Noin 700 kesätyöpaikkaa tarjolla PeeÄssällä


21.1.2022

Osuuskauppa PeeÄssä tarjoaa tulevana kesänä työpaikan lähes 700 kesätyöntekijälle. Työtehtäviä on tarjolla kaupan- ja ravintola-alan lisäksi myös hotelleissa esimerkiksi Tahkolla.
PeeÄssä palkkaa vuosittain 700-1 000 nuorta kesätyöntekijää. Heistä kolmasosa on työllistynyt pidempijaksoisiin kesätöihin ja loput lyhyempiin, 2-6 viikon, harjoitteluihin.

Kesätöitä on tarjolla laajasti ympäri Pohjois-Savoa
Kesätöitä on tarjolla laajasti PeeÄssän toimialueella eri ketjuissa, kuten Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, Sokoksella, Emotioneissa, Kodin Terrassa, ABC-liikennemyymälöissä, Sokos Hotelleissa, ravintoloissa ja parturi-kampaamoissa. Yhdellä hakemuksella voi hakea useampaan eri tehtävään ja useampiin toimipaikkoihin.

Perehdytykseen panostetaan
Edellisien vuosien tapaan, PeeÄssä on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan 14–29-vuotiaille nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja työtodistus.

Monelle nuorelle kesätyö omassa osuuskaupassa on ensimmäinen kosketus työelämään. Haluamme, että nuoret saavat parhaan mahdollisen kokemuksen työelämästä ja pääsevät tekemään töitä monipuolisesti yhdessä ammattitaitoisten työkavereiden kanssa. Työtehtävien mielekkyys, työpaikan ilmapiiri ja työkaverit vaikuttavatkin merkittävästi kesätyökokemukseen. Vastuullisuus ja eettisyys kiinnostaa nuoria ja luo merkityksellisyyttä työhön. Kesätyö vahvistaa itseluottamusta ja useimmat kokevat kehittyvänsä myös ammatillisesti työssä. Osuustoiminnallisena yrityksenä nuorten työllistäminen on meille arvojemme mukaista ja koko Pohjois-Savon kehitystä tukevaa toimintaa, PeeÄssän henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen kertoo.

PeeÄssän kesätyöntekijät saavat käyttöönsä myös kattavat S-ryhmän henkilöstöedut.

Kesätyöhakemuksia voi jättää sähköisen hakukanavan kautta, www.peeassa.fi/tyopaikat
Hakuaika päättyy yli 18-vuotiaiden osalta 28.2.2022. Valinnat pyritään tekemään maaliskuun loppuun mennessä. Alle 18-vuotiaita osalta Kesä-Ässä -haku on käynnissä 31.3.2022 asti.