Iisalmen Emotionin myymäläpäällikön Teija Tolosen työssä yhdistyvät hänen kaksi intohimoaan: energiaa antavat kohtaamiset asiakkaiden ja työkavereiden kanssa sekä toinen toistaan houkuttelevammat kosmetiikkatuotteet.

 

Iisalmen Emotionissa on kevään ja kesän mittaan käyty paitsi ostoksilla, myös ottamassa selvää, mikä uusi myymäläpäällikkö Teija Tolonen on naisiaan. Äskettäin esimerkiksi eräs asiakas aloitti keskustelun toteamalla Teijalle, että sinusta puhutaan kylillä. Kun Teija hieman kalpeaksi valahtaneena kyseli, mitä siellä haastellaan, asiakas kertoi vuolain sanoin kuulleensa, että nyt on saatu kaupunkilaisten omaan kauneuskeitaaseen sellainen täti töihin, että toivottavasti ei ole käypäläinen, vaan ihan jäädäkseen tullut.

 

Ei voisi enempää toivoa

On Teija tullut Emotioniin jäädäkseen, ainakin muutamaksi vuodeksi, ja miksei pidempäänkin. Sen verran mukavaksi uusi työpaikka on osoittautunut.

– Ensimmäiset kuukaudet Empussa ovat olleet aivan huikeita. Iisalmessa on tavattoman ihania asiakkaita, jotka ovat todella vastaanottavaisia sekä uudelle myymäläpäällikölle että uusille ideoille ja vinkeille. Lisäksi olen saanut johdettavakseni upean, yhteen hitsautuneen tiimin, jossa naurua, iloa ja hymyä riittää. Tuore päällikkö ei voisi enempää toivoa, Teija kiittelee.

– Olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä rakastamaani työtä, jossa minua innostavat sekä ympärilläni olevat ihmiset että itse tuotteet. Kieltämättä suhtaudun työhöni suurella intohimolla. Lähtökohtana on, että jokaisen asiakaskohtaamiseen pitää olla mielihyvää tuottava, hyvää oloa vahvistava ja energiaa antava, hän jatkaa.

 

Sokoksella 12 vuotta

Varpaisjärvellä asuva, hyväntuulinen ja hymyileväinen Teija on ollut PeeÄssässä töissä toistakymmentä vuotta.

– Työurani kauneuden ja hyvinvoinnin parissa alkoi kosmetologiksi valmistumiseni jälkeen vuonna 2005. Olin töissä kosmetiikkamyyjänä kilpailevassa yrityksessä, kunnes eräässä koulutuksessa Sokoksen kosmetiikkaosaston silloinen myyntipäällikkö otti minua hihasta kiinni ja pyysi poikkeamaan juttusillaan. Menin käymään ja pian olinkin jo siirtynyt PeeÄssään töihin isomman työryhmän, laajemman tuotevalikoiman, hyvämaineisen myymälän ja verrattomien henkilöstöetujen houkuttelemana, Teija muistelee.

Pian aloittamisensa jälkeen hänet nimitettiin myyntiryhmävastaavaksi. Tehtävänimike muutettiin sittemmin myynnin ohjaajaksi, joka kuvasi paremmin asiakaskeskeistä tehtäväkuvaa.

­– Maaliskuussa 2018 minut valittiin Sokoksen kosmetiikkaosaston apulaismyyntipäälliköksi, josta siirryin viime maaliskuussa vetämään Iisalmen Emotionia. Läheisten ja rakkaiden työkavereiden jättäminen tuntui tietysti haikealta ja vaikealtakin, mutta toisaalta olin kuitenkin valmis kohtaamaan uudet haasteet, ottamaan lisää vastuuta, oppimaan uutta ja tutustumaan uusiin ihmisiin. On hienoa, että PeeÄssä antaa mahdollisuuksia tällaiseen itsensä kehittämiseen.

 

Teija kuvailee työantajaansa luotettavaksi, turvalliseksi ja työntekijöitä arvostavaksi.

– Olen todella tyytyväinen PeeÄssään työnantajana, enkä usko lähteväni muualle töihin tulevaisuudessakaan. Olen kuitenkin avoin uusille asioille ja toivoisin, että voisin jossain vaiheessa tehdä työtä myyntityön ja asiakaspalvelun parissa valmentajan ja koutsaajan roolissa, hän haaveilee.

Iisalmen Prismassa jonotettiin pinkkejä ämpäreitä kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliikkeen Emotionin avajaisten merkeissä. Emotionin uusi paikka sai asiakkailta paljon kiitoksia.  

Emotion Iisalmi avajaiset 22.4.2022

    Asta ja Ville Kosonen olivat lähteneet ostoksille yhdessä Venni-pojan kanssa.

– Olen käynyt Emotionissa säännöllisesti aikaisemminkin, mutta nyt tässä uudessa myymälässä tulee varmaankin poikettua vielä useammin. Periaatteessa tykkäisin siitä, että erikoisliikkeet pysyisivät keskustassa, mutta käytännön kannalta on kuitenkin kätevää, että ruokaostoksilla käynnin yhteydessä saa hoidettua Emotion-ostokset samalla kertaa, Asta totesi.

Emotionin avajaisiin Kososet houkutteli 20 prosentin alennus kaikista tuotteista.

– Tällä kertaa ostin shampoota ja hoitoainetta. Tykkään käyttää erikoisliikkeitä ja Emotionista olen aina saanut asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua.

Emotion vahvistaa entisestään Iisalmen Prisman ostoskeskusmaisuutta. Uudesta Emotionista löytyy laaja valikoima kosmetiikan huippumerkkejä, luonnonkosmetiikkaa, tuoksuja, hiustenhoitotuotteita ja terveystuotteita. Myymälässä on panostettu entistä enemmän esillepanoihin sekä helppoon asiointiin.

– Aivan superihana myymälä, apulaispäällikkö Miia Reinikainen ehti huikata asiakaspalvelun lomassa.

22 vuotta täyttävä Emotion-ketju on tunnettu poikkeuksellisen korkeasta asiakastyytyväisyydestään. Periaatteena on, että jokainen asiakas on samanarvoinen riippumatta siitä, ostaako yhdellä eurolla vanulappuja tai 500 eurolla huippukosmetiikkaa. Myös hyvän mielen hakeminen kauniita tuotteita katselemalla, hypistelemällä ja tuoksuttelemalla on täysin luvallista.

– Meidän ehdoton valttikorttimme on kauneuden ja hyvän olon huippuammattilaisista koostuva henkilökuntamme. Meillä on todella osaavat, ajan hermolla hyvin etupainotteisesti olevat myyjät, joiden tietotaitoa kannattaa hyödyntää. He osaavat varmasti löytää jokaisen asiakkaan tarpeisiin parhaiten sopivat tuotteet, ketjupäällikkö Birgitta Remes korosti.

 

Mimmi Leikas tunnustautui Emotionin vakituiseksi asiakkaaksi.

– Myymälän uusi paikka on näyttävä. Sisäänkäynnin edestä kulkee niin paljon ihmisiä, että varmasti lisääntyy asiakasmäärä. Ei tarvitse enää varta vasten lähteä Emotioniin, vaan voi poiketa muun asioinnin lomassa tekemään nämäkin ostokset, kolmisen kertaa viikossa Prismassa käyvä Mimmi tuumaili.

Hän kertoi hankkivansa Emotionista sekä kosmetiikkaa että ihonhoitotuotteita.

– Tykkään siitä, että saan asiantuntevaa palvelua ja myyjät kertovat myös omia kokemuksiaan tuotteista.

 

Arjen keskelle ripauksen tervetullutta luksusta tarjoavan Emotionin valikoimissa on huomioitu alan megatrendit: kokonaisvaltainen itsestä huolehtiminen, kotimaisuuden korostuminen, luonnonmukaisuus, ekologisuus, luonnonkosmetiikan tuotteet sekä tuotteiden vastuullisuus kautta linjan niin raaka-aineissa, valmistuksessa, pakkauksissa kuin kuljetuksessa. Hintahaitari on laaja, joten vaihtoehtoja riittää jokaiselle.

Huippulaadukkaita ihonhoitotuotteita, meikkejä, tuoksuja ja miesten tuotteita tarjoavista kansainvälisistä selektiivisen kosmetiikan brändeistä valikoimiin kuuluvat muun muassa Lancôme, Sensai, Biotherm, Estée Lauder ja Clinique. Kotimaisista merkeistä Lumene kuuluu tietenkin itseoikeutetusti Emotionin hyllyille.

 

Moni asiakas tulee Emotioniin kuin kylään tutun luottomyyjänsä luo. Myyjää voisi kuvailla kauneuden personal traineriksi, joka ei vain myy tuotteita, vaan varmistaa, että tuotteet ovat asiakkaalle sopivia ja opastaa myös käyttämään niitä kotona oikein. Näin kylpyhuoneen kaappeihin ei jää lojumaan harmittavia ostoksia käyttämättöminä.

– Toivotamme sekä entiset että uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi ja kannustamme astumaan rohkeasti sisään myymäläämme. Me olemme täällä auttamassa ja tarjoamassa asiantuntijuuttamme, erityiseksi vahvuusalueekseen ihonhoidon mainitseva kosmetologi/myyjä Sonja Bergman korostaa.

– Onhan tämä ehdottomasti parempi paikka kuin aiempi keskustassa, koska tähän on helppo kaikkien tulla. Nyt kävin 20 prosentin avajaisalennuksen innostamana hakemassa hajusteetonta saippuaa, Saija Hynynen kertoi.

 

Hän onnistui toiveidensa mukaisesti saamaan myös Emotionin logolla varustetun ämpärin itselleen.

– Tämä on juuri sopiva marjasanko, hyvän kokoinen ja erottuu varmasti metsässä.

 

300 ämpärin jakamiseen aikaa kului reilut puoli tuntia. Vauhdikkaan operaation suorittivat PeeÄssän muodin, kauneuden ja hyvän olon palvelukokonaisuudesta vastaava Kuopion Sokoksen tavaratalojohtaja Pia Virtanen sekä PeeÄssän Emotion-myymälöiden ja parturi-kampaamoiden ryhmäpäällikkö Tarja Koponen.