Jouduimme viime talvena lykkäämään uuden marketin rakentamista Vesannolle, Tervoon ja Karttulaan kohonneiden rakennuskustannusten vuoksi. Uusi kilpailutus on käyty ja marketien rakentaminen alkaa huhtikuussa Vesannolta. Kaikki marketit ovat valmiina kesäksi 2024.
Karttulaan ja Vesannolle rakennetaan S-marketit ja Tervoon Sale. Rakennettavat myymälät ovat uuden S-market- ja Sale-konseptin mukaisia ja luonnollisesti energiapihejä, myös työntekijöille saadaan uusilla tiloilla tehokkaampi ja ergonomisempi työympäristö.
– Aloitamme verkoston uusimisen Vesannolta, jossa uuden S-marketin rakentaminen aloitetaan huhtikuussa 2023 ja se on valmis joulukauppaan. Sen jälkeen rakentaminen siirtyy Tervoon ja Karttulaan. Nämä kaksi myymälää on tarkoitus avata kesäkauppaan 2024. Myymälät on palvelleet asiakasomistajiamme hyvin, mutta alkavat olla jo elinkaarensa päässä ja niissä on toimintaan nähden liikaa neliöitä, joiden ylläpito on kallista. Meille on tärkeää säilyttää asiakasomistajien tarvitsemia palveluita myös pienemmillä paikkakunnilla. Näiden kolmen investoinnin yhteisarvo on noin 10 miljoonaa euroa, kertoo suunnitelmista toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.
Rakentamisessa huomioidaan vahvasti energiatehokkuus. Ympäristöystävällisyyttä kehitetään tuomalla myymälään ovelliset kylmäkalusteet ja hyödyntämällä uusiutuvia energianlähteitä, maalämpöä, aurinkoa ja tuulta. Valinnat ovat yksi askel kohti S-ryhmän yhteistä tavoitettamme olla toimintamme osalta hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä. Uusien myymälöiden rakentamisen myötä energiaa säästyy noin 70 prosenttia vanhoihin kiinteistöihin verrattuna.
Myymälöiden valikoimissa huomioidaan vahvasti paikallisten asiakasomistajien toivoma valikoima ja palvelut. Uusi myymälä on myös henkilölle toimivampi, kun toiminnoille on oikeanlaiset tilat. Muun muassa pakkausmateriaalien kierrättäminen toimipaikassa helpottuu.
Kaikki kolme marketia tulevat olemaan auki uudistustöiden ajan. Vesannolla ja Tervossa tankkauspisteet siirtyvät uuteen paikkaan. Karttulassa tankkauspiste jää entiselle paikalleen.
Kokonaisurakoitsijana toimii Rakennusliike Pohjonen Oy. Asuntorakentajana tunnettu rakennusliike laajentaa nyt myös urakointiin.
– Lähdemme innolla kohti uutta yhteistyössä PeeÄssän kanssa. Meillä kevyt organisaatio antaa meille mahdollisuuden pärjätä myös tiukassa kilpailu-urakoinnissa, sanoo Pohjonen Oy toimitusjohtaja Markus Pohjonen.