Kokous- ja juhlapalvelujen ammattilaisille Vuoden työryhmä -palkinto


13.3.2023

Original Sokos Hotel Puijonsarven kokous- ja juhlapalvelut on palkittu PeeÄssän Vuoden työryhmänä, perusteluina erinomainen asiakas- ja työntekijäkokemus.

Teksti Kristiina Tammitie, kuvat Pentti Vänskä

 

– Lausu ääneen meille toiveesi – me toteutamme.

Näin luvataan Original Sokos Hotel Puijonsarven nettisivuilla kokous- ja juhlapalvelut -otsikon alla. Paljon luvattu, mutta mitä ilmeisemmin myös totta: Puikkarissa järjestetyistä moninaisista tapahtumista asiakkaiden kokemukset ovat erinomaisella tasolla sekä annettujen numeroarvostelujen että sanallisen palautteen perusteella. Henkilökunnan palvelualttiudesta Puikkariin saadaan kiittävää palautetta säännöllisesti ja jatkuvasti.

 

Ansaittu tunnustus

Puikkarin kokous- ja juhlavieraista huolehtiva, kiitosta keräävä tiimi on saanut PeeÄssän majoitus- ja ravitsemiskaupan Vuoden työryhmä -palkinnon. Ravintolapäällikkö Hanna Härkönen on tavattoman mielissään joukkueensa puolesta.

– Tämä tunnustus tuli oikeaan osoitteeseen. Meidän porukka on tehnyt valtavasti töitä nostaessaan toiminnan koronaa edeltävän ajan tasolle ja ylikin. Tämä on ehdottomasti ansaittu palkinto, Hanna korostaa.

­Koronarajoitusten aikana työryhmäläiset hajautuivat työskentelemään PeeÄssän muihin toimipaikkoihin, mutta kun rajoituksista reilu vuosi sitten vihdoin luovuttiin kokonaan, päästiin palaamaan takaisin Puijonsarveen.

­ – Kokous- ja juhlapalvelujen kysyntä kasvoi pitkin vuotta, huipentuen mahtavasti onnistuneeseen pikkujoulukauteen. Pääsimme järjestämään monia isoja tilaisuuksia ja yhdessä tekemällä huolehtimaan asiakaskokemuksesta loppuun myytyinä viikonloppuinakin, hän jatkaa.

 

Työtä suurella sydämellä

Original Sokos Hotel Puijonsarven palvelukulttuuriin kuuluu, että kaveria autetaan, eikä osastorajoja ole. Silti eri toiminnoilla on aina oma ydinryhmässä. Kokous- ja juhlapalvelujen osalta tämän joukon muodostavat ravintolapäällikkö Hannan ja keittiömestari Kati Liukkosen ohella Mervi Kröger, Kati Rantonen, Veera Lokinoja, Saija-Kaisa Ahola, Jenni Lappalainen, Veijo Suhonen, Kimmo Heikura, Veera Manunen ja Jenna Tuominen.

– Tämä on aivan huippuporukka, joka koostuu todellisista ammattilaisista. Jokainen haluaa tehdä asiakkaan eteen aina parhaansa. Ihmiset tykkäävät työstään ja tekevät sitä suurella sydämellä, mikä näkyy myös poikkeuksellisen korkeana työtyytyväisyytenä, Hanna kuvailee.

 

Hotellin kokous- ja juhlapuolella vuodesta 2018 lähtien työskennellyt hovimestari Kimmo Heikura kertoo, että Puikkarissa vietetään yritysten ja yhteisöjen erilaisia tilaisuuksia, samoin perhejuhlia, kuten kaste-, rippi- ja valmistujaisjuhlia, merkkipäiviä, häitä ja muistotilaisuuksia.

– Jokaisen tapahtuman järjestämme asiakkaan toiveiden mukaisesti teeman, tarjoilujen, ohjelman ja tilojen käytön osalta. Variaatioita on yhtä paljon kuin asiakkaitakin. Tällä hetkellä kysyntä on vilkasta ja varauksia tehdään jo ensi talvelle.

Kimmoa työssä motivoi eniten alan parhaimpien osaajien kanssa työskentely sekä asiakkaiden toiveiden täyttäminen.

– On hyvin innostavaa ja mieltä lämmittävää nähdä, miten asiakas huokuu tyytyväisyyttä onnistuneen tapahtuman jälkeen. Eikä sillä ole merkitystä, onko osallistujia ollut 10 vai 200, Kimmo korostaa.

Kokous- ja juhlapalvelujen ydinryhmästä tähän yhteiskuvaan ennättivät Kati, Saija-Kaisa, Veera, Veijo, Hanna ja Kimmo.

Asiakkaiden palautteita Original Sokos Hotel Puijonsarven kokous- ja juhlapalveluista:

”Erittäin ystävällinen ja asiallinen kokoushenkilökunnan palvelu. Ei ole vastaavaa palvelua missään muualla tullut vastaan. Ihan huippu! Pystyy keskittymään omiin asioihin ja ei tarvitse huolehtia järjestelyistä. Pikaisetkin muutokset onnistuvat hyvällä otteella.”

”Suomen paras kokousisäntä Veijo hoitaa kaikki viimeisen päälle. Aina tulee hyvälle tuulelle kun hänet tapaa!”

”Palvelu oli sijuvaa, varaaminen helppoa ja sain apua tilaisuuden suunnittelussa. Renkku-kabinetti soopi ryhmällemme erittäin hyvin ja oli viihtyisä ja tunnelmaltaan rento, mutta laadukas.”

#tunteella #ylpeästi #toimeliaasti #yhdessä