S-ryhmän vanhin hotelli, legendaarinen Original Sokos Hotel Puijonsarvi 150 vuotta


11.10.2023

Original Sokos Hotel Puijonsarven paikalla Kuopiossa Snellmanninpuiston kulmassa on harjoitettu hotelli- ja ravintolatoimintaa jo 150 vuoden ajan. Hotellin sijoittuminen viiteen eri aikakaudella rakennettuun osaan antaa Puijonsarvelle oman erityispiirteensä ja tuo taloon mielenkiintoista kerroksellisuutta.  Puijonsarvi hehkuu historiaa ja elämään jääneitä muistoja samalla, kun tuhansien tapahtumien ja kohtaamisten talon tarina jatkuu yhtä värikkäänä ja ajassa elävänä kuin aiemminkin. Kokosimme aikajanaan S-ryhmän vanhimman, alusta lähtien osuuskaupan vetämän hotellin tärkeimmät tapahtumat ja vuosiluvut. Tänä aikana hotellia on laajennettu ja remontoitu niin paljon, että tähän koosteeseen on poimittu vain mittavimmat uudistukset.

1850-luku

Kuopiossa aletaan puhua, että kaupunkiin tarvitaan ”siivollinen” seurustelu- ja kokoontumispaikka irtolaisväkeä keränneiden lukuisten olutkapakoiden ja ylenpalttisen kotipolttoisen viinanjuonnin rinnalle.

1873

Kuopion tuomiokirkon ja nopeasti kasvavan satama-alueen väliin avataan ravintola Seurahuone, johon kaupungin hienompi väki kokoontuu seurustelemaan, juhlimaan, tanssimaan ja seuraamaan teatteriesityksiä. Seurahuoneella alkavat viihtyä erityisesti kaupungin korkeat virkamiehet ja upseerit, samoin taiteilijat, kirjailijat ja runoilijat, muiden muassa Juhani Aho, Eino Leino ja Minna Canth, joka käy Seurahuoneella pelaamassa skruuvia kuopiolaisten liikemiestuttaviensa kanssa.

1880-luku

Seurahuoneella tehdään vuosikymmenen aikana laajoja muutoksia. Salia laajennetaan, keittiö saa paremmat tilat ja yläkertaan rakennetaan ravintoloitsijalle asunto. Seurahuoneella todistetaan myös puhelimen saapumista kaupunkiin.

1897

27.3. Seurahuoneella järjestetään Kuopion ensimmäinen ”elävien valokuvien” esitys. Lehti-ilmoituksessa kerrotaan, että kyseessä on ”eräs nykyajan huomattavimmista keksinnöistä, kinematografia.” Esityksessä nähdään vain reilua vuotta aikaisemmin maailmalla ensi-iltansa saaneet Lumiéren veljesten kaksi elokuvaa.

1900

Tapaninpäivän aamuna klo 05.30 syttyy Seurahuoneen sali tuleen. Neljännestunnissa koko rakennus on yhtenä suurena tulimerenä, ja sammutustöistä huolimatta se palaa perustuksiaan myöten.

Tulipalo sai ilmeisesti alkunsa tarjoiluhuoneen kynttilästä, jonka tarjoilijatar Mathilda S. on sytyttänyt palattuaan kaupungilta ”erään mieshenkilön seurassa”. Palon sammuttua hänet löydettiin menehtyneenä.

1902

Tulipalon jälkeen aloitetaan uuden Seurahuoneen rakentaminen, suunnittelijana Eskil Hindersson, jonka käsialaa ovat lukuisat kyseisen ajan vanhat puurakennukset Kuopiossa.

1919

Kuopion Osuusliike aloittaa 6. päivä kesäkuuta toimintansa Maaherrankadulla Seurahuonetta vastapäätä viisi vuotta aiemmin valmistuneessa talossa, joka on ostettu 1,46 miljoonalla markalla liikemies A.Häyriseltä. Osuuskauppa avaa kiinteistöön nykyisen Ehta-ravintolan paikalle ”täydellisen” sekatavaramyymälän sekä erikoisosaston maataloustarvikkeille ja -tuotteille ensimmäiseen kerrokseen sekä vielä saman vuoden aikana Osula-kahvila-ravintolan toiseen kerrokseen.

Osula-kahvila-ravintola 1920-luvulla.

 

 

1925

Kuopion Osuusliike laajentaa toimintaansa majoitukseen, kun Osuuskahvilan ja Ravintolan yhteyteen perustetaan Matkailijakoti. Hotelli Osuusravintola on ensimmäinen osuuskaupan luotsaamana hotelli Suomessa.

Seuraavan vuosikymmenen alussa ilmestyneessä Kuopion matkailuesitteessä kerrotaan huoneiden hinnoiksi 25–50 markkaa. Esitteessä myös mainitaan ”täydellinen ravintola”.

1940

Helmikuun 3. päivä Hotelli Osuusravintolan Snellmannin puiston puoleinen kulmaus tuhoutuu pommituksissa. Kulmahuoneessa majoittunut Toivo-herra pelastautuu viime hetkellä, kiitos sinnikkään tarjoilijattaren, joka kieltäytyy lähtemästä pommisuojaan ennen kuin koko rakennus on tyhjennetty hotellivieraista. Kaksikko ennättää majoitustilojen käytävälle, kun pommi osuu hotellin kulmaan.

”Tilanteen rauhoituttua menin takaisin hotelliin ja huoneeni ovelle, se oli ehjä. Kun avasin oven, näin, että koko huoneeni oli romahtanut oven suuta myöten alas raunioiksi. Näky oli järkyttävä”, Toivo kuvailee myöhemmin.

*

1948

Hotelli Osuusravintola vaihtaa nimensä hotelli Puijonsarveksi vuoden ensimmäisenä päivänä.

1951

Kuopion Kaupunginhotelliksi nimensä vaihtanut Seurahuone saa uuden omistajan. Uuden yhtiön nimi on Rengasravintolat Oy, joka taipuu kansan suussa nopeasti muotoon Renkku.

1940–1970-luku

1940-luvun alussa paikalliseen piikatyttöön tulisesti rakastunut saksalainen upseeri kohtaa tiensä pään Kuopiossa ja jää kummittelemaan Puijonsarven ullakolle. Erityisen aktiivinen Manfred oli 1950- ja 1960-luvulla, ja viimeisin näköhavainto hänestä upseerinasussa on 1970-luvulta. Manfredin tapana oli myllätä huoneita ja paukutella ovia. Hänen kontolleen laitettiin myös arvokkaiden fileepihvien ja talon parhaan konjakin katoaminen.

1968

Puijonsarvea laajennetaan uudella osalla, joka sijoittuu Maaherrankadun varteen.

Persian shaahi vieraili puolisonsa kanssa Kuopiossa ja Puijonsarvessa kesäkuussa 1970.

1985

Renkun viereinen kiinteistö, Sataman apteekki, siirretään Kuopion museokortteliin ja tilalle avataan Puijonsarven uusi päärakennus, jossa hotellin vastaanotto sijaitsee edelleen. Avajaisia vietetään 15.3.

Renkun puolella vuosi päättyy haikeissa merkeissä ravintolan viimeiseen iltaan. Toiminta päättyy, koska kiinteistö on pahoin rapistunut ja kaipaa pikaista kunnostusta. Sen kohtalosta käydään kiivaita keskusteluja kaupunginvaltuustoa myöten. Kiista ratkeaa, kun Renkulle annetaan korkeimmassa oikeusistuimessa virallinen suojelupäätös. Vaativa entisöinti suoritetaan ja hotellin tarina jatkuu omistajavaihdoksen jälkeen Grand Hotellina.

Viikkosavo uutisoi Renkun viimeisestä illasta. Lehtikuvaan oli kokoontunut ravintolan koko henkilökunta.

 

1990

Vuoden ensimmäisenä päivänä Sokos Hotel Puijonsarvi laajenee: Grand Hotellin eli alkuperäisen Seurahuoneen liiketoiminta siirtyy Kuopion Osuuskaupalle. Seuraavan vuoden alussa hotellin omistajan nimi vaihtuu, kun Pohjois-Savossa toimivien kahden suurimman osuuskauppojen yhdistymisen seurauksena syntyy Osuuskauppa PeeÄssä.

Puijonsarveen avattiin Night Club lokakuussa 1990.

 

2008

Hotellissa toteutaan mittava laajennus, joka tuo mukanaan 55 uutta hotellihuonetta, 3 sviittiä sekä uusia ravintola- ja kokoustiloja. Puijonsarvi nousee itäisen Suomen suurimmaksi kokoushotelliksi. Laajennuksen valmistuttua hotellissa on 13 kokoustilaa, neljä ravintolaa (Fransmanni, Memphis, Puijonsarvi Night sekä Bistro), 301 huonetta, 600 vuodetta ja 200 parkkipaikkaa, joista lähes puolet lämpimässä hallissa.

2018

Historiallinen ja suojeltu entinen Seurahuone saa uuden elämän juhlatilana, joka taipuu moneen muotoon ja erilaisiin tarpeisiin, perhejuhlista messuihin. Äänentoisto ja valaistustekniikka ovat huippuluokkaa. Juhla- ja tapahtumatila saa nimekseen historiaa kunnioittaen Puikkari, jonka kristallikruunuista muodostuu nopeasti koko talon symboli.

2023

Vuosia kestänyt suuroperaatio saadaan päätökseen kesän alla. Hotellin kaikki huoneet, ravintolat, kokous- ja juhlatilat ja saunaosastot on uudistettu vastaamaan nykypäivän asiakkaiden moninaisia tarpeita.