Sinulla töissä – Sari


22.12.2017

Sinulla töissä –juttusarjassa esittelemme PeeÄssässä erilaisissa tehtävissä ja eri toimipaikoissa työskenteleviä henkilöitä.

Joulunalusajan mukaviin perinteisiin kuuluu käydä ihmettelemässä Kuopion keskustassa Sokoksen joulun taikaa hehkuvaa näyteikkunaa. Sari Heikkinen on vastannut jo vuosien ajan asiakkaiden rakastaman satuikkunan toteutuksesta.

 

Sari Heikkisen ajatuksissa jouluikkuna kulkee pitkin syksyä erilaisten ideoiden ja aiheiden muodossa. Varsinainen suunnittelutyö ja toteutus tapahtuu pari viikkoa ennen ikkunan avaamista. Vuosittain vaihtuva teema sisältää aina sekä tuttuja että uusia elementtejä.

– Lapsia ja lapsenmielisiä puhuttelevassa ikkunassa pitää olla paljon kiinnostavia yksityiskohtia ja riittävästi perinteitä. Esimerkiksi ikivanhojen tonttujen on asiakkaidemme mielestä oltava ehdottomasti mukana joka vuosi, Sari tietää.

Ikkunan hän paljastaa kaupungin virallisen joulunavauspäivän aamuna, eikä hiisku siitä etukäteen edes talon omalle henkilökunnalle.

– Joitain aavistuksia työkavereilla saattaa tietysti olla, jos kyselen vaikkapa vanhaa vesikelkkaa tai puusuksia rekvisiitaksi.

Satuikkunassa tontut ovat Sarin ohjauksessa seikkailleet Peikkovuorelta Korvatunturin postilaan. Joskus on ihailtu myös bambeja jäällä.

– Tänä vuonna teemana on Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Sinivalkoinen jouluyö. Kirkkaan tähtitaivaan alla tontut vilkuttavat joulupukille, joka lähtee porojen vetämänä viemään lahjoja kilteille lapsille.

 

Joka paikan höylä innostuu uudistuksista

Sarille tulee ensi vuonna täyteen 20 vuotta Kuopion Sokoksella, tosin välillä hän oli kahdella perättäisellä vanhempainvapaalla. Jälkimmäisen vapaan lopulla hän suoritti visuaalisen markkinoinnin ammattitutkinnon, tehden sen jälkeen pitkään töitä Sokoksen visualistina.

– Työnkuvani on muuttunut useaan kertaan, mikä on pitänyt työn mielekkäänä vuodesta toiseen, Sari hymyilee.

Tätä nykyä hän toimii naisten ja miesten pukeutumisessa sekä kioskissa myyntipäällikön kakkosena, vastaten samalla toisen kerroksen esillepanoista ja myymälämarkkinoinnista.

– Pidän kunnia-asianani, että meillä on aina siistit, ajankohtaiset, houkuttelevat, oivalluksia antavat ja jatkuvasti uudistuvat esillepanot.

Sarin työajasta ison osan lohkaisee logistiikkaan ja yleensäkin tavarapeliin liittyvät asiat, jotka ovat talon toimivuuden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Hän innostuu kerta toisensa jälkeen myös pienempien ja isompien myymäläuudistusten suunnittelusta ja toteutuksesta.

– Lisäksi vastaan meille työssäoppimaan tulevien harjoittelijoiden ohjauksesta. Asiakaspalvelutyötäkin teen tietysti sen, minkä ennätän, talon joka paikan höyläksi itseään kuvaileva Sari selvittää.

 

Valttikorttina henkilökohtainen palvelu

Parhaillaan meneillään on Sokoksen vuoden tärkein sesonki, joka kiihtyy päivä päivältä sitä mukaa, mitä lähemmäksi joulua mennään.

– Kaksi viimeistä viikkoa ennen aattoa ovat kiireisimmät. Verkkokauppa on kova kilpailijamme, mutta uskon vahvasti, että ihmiset arvostavat edelleen henkilökohtaista hyvää palvelua, jota he meiltä jouluostoksilla saavat.

Kuopion Sokoksen joulukauppa huipentuu lauantaihin 23.12.

– Aattona ja joulupäivänä tavaratalomme on kiinni ja hiljennymme joulun viettoon. Tämä on hieno joululahja koko henkilökunnalle, Sari kiittelee.