23.10.2023
Teksti Kristiina Tammitie | Kuvat Pentti Vänskä
Kangaslammin uudessa Salessa voi asioida ympäri vuorokauden. Sisään pääsee pankkikortilla ja ostosten maksaminen tapahtuu itsepalvelukassalla. Tarvittaessa asiakas saa puheyhteyden henkilökuntaan nappia painamalla. Myymälässä on tavanomaista kattavampi kameravalvonta, sekä rajoitteita ikärajavalvottujen tuotteiden myynnissä.
– Salessa on ainakin talviaikaan ja sesonkien ulkopuolella vain yksi myyjä, joka hoitaa tuotteiden hyllyttämisen ja palvelee asiakkaita normaaliin tapaan kello 10–18. Muina aikoina asiointi tapahtuu itsepalveluna, PeeÄssän vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen kuvailee.
Uuden ajan hybridimyymälässä on myyntipinta-alaa hieman nykyistä myymälää enemmän, joten päivittäistavaravalikoima kasvaa. Lisäksi Saleen tulee Varkauden Prisman ylläpitämä ruoan verkkokaupan noutopiste. Noutolokerikon kanssa samaan tilaan sijoittuvat Matkahuollon ja Postin pakettiautomaatit.
Myymälän yhteyteen tulee myös asiakas-wc sekä kyläyhdistyksen kanssa suunnitteltu kokoontumistila terasseineen.
– Kehittelemme uudenlaisia, nykyaikaisia ja kustannustehokkaita tapoja tarjota palveluja tulevaisuudessakin pienillä paikkakunnilla ja seuduilla, joissa väki vähenee ja työntekijöiden rekrytointi tuottaa hankaluuksia, Jouni Ruotsalainen taustoittaa.
Kangaslammille avataan ensimmäinen maaseutuympäristöön sijoittuva itsepalvelumyymälä sekä PeeÄssässä että koko S-ryhmässä. Hanke on herättänyt paljon kiinnostusta muissa osuuskaupoissa.
– Kangaslammilta saatujen kokemusten perusteella arvioidaan, onko tässä yksi tapa, jolla voimme osaltamme pitää maaseutua vireänä. Mikäli kangaslampilaiset ottavat palvelun omakseen, vastaavia myymälöitä saadaan ainakin PeeÄssän alueelle todennäköisesti lisää, toimialajohtaja ennakoi.
Kangaslammin nykyinen Sale palvelee normaalisti uuden myymälän avaukseen asti. Mikäli hanke etenee suunnitellusti, avajaisia vietetään perjantaina 24.11.
Moduulirakenteinen kiinteistö on aiemmin toiminut reilun kahden vuoden ajan Etelä-Karjalan Osuuskaupan Sale-myymälänä Lappeenrannassa Ruoholammen kaupunginosassa. Pari viikkoa kestäneen purkamisvaiheen jälkeen moduulit siirrettiin 212 kilometrin matkan Kangaslammille rekkakuljetuksina.
– Erikoiskuljetuksilla siirretyillä moduuleilla on pituutta 16 metriä, korkeutta kuusi metriä ja leveyttä neljä metriä. Teknisen tilan sisältävä moduuli painaa 22 000 kiloa. Moduulien liittäminen toisiinsa tapahtui nopeasti, joten rakennus saatiin pystyyn ja katto päällä kahdessa päivässä, myymälän purkamisesta, siirrosta ja pystytyksestä vastaavan Recset Oy:n projektipäällikkö Timo Rupponen kuvailee.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme