16.2.2024
Osuuskauppa PeeÄssän asiakasomistajia oli vuoden lopussa 127 313. Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana yli 6 000. Asiakasomistajien määrä toimialueellamme kasvoi vuoden aikana erinomaisesti ja asiakasomistajat käyttävät palveluitamme entistä aktiivisemmin. Neljä taloutta viidestä asioi PeeÄssän toimipaikoissa ainakin kerran kuukaudessa.
Juhlavuoden aikana asiakasomistajien keskittämisestä saadut rahalliset edut, eli Bonus, maksutapaetu ja ylijäämänpalautus, olivat ennätyksellisen suuret. Asiakasomistajille palautettiin yhteensä 45,8 miljoonaa euroa, joka on keskimäärin 360 euroa asiakasomistajaa kohden. Näiden lisäksi asiakasomistajat hyötyivät päivittäin laajasti edullisesta hintatasosta, ilmaisista S-pankin peruspankkipalveluista sekä erilaisista asiakasomistajille tarkoitetuista eduista. Näistä kertyvää omistajahyötyä tuotettiin historian suurimman summan, lähes 100 miljoonaa euroa. Omistajien saama hyöty kasvoi juhlavuonna reilusti edellisvuodesta.
– Taloudellisesti haastavassa ajassa osuuskaupan vahvuudet, asiakasta hyödyttävät palvelut ja edullinen ostoskori, korostuivat. Teemme joka päivä työtä edullisen ostoskorin eteen varmistaaksemme kasvava hyöty omistajille. Puhuttiinpa sitten hinnasta, odotukset ylittävästä asiakaskohtaamisesta tai saavutettavuudesta, meidän tulee olla paras vaihtoehto. Asiakasomistajuuden hyödyt tuleva tämän päälle. Mahdollistaaksemme tämän on tärkeää kehittää toimintamme kustannustehokuutta, sillä vain se mahdollistaa parhaan hyödyn asiakasomistajillemme. Viime vuonna onnistuimme erinomaisesti kasvattamaan omistajahyötyä alueemme asiakasomistajille. Palautuksien lisäksi tarjosimme juhlavuotenamme asiakasomistajille lukuisia ilmaisia tapahtumia alueellamme ja ennätykselliset edut S-mobiilissa, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Henkilöstö- ja asiakastyytyväisyys sekä maine erinomaisella tasolla
PeeÄssän henkilöstön työtyytyväisyys säilyi erinomaisella tasolla. PeeÄssä sai erinomaiset tulokset vuoden 2023 henkilöstötutkimuksessa suurten organisaatioiden, yli 1 000 henkilöä työllistävien -sarjassa. Tunnustus kertoo henkilöstön korkeasta omistautuneisuudesta ja toiminnan kehittämisestä pitkäjänteisesti yhdessä henkilöstön kanssa.
T-Median tekemän mainemittauksen mukaan PeeÄssän kokonaismaine on erinomaisella tasolla ja parantunut edellisistä mittauksista. PeeÄssä pärjäsi erinomaisesti myös S-ryhmän eri ketjujen asiakkaille tehdyissä tutkimuksissa. PeeÄssän S-marketit, Sokos sekä kokonaisuutena ketjuravintolat sijoittuivat Suomen parhaiksi.
– Yhdessä henkilöstön sekä asiakkaiden kanssa sanoitetut arvot ja lupaukset näkyivät arjen kohtaamisissa erityisen hyvänä palveluna, jota asiakkaamme arvostavat. Kohtaamme päivittäin yli satatuhatta asiakasta ympäri Pohjois-Savoa ja tavoitteenamme on, että jokainen kohtaaminen on arvojemme eli lupauksiemme mukaista, Junttila sanoo.
PeeÄssä on Pohjois-Savon suurin yksityinen työnantaja. Henkilöstömäärä kasvoi edellisvuodesta ja peeässäläisiä oli vuoden vaihteessa töissä ennätyksellinen määrä, 2 120.
Vuoden aikana tehtiin yhteistyötä oppilaitosten kanssa muun muassa tarjoamalla ammatti- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille harjoittelujaksoja. Vuoden 2023 aikana ammatillisia harjoitteluja toteutui noin 300. Kesätöitä tarjottiin noin 1 000 nuorelle, joista valtaosalle työ on elämän ensimmäinen työpaikka.
Henkilökunnan tulospalkitsemiseen käytettiin 5,2 miljoonaa euroa. Koko henkilöstö kuuluu tulospalkkauksen piiriin. Henkilöstöetuja korotettiin juhlavuoden kunniaksi. Henkilöstö sai korotetuista eduista 1,2 miljoonan euron hyödyn. Näiden lisäksi henkilökunnan koulutukseen ja hyvinvointiin käytettiin 2,7 miljoonaa euroa, joka on selvästi edellisvuotta enemmän. Näiden lisäksi henkilöstölle tarjottiin korotetut hyvinvointiedut sekä järjestettiin Heimojuhlat 120v-juhlavuoden kunniaksi.
Investointeja yli 42 miljoonalla eurolla maakuntaan
PeeÄssä on toimialueellaan merkittävä työllistäjä myös välillisesti. Esimerkiksi rakentamisessa ja uudistuksissa käytetään aina paikallista yhteistyökumppania, mikäli se vain on mahdollista. Viime vuosi oli myös investointien osalta merkittävä panostuksien vuosi. Investoinnit maakunnan asiakasomistajien palveluihin olivat yhteensä 42,3 miljoonaa euroa ja ne jakautuivat 13 eri kunnan tai kaupungin alueelle. Investointeihin käytettävä summa lähes tuplattiin edellisestä vuodesta.
PeeÄssän suurimmat investoinnit vuoden aikana olivat uusien S-Marketien rakentamiset Sonkajärvelle ja Vesannolle sekä Salen rakentaminen Kangaslammille. Lisäksi tehtiin uudistustyöt Keilankannan, Juankosken ja Kaavin S-Marketeihin.
Majoituskaupassa merkittävimmät investoinnit olivat hotellien uudistukset Original Sokos Hotel Puijonsarvessa Kuopiossa ja Original Sokos Hotel Koljonvirrassa Iisalmessa. Myös Tahkon Break Sokos Hotelsin ensimmäinen uudisosa saatiin valmiiksi. Liikennekaupassa tehtiin uudistus ABC Marjahaassa sekä uudistettiin tankkauspisteet Varkauden Prismalla ja Sale Tervossa, johon tuli myös PeeÄssän toinen venetankkausasema. ABC-latausverkostoa laajennettiin merkittävästi ja autoilijan palveluverkosto kasvoi myös kahdella uudella ABC-Carwash autopesulalla.
Paikallisuutta korostaen -ostot alueelta lähes 115 miljoonaa euroa
Paikalliset ja kotimaiset tuotteet kiinnostavat asiakasomistajia. PeeÄssällä on tällä hetkellä yli 200 alueellista tavarantoimittajaa, joilta ostettiin ruokatuotteita 45,4 miljoonalla eurolla. Palveluostoja paikallisilta yrityksiltä oli 61,3 miljoonaa euroa. Hankinnat omalta toiminta-alueelta olivat yhteensä 114,8 miljoonaa euroa ja ne kasvoivat reilusti edellisvuodesta.
– Järjestimme viime vuonna lähitoimittajapäiviä Prismoissa ja yhteisen Lähitoimittajaillan, jonne saapui yli 100 lähitoimittajaamme. Ilta sai erittäin positiivisen vastaanoton. Tulemme järjestämään tapahtuman tänäkin vuonna. Tilaisuuden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä entisessä ja helpottaa uusien yhteistyökontaktien syntymistä, Junttila kertoo.
Energiatehokkuutta ja päästöjen vähentämistä
Viime vuonna PeeÄssän kiinteistöissä tehtyjen erilaisten energiasäästötoimenpiteiden ansiosta saavutettiin vertailukelpoisessa energiankulutuksessa (kWh/m²) säästöä yhteensä 3,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Energian kokonaiskulutus väheni viime vuonna 2 292 MWH, joka vastaa vuosittain noin 153 sähkölämmitteiden pientalon kokonaiskulutusta.
Säästöjä saatiin aikaan laitekannan uusimisilla ja erilaisilla energiansäästötoimilla. Energian säästämiseksi toimipaikoissamme on muun muassa optimoitu lämpötiloja, ilmanvaihtoja ja valaistuksien määrää.
Toiminnassa käytetään uudistuvaa energiaa aina kun se on mahdollista. Uudistuvan sähkön osuus oli 50,8 prosenttia. PeeÄssän 27 toimipaikan katolla on aurinkovoimalat ja käytössä on 8 600 aurinkopaneeli. Aurinkoenergian tuotanto oli viime vuonna 1 700 MWH.
PeeÄssä on mukana S-Voiman uusimmassa Luvian tuulipuistohankkeessa, jonka on määrä olla tuotantokunnossa vuoden 2025 alusta. Hankkeella varmistetaan kestävän uusiutuvan energian tuotanto ja omavaraisuus.
Hiilidioksidipäästöt vähenivät 27 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. PeeÄssä on sitoutunut S-ryhmän hiilinegatiivisuustavoitteeseen ja pyrkii järjestelmällisesti oman toiminnan aiheuttamien hiilipäästöjen vähentämiseen. Päästöjen vähentäminen vaatii energiankäytön tehostamista ja päästöttömän energian käyttöä. PeeÄssässä on jo vuosien ajan tehty toimipaikkoihinsa energiasäästötoimenpiteitä ja etsitty aktiivisesti uusia keinoja tehostaa energiankäyttöä.
PeeÄssä on sitoutunut osana S-ryhmää pitkän tähtäimen ilmastotoimiin nykyisten tieteeseen perustuvien lyhyen aikavälin tavoitteidensa lisäksi. S-ryhmä on asettanut kunnianhimoisen Net Zero -päästötavoitteen koko arvoketjulleen, mikä tarkoittaa ilmastopäästöjen vähentämistä nettonollaan sekä oman toiminnan että arvoketjun osalta vuoteen 2050 mennessä.
Vahva kasvu kaikilla toimialoilla ja ennätyksellinen osuustoiminnallinen tulos
Liikevaihto oli kokonaisuudessaan 754,8 miljoonaa euroa (+ 5,1 prosenttia). Liikevaihto kasvoi eniten päivittäistavarakaupassa, jossa kasvua oli 9 prosenttia. Liikevaihto kasvoi erityisesti Prismoissa, S-marketeissa ja ruoan verkkokaupassa sekä kahviloissa, pikaruokaravintoloissa ja ravintolamaailmoissa. Majoituskaupan kehitykseen vaikutti laskevasti Break Soko Hotel Tahkon sekä Original Sokos Hotel Koljonvirran täysremontointi ja uudisrakentaminen sekä Original Sokos Hotels Puijonsarven huoneuudistukset.
Liikenteen energioiden ja palveluiden liikevaihdon heikkenemiseen vaikutti polttoaineiden maailman markkinahinnan kehitys. Myytyjä polttoainelitroja oli kuitenkin lähes 4 prosenttia enemmän edelliseen vuoteen verrattuna ja uutena palveluna myös sähköautojen lataus on lähtenyt vilkkaasti liikkeelle.
Osuustoiminnallinen tulos oli viime vuodelta 103 miljoonaa euroa, josta operatiivinen tulos oli 20,7 miljoonaa euroa. Operatiivinen tulos laski -1,3 miljoonaa euroa. Hyötyä omistajille tuotimme 99,4 miljoonaa euroa.
– Osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti operatiivinen tulos käytetään aina asiakasomistajien hyödyksi esimerkiksi investointeina maakunnan palveluihin tai palkitsemiseen. Tulos jää aina siis hyödyttämään meidän pohjoissavolaista yhteisöämme. Yritysten perinteinen tulosajattelu ei kuvaa laajasti osuustoiminnan luonnetta, tehtäväämme ja siinä onnistumista. Haluamme siirtyä kohti laajempaa näkemystä, joka mittaavaa paremmin osuustoiminnan tuottamaa hyötyä sen jäsenille. Osuustoiminnallinen tulos sisältää yhdistettynä asiakasomistajillemme tuottamamme hyödyn sekä perinteisen operatiivisen tuloksen, kertoo Junttila.
Vähittäiskaupan tulos kasvoi ja oli 25,1 miljoonaa euroa (+0,9 milj.€). Majoitus- ja ravitsemiskaupan tulos laski edelleen, ollen -1,2 miljoonaa euroa (-0,9 milj.€). Kokonaisuudessaan tulostaso oli hyvä.
– Panostuksemme omistajahyötyyn, henkilöstöetuihin, osaamisen kehittämiseen sekä merkittävät investoinnit ja yleinen kustannusten nousu heikensivät tulostamme. Tulostaso säilyi kuitenkin hyvänä ja olemme siihen tyytyväisiä, sillä näemme panostuksemme merkittävänä satsauksena tulevaisuuteen, toteaa Junttila.
– Tulevina vuosina Kuopion vähittäiskaupan markkinassa tapahtuu pitkästä aikaa isompia liikkeitä, kun meidän lisäksi kilpailijat kehittävät omaa tarjontaansa. Investoinnit ovat maakunnalle ja erityisesti Kuopiolle hyvä signaali siitä, että alueen kasvuun uskotaan. Investoinnit luovat alueelle työpaikkoja ja lisääntyvä kilpailu on kaikkien etu. Olemme investoineet viime vuosina liki 90 miljoonaa euroa kasvuun läpi maakunnan. Myös tulevien vuosien investointinäkymä on merkittävät. Tulemme jatkamaan vahvaa investointitahtia sekä nykyisiin kauppapaikkoihin että uusiin sijanteihin. Tällä hetkellä suunnitelmat kohdistuvat muun muassa Rautalammille ja Kuopion Pitkälahteen. Uudistustyöt ovat käynnissä myös Tahkolla Break Sokos Hotelsissa. Erityisesti Kuopiossa näemme tulevaisuudessa potentiaalia kasvulle, joka tulee näkymään tulevissa päätöksissämme parhaan elämän matkalla, Junttila kertoo.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme