Mene Etusivulle
Haku
19.3.2026

UUTINEN

Pakkausmuovi menee yhä kattavammin kierrätykseen

PeeÄssä on sitoutunut muovin vähentämiseen ja kiertotalouden edistämiseen. Tässä työssä ratkaisevan tärkeä rooli on 30-vuotisjuhlavuottaan viettävällä Kuopion Prismalla, jossa kerätään talteen yli kolmasosa PeeÄssän myymälöiden jätemuovista.
PeeÄssän omasta toiminnasta syntyy muovijätettä väistämättä, sillä muovia tarvitaan suojaamaan tuotteita. Savon suurimmassa myymälässä Kuopion Prismassa tavaramäärä on valtava ja siten myös muovia kertyy runsaasti. Viime vuonna Kuopion Prismassa muovijätettä kerättiin kierrätettäväksi 22 280 kiloa. Määrä oli peräti 35 prosenttia PeeÄssän kaikesta muovijätteestä.

Muovin kierrätys alkoi tehostua 2010-luvun alussa

Kuopion Prisman avaamisen aikaan 1990-luvulla muovin kierrätys ja hyötykäyttö oli vielä lapsenkengissä. Muovista valtaosa päätyi sekajätteenä kaatopaikalle, koska muita vaihtoehtoja ei käytännössä ollut edes tarjolla. Muovin kierrätys alkoi tehostua 2010-luvulla, kun jätehuoltoa ryhdyttiin kehittämään Kuopion alueella. Prismassa muovin erilliskeräys energiajakeeseen alkoi vuosikymmenen alkupuolella. Jätehuollon tiloihin ja henkilöstön lajittelutaitoihin alettiin panostaa tositoimin, joten jo vuonna 2013 myymälän omasta toiminnasta syntyvästä muovista sekä muista jätteistä kaatopaikalle päätyi vain 2,1 prosenttia.Prisman avausvuonna 1996 muovia käytettiin tuotteiden pakkaamisessa runsaasti, eikä sen kierrättämisestä ollut tietoakaan.

Pakkausmuovin kierrätys alkoi viime vuonna

Tavarakuormissa kauppaan tulevissa rullakoissa ja lavoissa tuotepakkaukset on kääritty kuljetuksen ajaksi kirkkaaseen muoviin, joka kerätään tarkasti talteen. Se menee muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Kirkasta muovia kertyi vuonna 2025 Prisman toiminnasta 9 320 kiloa. Vastaava luku vuonna 2020 oli 15 780 kiloa. – Tuotteiden hyllytyksen yhteydessä syntyvä muovijäte on kirkasta kalvomuovia, jonka kierrätyksessä olemme olleet tehokkaita jo pitkään. Tästä PE-LD-muovista saadaan hyvitystä, sillä se käytetään uusien tuotteiden valmistuksessa, huoltomestari Esa-Pekka Vartiainen kuvailee. Viime vuonna suurimmassa osassa PeeÄssän marketeista aloitettiin myös pakkausmuovin erilliskeräily.Prismassa pakkausmuovin kokonaismäärä oli vuoden aikana 12 960 kiloa. Pakkausmuovipuristimeen lajitellaan esimerkiksi muovivanteet, -pannat, -pakkaukset ja -kääreet, styroxpakkaukset sekä muoviset pantittomat pullot ja kanisterit. Aikaisemmin pakkausmuovi päätyi energiajakeeseen ja edelleen lämmöntuotantoon. Nyt sekin menee kierrätettynä uusiokäyttöön. – Muovipakkausten keräily nostaa jätteiden kierrätysastetta, koska energiajakeesta sen osuus on ollut 40–50 prosentin luokkaa. Energiajaetta kertyy nykyisin oikeastaan enää asiakkaille tarkoitetuista roska-astioista, joiden sisältöä henkilökuntamme ei turvallisuus- ja hygieniasyistä lajittele, Esa-Pekka selvittää.

Muovia on korvattu muilla materiaaleilla

Prismassa jätemuovista valtaosa tulee päivittäistavarapuolelta. – Nykypäivänä jätteiden lajittelu ja kierrätys on kiinteä osa myyjiemme arkityötä, ja siihen kiinnitetään paljon huomiota. Vaikka volyymit ovat jatkuvasti kasvaneet, jätteiden määrä on vähentynyt, Prisman myyntipäällikkö Miia Karjalainen kuvailee. Ryhmätasolla muovia vähennetään myös kestäviä pakkausratkaisuja edistämällä. Esimerkiksi omien merkkien tuotepakkauksia uudistetaan ympäristöystävällisemmiksi ja kierrätysmuovin käyttöä pyritään lisäämään. Erilaisia vaihtoehtoja muoville tutkitaan jatkuvasti. – Tulin nykyiseen tehtävääni vuonna 2013. Tänä aikana tuotteiden pakkauksissa on tapahtunut iso muutos. Käytössä on nykyisin biopohjaisia ja kompostoituvia ratkaisuja. Tyypillisin muovin korvaamiseen soveltuva pakkausvaihtoehto on ollut kartonki, Miia toteaa.Kirkkaan pakkausmuovin keräily aloitettiin Kuopion Prismassa 2010-luvun alkupuolella. Vuonna 2014 otetussa kuvassa myyjät hyllyttävät pakasteita. Isoon harmaaseen astiaan laitetaan pahvit ja siinä kiinni olevaan isoon säkkiin kirkas muovi. Nykyisin pahviastian kyljessä roikkuu kaksi säkkiä, joista toiseen päätyvät muovipakkaukset.

78 prosenttia jätti muovikassin hyllyyn

PeeÄssä ja koko S-ryhmä pyrkii osana kansallista sitoumusta vähentämään muovikassien kulutusta ja kannustamaan asiakkaita kantamaan ostokset kotiin omassa kassissa. Muovikassit tehdään useimmiten kierrätysmateriaaleista, mutta ne ovat silti ympäristöön joutuessaan ongelmallisia. Muovikassit roskaavat luontoa, ovat vahingollisia vesistölle ja eläimille, hajoavat hitaasti ja pilkkoutuvat haitalliseksi mikromuoviksi.Viime vuonna jo 78 prosenttia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ostoskerroista tehtiin ilman uuden muovikassin ostamista.Kuopion Primassa muovikassien myynti vuoden 2025 aikana väheni yksitoista prosenttia, mikä merkitsi 104 000 muovikassia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuosi sitten keväällä tehtyjen hinnan korotusten ja muiden toimenpiteiden ansiosta muovikassien myyntimäärä väheni touko-joulukuussa peräti 13 prosenttia. Kuopion Prisman asiakkaat ostivat muovikassin selvästi harvemmin kuin PeeÄssän asiakkaat keskimäärin. Prismassa muiden kuin muovikassien osuus kasvoi 8,2 prosenttia.S-mobiilin Bonus ja ostot -osiosta pystyy tarkistamaan, kuinka paljon rahaa on kuluttanut vuoden aikana muovikasseihin

Kirjoittaja

Kristiina Tammitie

Toimittaja, viestinnän asiantuntija

KATEGORIAT

  • Tekosysteemi
  • Market