Työelämään tutustumassa


21.6.2021

Tänäkin kesänä tuhannet nuoret ottavat ensiaskeleensa työelämässä. Osuuskauppa PeeÄssä on mahdollistanut nuorten tutustuttamisen työelämään jo vuosien ajan Tutustu ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman kautta. Manuelille kahden viikon harjoittelujakso Kuopion Prismassa on ensimmäinen oikea työpaikka.

Kesätyö on nuorelle merkityksellinen asia monestakin eri syystä. Työelämässä opitaan tärkeitä taitoja, kuten oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden kartuttaa arvokasta työkokemusta sekä tienata omaa rahaa.

Manuel on yksi sadoista harjoittelijoista, jotka tulivat tänä vuonna valituiksi PeeÄssälle yli tuhannen Tutustu ja Tienaa -hakijan joukosta. Hakemuksen lähettäminen oli jännittävää, mutta onneksi vanhemmat tarjosivat ensikertalaiselle hyviä vinkkejä työnhakua varten.

  • Vielä enemmän kuitenkin jännitti se, kun sain kutsun haastatteluun, kertoo Manuel.

Loppujen lopuksi homma meni kuten pitikin. Hyvin mennyt haastattelu poiki Manuelille ensimmäisen työpaikan. Kesätyön saaminen on nuorelle usein koko kesän kohokohta.

Manuelille tärkeintä kesätyössä on kokemuksen saaminen. Aikaisemmin Kuopion Prismassa suoritettu TET-harjoittelu antoi jo osviittaa siitä, millaista kaupan alan työ on, mutta Tutustu ja Tienaa -jaksolla pääsee syventymään työhön jo hieman pidemmän aikaa.

  • Tämä on minun ensimmäinen työpaikkani. Pääsee oikeasti näkemään, että mitä se työn tekeminen on ja mitä palkan eteen täytyy tehdä.

Päivät eivät ole päässeet käymään tylsiksi, sillä työtehtävät mahdollistavat ajatusten vaihtamisen työkaverin kanssa työskentelyn lomassa. Asiakkaiden auttaminen ja ohjaaminen etenkin remontin keskellä on yksi tärkeä tehtävä, joka kuuluu jokaiselle työntekijälle.

  • Sosiaalisia taitojakin tarvitsee tässä työssä, pohtii Manuel.

 

Ei istuta ja odotella, vaan tehdään asioita oma-aloitteisesti

Ensimmäistä kesätyöpaikkaa hakevilla nuorilla on harvoin valttikorttinaan aiempaa työkokemusta. Oman urapolun alkutaipaleella onkin tärkeintä, että omaa hyvän asenteen ja halun oppia uutta.

Manuelin mielestä työssä on ollut tärkeää, että työtehtäviin tartutaan itsenäisesti, mutta tarvittaessa kysytään, jos jokin askarruttaa.

  • Jokainen tekee parhaansa. Ei istuskella ja odotella, että kohta se ohjaaja varmaan tulee ja antaa minulle hommia.

Manuelin hyvä asenne ja innokkuus työntekoa kohtaan on kantanut hedelmää. Monen muun Tutustu ja Tienaa -harjoittelijan tavoin hän on saanut hyvää palautetta myös asiakkailta. Yksi merkittävä tekijä hyvän kesätyökokemuksen tarjoamisessa on se, että nuori saa tekemästään työstä kannustavaa palautetta ja onnistumisen tunteita.

 

Jokainen työntekijä on yhtä arvokas riippumatta siitä, onko hän tehnyt työtä yhden päivän vai 20 vuoden ajan

Kuopion Prismassa työskentelevä Päivi Kettunen on pitkän linjan ammattilainen ja työskennellyt PeeÄssällä pian kaksi vuosikymmentä. Kaupan alan työkokemusta hänellä on takanaan jo 44 vuotta.

Päivin mukaan nuorista huomaa, että he ovat oikeasti halunneet päästä töihin.

  • Manuel on reipas, itsenäinen ja motivoitunut. Olen hänestä ja kaikista meidän harjoittelijoista todella ylpeä.

Työelämässä oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden tulee toteutua jokaisen kohdalla.

  • He (nuoret) ovat yksi meistä ja samanarvoisessa asemassa kuin kaikki me muutkin. Samat säännöt pätevät, olit ollut töissä sitten päivän tai 20 vuotta, kuten minäkin olen kohta ollut PeeÄssällä, kertoo Päivi.

 

Nuoret ovat tulevaisuuden tekijöitä

Kesätyö voi aukaista nuorelle tien kohti unelmia ja tukea niiden saavuttamista. Manuel kokee, että erilaiset harjoittelujaksot mahdollistavat tulevaisuuden suunnitelmien selkeyttämisen. Hän pohtiikin kaupassa työskentelemisen mahdollisuutta opiskelun ohella, kun opiskeluiden aloittaminen tulee joskus ajankohtaiseksi.

Harjoittelujakson päätyttyä on kuitenkin aika ripustaa työhanskat naulaan ja nauttia kesästä.

  • Lähdemme perheen kanssa kahden viikon asuntoautoreissulle pohjoiseen ja lisäksi minulla rippileiri, kertoo Manuel kesälomasuunnitelmistaan.

 

Viisi nopeaa – kumman valitset?

Uiminen vai rannalla loikoilu?
”Uiminen.”

Jäätelö vai mansikat?
”Jäätelö.”

Mökillä vai kaupungissa?
”Kaupungissa.”

Aikaisin nukkumaan vai valvominen myöhään?
”Valvominen myöhään.”

Vesi-ilmapallot vai vesipyssy?
”Tämä on paha… Vesipyssy!”

 

 

Teksti ja kuvat: Mira Makkonen