apsilaisiakin. Tutut ja tuntemattomat toivottelevat toisilleen hyvää joulua. Joulun henki, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto, on käsin kosketeltavissa.

 

Ensi vuonna uudestaan

Kauneimmat joululaulut -tapahtumat järjestettiin yhteistyössä paikallisten seurakuntien kanssa samaan aikaan PeeÄssän viidellä Apsilla: Kuopion Pitkälahden ohella Varkaudessa, Siilinjärvellä, Iisalmen Marjahaassa sekä Pyhäjärvellä. Kaikissa paikoissa talot täyttyivät joululaulujen ystävistä.

– Jalkaudumme sinne, missä ihmiset ovat. Joulun sanomahan puhuttelee meitä kaikkia jollain tapaa, Matti Pentikäinen ja Mari Vuola-Tanila perustelivat.

– Meidän kynnys on kirkkoon verrattuna varmasti monelle huomattavasti matalampi tai sitä ei ole ollenkaan. On hienoa nähdä, että keskellä kiireisintä jouluostosviikkoa ihmiset ehtivät myös rauhoittumaan joululaulujen pariin, PeeÄssän ABC-ryhmäpäällikkö Hanni Isotalo totesi.

Matti, Mari ja Hanni olivat yksimielisiä siitä, että ainakin Pitkälahden Apsin ja Kallaveden seurakunnan yhteistyö jatkuu ensi vuonna.

– Tehdään tästä perinne, he lupailivat.