Sinulla töissä – Arja


13.1.2022

Siilinjärven S-marketin asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankki-pisteessä asiakkaita palveleva Arja Ansamaa olisi voinut nauttia jo jonkin aikaa vapaaneuvoksettaren eläkepäivistä, mutta hän on jatkanut töissä käymistä.

Teksti ja kuvat Kristiina Tammitie

Siilinjärven S-marketiin perustettiin asiakasomistaja- ja S-Pankin palvelupiste vajaat kolme vuotta sitten. Tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin avoinna olevan palvelupisteen myötä asiakasomistajien paikalliset palvelut parantuivat. Samalla eläkeikää lähestyneelle Arja Ansamaalle järjestyi työpaikka lähempää kotia, sillä hän oli aiemmin työskennellyt asiakasomistaja- ja S-Pankki-pisteissä Iisalmessa ja Kuopiossa, toimien välillä myös kiertävänä palveluneuvojana.

Virtaa riittää

Arja olisi voinut olla nyt jo hyvän aikaa eläkkeellä, mutta hän on halunnut jatkaa työuraansa.

– Nautin asiakaspalvelusta ja virtaa riittää. Miksipä en olisi jatkanut, kun sitä pyydettiin, Arja kysyy.

– Tykkään työstäni todella paljon, mutta on melkoisen haasteellista, kun uusia asioita tulee eteen kiihtyvällä tahdilla.

Arja viittaa S-Pankin asemaan yhä useamman asiakasomistajan ykköspankkina, johon keskitetään kaikki raha-asiat. Tämä edellyttää palveluneuvojilta syvää asiantuntijuutta sekä aikaa ja mahdollisuuksia pitää yllä pankkityön vaatimaa ammattitaitoa. Esimerkiksi säännöt ja lakipykälät kiristyvät jatkuvasti ja asiakkaiden vaatimustaso nousee.

– Olen kyllä pärjännyt hyvin. Onneksi minulla on todella ammattitaitoisia S-Pankki-tiimin työkavereita ja esimies, joilta saan aina tarvittaessa tukea ja apua. Yhteyttä on helppo pitää sisäisten viestintäkanaviemme kautta.

Työssä käymisessä Arja arvostaa työn mukanaan tuomaa rytmiä arkeen sekä sosiaalista kanssakäymistä niin asiakkaiden kuin S-marketin sekä asiakasomistaja- ja pankkitiimin työkavereiden kanssa.

– PeeÄssä on huipputyönantaja, joka arvostaa myös senioreiden osaamista ja tietotaitoja, Arja korostaa.

Enemmän kuin työpaikka

Osuuskaupassa Arja on tehnyt huikean pitkän työuran. Se alkoi 1970-luvulla Nilsiän Osuuskaupan konttorilta, jossa hän työskenteli puhelinvaihteen hoitajana ja toimistotyöntekijänä. Paikallisosuuskaupan fuusioituessa Kuopion Osuuskauppaan, Arjalle järjestyi työpaikka Siilijärveltä silloisesta Sokos-hallista, joka myöhemmin muutettiin S-marketiksi.

– Olen aina ollut hyvin vahvasti sitoutunut osuuskauppaan. PeeÄssä on ollut minulle aina enemmän kuin pelkkä työpaikka, Arja hymyilee.

– Nautin siitä, että saan tehdä asiakaspalvelutyötä, Arja toteaa.

 

Lue juttu myös Siilinjärven S-marketin seitsenkymppisistä senioreista täältä!