PeeÄssä on valittu Suomen innostavimmaksi työpaikaksi


9.3.2021

Osuuskauppa PeeÄssä on valittu Suomen innostavimmaksi työpaikaksi 2020. Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen voi saada suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Eezy Spiritin henkilöstötutkimuksen. PeeÄssä sai erinomaiset tulokset vuoden 2020 henkilöstötutkimuksessa suurten organisaatioiden, yli 1 000 henkilöä työllistävien -sarjassa. Tunnustus kertoo henkilöstön korkeasta omistautuneisuudesta ja toiminnan kehittämisestä pitkäjänteisesti yhdessä henkilöstön kanssa. Työtyytyväisyys on jo vuosia ollut erinomaisella tasolla, viime vuonna PeeÄssä jäi sijalle kaksi. Viime vuonna henkilöstön kokema työtyytyväisyys parani edellisestä vuodesta ja oli kaikkien aikojen korkein.

Työtyytyväisyyttä mitataan PeeÄssällä vuosittaisella tutkimuksella, joka toteutettiin viime vuoden lopulla ja siihen vastasi lähes 1 500 peeässäläistä. Vastausprosentti on PeeÄssällä aina ollut poikkeuksellisen korkea, yli 90 % henkilöstöstä vastasi tutkimukseen.

Poikkeuksellinen vuosi korosti arvojen mukaista toimintaa

Tutkimustulosten perusteella peeässäläisten kokonaistyytyväisyys työpaikkaansa on erityisen korkea. Esimiestyöhön ja kriisiajan johtamiseen oltiin kokonaisuutena tyytyväisiä. Poikkeusajasta huolimatta työkuorma koettiin aiempaa kohtuullisempana ja hyvä yhteistyö yksiköiden välillä oli merkittävä koronavuoden onnistuminen. Nopea reagointi, huolenpito ja apuvoimien varmistaminen ovat auttaneet jaksamaan läpi muutoksissa. Henkilöstö on kokenut vahvasti, että heistä pidetään huolta ja heitä arvostetaan.

  • Viime vuosi oli työläs, haastava ja epävarmuuksia täynnä, mutta silti henkilöstö on ollut vahvasti sitä mieltä, että kyllä me tästä selviämme. Vuosi näytti, kuinka henkilöstöstämme löytyy tiukoissakin tilanteissa yhdessä tekemisen halua ja osaamista. Osuustoiminnallisena yrityksenä ja työnantajana meille on tärkeää, että huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnistaan myös haastavina aikoina. Huolenpito ja arvostus näkyy vastavuoroisesti henkilöstön vahvalla omistautuneisuudella ja valmiudella venyä poikkeuksellisissa tilanteissa, henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen

Suhteellisesti parhaiten arvioitiin toteutuvan mm. henkilöstön reilu kohtelu, oikeudenmukainen palkitseminen, päätöksenteon toimivuus, yhteistyö eri yksiköiden välillä ja ammatillisen kehittymisen tukeminen. Merkittävin parannus edellisvuodesta on tapahtunut palkkatason kilpailukykyisyydessä ja palkitsemisen oikeudenmukaisuudessa. Henkilöstön kuuleminen heitä koskevassa päätöksenteossa on myös parantunut entisestään.

  • Korkea tyytyväisyys kertoo, että olemme pitkäjänteisesti tehneet oikeita ja myös henkilöstön arvostamia asioita. Kaikki tämä korostui entisestään viime vuoden aikana. Yksi arvoistamme on Osaava ja innostunut henkilöstö. Pelkkien lupausten sijaan tarvitaan kuitenkin aitoja tekoja ja sitä viime vuosi oli erinomainen esimerkki, mutta toki kehittämistyötä meillä edelleenkin on, Honkanen summaa.