18.9.2026
PeeÄssä nousi viisi sijaa valtakunnallisessa osuuskauppavertailussa
PeeÄssä nousi Osuustoiminnan Vuosikirjan 2026 osuuskauppavertailussa kahdeksannelta sijalta kolmanneksi.Osuustoimintalehti tekee vuosittain alueosuuskauppavertailun. Vuoden 2025 lukuihin perustuvassa vertailussa PeeÄssä teki vuodessa kovan nousun kahdeksannelta sijalta kolmanneksi. Paremmat pisteet vertailussa saivat toiseksi sijoittunut Osuuskauppa Arina ja kärkipaikan napannut Osuuskauppa Keskimaa.Osuuskauppavertailussa kaupat arvioidaan viidellä liiketoiminnan mittarilla: liikevaihdon ja jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, liikeylijäämä suhteessa taseen keskiarvoon ja liikevaihtoon sekä kaupan omavaraisuus.PeeÄssän liikevaihto kasvoi 2,5 prosenttia 780,5 miljoonaan euroon, ja asiakasomistajamäärä ylitti 134 000. Jäsenmäärä kasvoi noin kolme prosenttia, mikä tuki korkeaa sijoitusta vertailussa.PeeÄssä investoi vuoden aikana 19,2 miljoonaa euroa asiakasomistajiensa palveluihin. Päivittäistavarakauppa kasvoi 3,6 prosenttia ja majoitus- ja ravitsemistoiminta 6,8 prosenttia.Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila iloitsee hyvästä sijoituksesta ja kertoo kiitoksen siitä kuuluvan koko PeeÄssän henkilöstölle ja kumppaneille.– Tästä tuloksesta voi olla ylpeä, näiden lukujen takana on valtava määrä työtä: asiakkaiden kohtaamista, kaupallisia oivalluksia, arjen parannuksia ja yhteistä vastuun kantamista. – Näen tällaisissa vertailuissa myös mahdollisuuden oppia toisiltamme. Onnittelut Keskimaalle ja Arinalle vertailun kärkisijoista! Meillä PeeÄssässä katse on jo seuraavissa askelissa. Tavoitteemme on kasvaa markkinaa nopeammin, vahvistaa kannattavuuttamme ja rakentaa tulevaisuuden kilpailukykyä, Junttila lisää.
Osuuskauppavertailussa kaupat arvioidaan viidellä liiketoiminnan mittarilla:1) liikevaihdon ja 2) jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, 3) liikeylijäämä suhteessa taseen keskiarvoon ja 4) liikevaihtoon 5) sekä kaupan omavaraisuus. Osuuskauppa saa pisteitä joka osa-alueesta sen mukaan, kuinka hyvin se on pärjännyt muiden osuuskauppojen joukossa. Parhaan kymmenyksen (kahden parhaan) joukkoon pääsystä saa 10 pistettä, toiseksi parhaaseen kymmenykseen sijoittumisesta yhdeksän pistettä ja niin edelleen.
Lisätietoa
KATEGORIAT
- Uutiset
- Parhaan elämän edelläkävijä Savossa
Sinua saattaisi kiinnostaa
- 2.11.2026
Break Sokos Hotel Tahko voitti vuoden nukuttaja palkinnon
Matkailu- ja ravitsemuskauppaUutiset
27.10.2026Millaista on johtaa Savon suurinta lähikauppaa? – Kuopion Prisman johtajat muistelevat omaa aikaansa ikonisen kauppapaikan johtajana
UutisetMarketParhaan elämän edelläkävijä Savossa- 21.10.2026
Ihmiset tekevät kaupan ja vieraat tekevät juhlan
UutisetMarketParhaan elämän edelläkävijä Savossa

