Parhaan Elämän Harraste -päivä Prisma Kuopiossa 17.8. klo 10–13.
12.8.2024
Osuuskauppa PeeÄssän myyntipäällikkö Viivi Nissinen, Ravintolamaailma Prisma Kuopion ravintolapäällikkö Henna Kananen ja Prisma Kuopion apulaispäällikkö Kati Havukainen muodostavat työryhmän, joka tuo koko perheelle suunnatun Parhaan Elämän Harraste -päivän Prisma Kuopioon 17.8.
Parhaan Elämän Harraste -päivän ideana on, että paikalliset seurat esittelevät toimintaansa Kuopion Prismalla. Esillä on toimintaa aina 4H-yhdistyksestä vapaapalokuntaan, useita urheiluseuroja unohtamatta.
Työryhmä kertoo, että tapahtuman odotetaan herättävän mukavasti kiinnostusta ja tämän vuoden kokemuksesta ammennetaan oppia tulevia vuosia varten.
– Meidän tavoitteemme on tuoda alueen seurat ja perheet yhteen, ja tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus tutustua eri lajeihin ja seurojen toimintaan, kertoo tapahtumaa ideoinut Viivi Nissinen
Osuuskauppa PeeÄssä tekee monipuolisesti yhteistyötä paikallisten seurojen kanssa, joista moni käyttää S-Business-korttia yöpyessään Sokos Hotelleissa sekä tankatessaan ja asioidessaan ABC-asemilla.
Prisma Kuopio tapahtumapaikkana
Prisma Kuopiossa osataan kokemuksella järjestää tapahtumia, joissa asiakkaille tuodaan mahdollisuus kohdata ja tavata paikallisia toimijoita. Parhaan Elämän Harraste -päivä on hyvä esimerkki siitä, miten uusia ideoita tuodaan käytäntöön.
– Tällaiset tapahtumat tarjoavat hyötyä kaikille osallisille. Mielellämme otamme aina uusia tapahtumaideoita vastaan, Nissinen toteaa.
Parhaan Elämän Harraste -päivä näyttää esimerkillään, kuinka runsas määrä esittelypaikkoja saadaan sijoitettua Prismaan. Tapahtumaan on kätevää saapua autolla, sillä Prisman parkkipaikalla ja parkkihallissa tilaa riittää. Esillepanoja tullaan sijoittamaan Prisman käytävälle, myymälän sisälle sekä kesäpihan puoleiselle parkkipaikalle.
Seurojen pisteiltä voi napata mukaansa tapahtumapassin, johon kerätään leimoja tutustumisten yhteydessä ja täydellä passilla voi noutaa yllätyslahjan Ravintolamaailman päädystä, tapahtumajärjestäjän pisteeltä.
Tapahtuman aikana voi helposti hoitaa tarvittavat ostokset Prismasta ja ruokailu onnistuu koko perheelle kätevästi Prisma Kuopion Ravintolamaailmassa.
– On hienoa saada tällainen määrä paikallisia seuroja saman katon alle. Me Ravintolamaailmassa osaltamme kohtaamme seuroja usein ruokailun merkeissä. Buffan pizzat ja Hesburgerin herkut kuuluvat monille joukkueille osaksi onnistunutta reissupäivää, Henna Kananen iloitsee.
3.12.2024 | Tästä ilmoitimme
1.12.2024 | Tästä ilmoitimme
29.11.2024 | Parhaan elämän edelläkävijä Savossa | Vähittäiskauppa