6.10.2022
Hevi-kouluttaja Soile Hattunen toteaa PeeÄssän myymälöiden hedelmä- ja vihannesosastojen parantuneen viime vuosina merkittävästi, mutta tekemistä riittää edelleen.
– Monipuolisuus, saatavuus, laatu ja ajankohtaisuus ovat hyvän hevi-osaston tärkeimpiä mittareita, hän korostaa.
Soile Hattunen asettelee Maljalahden S-marketissa smoothiekalusteen päälle marjoilla ja hedelmillä täytettyjä appelsiininpuolikkaita sekä pulloja, joiden vesi on maustettu sitruunalla ja yrteillä. Viimeisen silauksen luominen on helppoa ammattilaiselle, joka on työskennellyt nelisen vuotta PeeÄssän S-marketien, Sale-myymälöiden ja ABC Marketien henkilökunnan hevi-kouluttajana.
– Toimin aiemmin myymälä- ja marketpäällikkönä Kuopion kaupunkialueen Saleissa sekä viimeksi Puijonlaakson S-marketissa. Siirryin valmennustehtäviin, kun meillä PeeÄssässä aloitettiin vuonna 2018 pitkäjänteinen päivittäistavarakauppojen kehittämisohjelma hevi-kärki edellä, ja ryhdyttiin panostamaan aiempaa enemmän tuoteryhmävastaavien eli hevistien koulutukseen. Olin jo aiemmin työskennellyt parin vuoden ajan päällikkötehtävän ohessa S-ryhmässä kouluttajana, joten siirtyminen kokoaikaiseen valmennustyöhön tuntui luontevalta, Soile kertoo.
Yhä laajempi ja tärkeämpi tuoteryhmä
Terveellisen syömisen trendin myötä hedelmä- ja vihannesosastoista on tullut kaupoille yhä merkityksellisempiä imagonrakentajia.
– Hevisteillämme ja heidän osaamisellaan on tärkeä rooli siinä, mitä mieltä asiakkaat ovat laajemminkin kaupoistamme. Siksi meiltä pitää löytyä vahvinta osaamista ja tuotetuntemusta tällä saralla.
Hedelmien, vihannesten, juuresten ja marjojen tuoteryhmä on laaja ja laajenee edelleen.
– Vuodenaikojen vaihtelut satokausineen näkyvät hevissä todella voimakkaasti, uutuuksia tulee koko ajan ja asiakkaiden tietoisuus tuotteista kasvaa. Tarjolla pitää olla mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita, mutta yhtä lailla asiakkaat odottavat saavansa kaupoistamme eksoottisia uutuuksia sekä somessa tai mediassa esillä olleita erikoisuuksia, luomua tietenkään unohtamatta, Soile kuvailee.
Hän korostaa, että S-kauppojen hevi-osastoilla mennään aina saatavuus ja laatu edellä.
– Hevi-osasto on, jos ei ihan joka päivä, niin ainakin joka viikko erilainen, tilaukset ovat hevistien omissa näpeissä eikä tuotteissa yleensä ole valmiiksi merkittynä parasta ennen -päiväyksiä. Tämä yhtälö edellyttää myyjiltämme ja erityisesti tuoteryhmävastaaviltamme vahvaa osaamista ja ammattitaitoa.
Sesonkeja, ideoita ja arkea helpottavia asioita
Soilen työviikot kuluvat S-marketeja ja Saleja kiertäessä ympäri Pohjois-Savoa.
– Osa tuoteryhmävastaavistamme on kokeneita konkareita, joiden kanssa riittää tapaaminen harvakseltaan, pari tai kolme kertaa vuodessa. Sen sijaan uusia hevistejä käyn auttamassa, valmentamassa ja tukemassa useammin, ja pidämme kuukausittain myös S-market-, Sale- ja ABC-etäpalavereja ajankohtaisista asioista. Lisäksi olen myymäläuudistuksissa mukana rakentamassa hevi-osastoa yhdessä vakituisen henkilökunnan kanssa.
Soile sanoo olevansa kohtuullisin tyytyväinen PeeÄssän myymälöiden nykyisiin hedelmä- ja vihannesosastoihin, mutta muistuttaa samaan hengenvetoon, että edelleen on varaa parantaa.
– Hevi-osastomme ovat parantuneet viime vuosina todella paljon laadun, valikoiman, ajankohtaisuuden ja esillepanojen osalta, mutta valmiita ei olla koskaan. Meidän pitää yhä vahvistaa sesonkiajatteluamme, tarjota ideoita ja inspiraatiota mielikuvituksellisilla esillepanoilla ja tuoda valikoimiin lisää asiakkaan arkea helpottavia asioita, esimerkiksi valmiiksi pilkottuja salaatteja, kaaleja ja porkkanoita, hevi-ammattilainen linjaa.
Soile sanoo olevansa oikein tyytyväinen nykyiseen työhönsä, jota hän kuvailee monipuoliseksi ja vaihtelevaksi.
– Sanoin jo 18 vuotta sitten PeeÄssästä myyjän paikkaa hakiessani, että tähtään päälliköksi ja kouluttajaksi. On hienoa, että yhden ja saman työnantajan palveluksessa voi toteuttaa tällaisia haaveita.
Tänä vuonna Soile on hevistien koutsaamisen ohella keskittynyt uuden kassajärjestelmän käyttöönottovalmentamiseen.
– Tykkään yhdessä tekemisestä ja saan jatkuvasti uutta virtaa siitä, että toimipaikat ja työryhmät vaihtuvat, hän hymyilee.
3.12.2024 | Tästä ilmoitimme
1.12.2024 | Tästä ilmoitimme
29.11.2024 | Parhaan elämän edelläkävijä Savossa | Vähittäiskauppa