– Meiltä pitkään toivottu uudistus päästään viimein kesäkuun alkaessa toteuttamaan. ABC Marjahaka Iisalmessa ja ABC Varkaus aloittavat toimintansa ympärivuorokautisilla aukioloajoilla, kertoo PeeÄssän liikennekaupan toimialapäällikkö Samu Salminen.
Laajemmat aukioloajat palvelevat niin vitostien liikennettä kuin kaupunkien asukkaita. Jatkossa esimerkiksi vuorotyöläisille on palvelut auki riippumatta mihin aikaan töistä pääsee.
Toiveita laajemmista palveluajoista on tullut myös viitostien kulkijoiden suunnalta. Vilkkaan valtatien varrella aina avoinna olevia ABC-liikennemyymälöitä on tähän saakka ollut Mikkelin ja Kajaanin välillä vain Juvalla ja Kuopion Pitkälahdessa. Nyt taukopaikkojen määrä tuplaantuu Varkauden ja Marjahaan myötä.
– Asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuuden takaaminen on muutoksessa etusijalla. Olemme tehneet huolellista taustatyötä hakemalla oppia turvallisuusnäkökohdista sekä yövuorojen henkilöstötarpeista ABC Pitkälahdesta. On selvää, että ABC-asemillamme ei ole edes yön hiljaisimpina hetkinä yksintyöskentelyä, ja vartiointifirmojen kanssa yhteistyömme tiivistyy, Salminen selvittää.
Yön tunteina ABC:llä ovat avoinna kahvilalinjasto sekä ABC Market, samoin Hesburger Varkaudessa ja ABC Burger Marjahaassa palvelevat. Muilta osin keittiö suljetaan kello 21.30, jonka jälkeen keskitytään aamuun saakka nopeaan syömiseen, muun muassa burgereihin.
– Hesessä on käytössä yömenu, jossa on vain pieniä supistuksia normilistaan verrattuna. Ja Woltin kautta Hesen annoksia pystyy tilaamaan myös kotiin tai vaikka yöpiknikille, Varkauden Hesburgerin palveluvastaava Kaisa Räihä vinkkaa.